Julkaistu

Pakkaussuunnittelukin on informaatiomuotoilua

Pentagram-suunnittelutoimisto kehitti 70-luvulla käsitteen information design, informaatiomuotoilu, kuvaamaan omaa toimintaansa. Alkujaan informaatiomuotoilussa ei ollut siis kyse omasta erityisalastaan, vaan Pentagram halusi yksinkertaisesti sanavalinnoillaan korostaa graafisen suunnittelun roolia tiedon esitysasun muotoilussa. Ajatus siitä, että kaikki graafinen suunnittelu on oikeastaan informaation muotoilua, tuli jälleen kerran mieleen lukiessani Suomen Kuvalehden verkkosivuilta juttua toisiaan muistuttavien lääkepakkausten aiheuttamista vaaratilanteista. Otsikoissa olleiden vastasyntyneille käyneiden ikävien tapausten lisäksi jutussa kerrotaan, että kahdessa kolmasosasta apteekeista vähintään kerran kuukaudessa potilasturvallisuus vaarantuu tai on lähellä vaarantua toisiaan muistuttavien pakkausten vuoksi.

Pakkaussuunnittelua ei yleensä mielletä osaksi informaatiomuotoilua. Tämä näkyy myös tehdyissä suunnitteluratkaisuissa. Pakkaukset luovat mielikuvia ja emootioita, mutta tiedonvälityksessä olisi usein petraamista. Itsekin olen joskus erehdyksessä ostanut vääriä tuotteita samankaltaisten pakkausten takia. Kuluttajatuotteissa kuitenkin pakkausten erottuvuuteen edes yritetään panostaa. Ammattilaisille suunnatuissa pakkauksissa suunnittelufilosofia näkyy olevan sen suuntainen, että ammattikäyttäjät ovat kuin robotteja, jotka toimivat täydellisen loogisesti ja huomaavat pienimmätkin yksityiskohdat. Todellisuus on kaukana tästä. Sairaanhoidossa pakkauksia käytetään toisaalta nopeaa toimintaa vaativissa tilanteissa, joissa päätökset on tehtävä muutamassa sekunnissa, sekä toistaalta päivästä toiseen samanlaisina toistuvissa puuduttavissa rutiinitehtävissä. Molemmissa kyky havaita pieniä yksityiskohtia heikenee ja samankaltaisten pakkausten aiheuttamat sekaannukset lisääntyvät. Kun vielä väärän lääkeen valinnan aiheuttamat haitat ovat potentiaalisesti varsin vakavia, on erikoista, ettei lääkepakkausten erottuvuuteen ole käytetty enempää suunnitteluresursseja.

SK:n jutussa heitetään ilmaan ajatus lääkepakkauksia yhdistävistä visuaalisista standardeista. Se on erinomainen ja toivoa sopii, etteivät kilpailuviranomaiset lähde torppaamaan hanketta jos lääkevalmistajat ja -tukkurit ryhtyvät tuumasta toimeen. Toivottavaa on myös, että jos tämä aivan erinomainen idea toteutetaan, suunnittelijaksi valitaan taho, joka ymmärtää tiedonvälityksen ongelmia ja erityiskysymyksiä paremmin kuin tähänastisesta lääkepakkausten suunnittelusta vastanneet mainostoimistot.

Julkaistu

Suomen Kuvalehden junaliikennevisualisointi

Suomen Kuvalehti lienee tällä hetkellä Helsingin Sanomien ohella parhaiten verkkouutisoinnissaan visualisointeja hyödyntävä suomalainen media. Vaikkei esimerkiksi The New York Timesin 30-päisen infografiikkaosaston saavutuksiin ymmärrettävistä syistä ihan ylletäkään, SK näyttää että varsin pienilläkin resursseilla voi tehdä aidosti tiedonvälitystä hyödyttäviä visualisointeja, kuhan nuo resurssit kohdennetaan nimenomaan sisältöön eikä näyttävyyteen. Lehden sivuilla esitellyt visualisoinnit, kuten tämä kuntien kehityssuuntia kuvaava kartta ovat useimmiten yksinkertaisia Google Maps -mashupeja, joihin on liitetty joku pieni juju. Vaikka lopputulos ei ehkä synnytä vau-elämyksiä, tiedonvälityksen kannalta SK:n ratkaisut ovat usein toimivampia kuin vaikkapa Yle-uutisten visuaalisuutta korostavat uutisgrafikat, jotka välillä tekevät yksinkertaisesta asiasta monimutkaisia turhalla koristelulla.

SK julkaisi tänään hienon visuaalisia keinoja ja tekstiä taidokkaasti yhdistelevän nettiartikkelin, joka avaa sitä, miksi junat Suomessa myöhästelevät niin pahasti. Informaatiomuotoilunörttiä lämmittää erityisesti, että animoidun Google Maps -mashupin lisäksi mukaan on saatu Ètienne-Jules Mareyn aikanaan kehittämä graafinen juna-aikataulu. :) Samalla selvisi itselleni, että Liikennevirasto julkaisee netissä kaikkien Suomen rataosien säännöllisen liikenteen graafisia aikatauluja! Näitä siis käytetään liikenteenohjauksessa ja muussa ammattilaiskäytössä, Marey tosin toivoi niiden syrjäyttävän kokonaan perinteiset numeropohjaiset aikataulut, mitä ei sitten ”jostain syystä” tapahtunut…

Julkaistu

Argentiinan inflaatiotilastot

The Economist kirjoittaa uusimmassa numerossaan Argentiinan hallituksen harjoittamasta inflaatiotilastojen vääristelystä sekä pääkirjoituksessaan että syvemmälle aiheeseen paneutuvassa feature-arikkelissa. Tämä on hyvä muistutus siitä, että tilastot eivät aina kerro koko totuutta edes silloin kun ne tulevat melko demokraattisen maan viranomaisilta. Inflaatio ei ole mikään täydellisen neutraalisti mitattavissa oleva asia, vaan sen määrittämiseen liittyy aina valintoja, joilla on suuri vaikutus lopputulokseen. Sama pätee muihinkin taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin tilastoihin. Luonnontieteissä asiat voi yleensä määritellä melko objektiivisesti, mutta kun tarkastellaan ihmisten toimintaa, ei voida välttyä valinnoilta ja tulkinnoilta.

Terve kriittisyys kuuluu siis kaikkeen tilastojen kanssa työskentelemiseen, myös tilastotiedon visualisointiin. Ja kriittisyys vaatii asiantuntemusta. Jos ei itse ole aiheen asiantuntija, on otettava selvää siitä, mitä varsinaiset asiantuntijat ovat mieltä tämän tai tuon tutkimuksen tai tilaston luotettavuudesta. (Terve kriittisyys ei toki tarkoita sitä, että pelkkään omaan ja/tai kaverien näppituntumaan perustuen kyseenalaistetaan tutkittu tieto vailla kunnon perusteita ja luetaan tilastoja kuin lukihäiriöinen piru Raamattua.) Valitettava tosiasia on, että visualisointitaidot ja tieteellinen asiantunemus eivät yleensä kulje käsi kädessä, eikä tietenkään ole mahdollista ottaa erikseen selvää joka ikisestä asiasta, joka töitä tehdessä tulee vastaan. Siksi meidän visualistien olisi hyvä aina keskustella asiantuntijoiden kanssa, kun työskentelemme sellaisten tietojen parissa, joita emme aivan suvereenisti hallitse. Onneksi asiantuntijat yleensä tykkäävät puhua omasta aiheestaan aina kun tilaisuus vain tulee. ;)

Julkaistu

Lisää Open Data Kitchen -videoita

HRI:n visualisointiblogi julkaisi vielä pari videota lisää taannoisesta Open Data Kitchenistä. Näissä äänessä ovat Informaatiomuotoilu.fi:n lisäksi We Love Open Datan Miska sekä mm. Pikseliähky-festarista tuttu Juha Huuskonen. Ensimmäisessä videossa puhutaan avoimen datan visualisoinnista yleisemmällä tasolla ja tässä toisessa spesifimmin siihen käytetyistä työkaluista. Videotuotanto on, tuota, hieman karu (ei, silmäni eivät oikeasti ole noin turvoksissa :D), mutta mielestäni sisältävät ihan mielenkiintoista jutustelua, jos aihe sattuu kinnostamaan.

Julkaistu

HRI-visualisointiblogi

Helsinki Region Infoshare (HRI) julkaisi tänään visualisointibloginsa. Informaatiomuotoilu.fi-porukkakin on päässyt parrasvaloihin videot-osiossa, jossa on kolme Stadi.tv:n tuottamaa videota Open Data Kitchen -workshopistamme Amsterdamin PICNIC-festivaalilta syyskuulta. :) Jäämme suurella mielenkiinnolla odottamaan tulevia sisältöpäivityksiä! Jo nyt varsinkin osio visualisointityökaluista on erinomaisen hyödyllistä sisältöä.

Pientä napinan aihetta tulee taas kerran siitä, että tiedon visualisointia ei blogin sisällöissä kunnolla ole erotettu datataiteesta. Hieman hassusti nimetyssä Visualisointiesimerkkejä-osiossa olevat henkilöesittelyt sisältävät mm. Aaron Koblinin joka aivan selvästi on (erittäin kiinnostava) taitelija eikä visualisti, sekä Tatjana Plahovan, jonka tuotanto myös määrittyy enemmän visuaalisen näyttävyyden kuin tiedonvälityksellisten kysymysten kautta. (Jos datataiteen ja tiedon visualisoinnin ero askarruttaa, Robert Kosara määrittelee sen aika näppärästi.)

Tästä kauneusvirheestä huolimatta voi sanoa, että kokonaisuutena HRI-visualisointiblogi vaikuttaa hyvin kiinnostavalta avaukselta. Sisältö on verrattain hyvin toimitettua ja HRI:n laaja toimintakenttä ja kontaktiverkosto taannee sen, että blogiin saadaan kiinnostavaa sisältöä vastaisuudessakin.

Julkaistu

Helsinki Public Transport Visualized

Apps4Finland-kilpailun visualisointisarjan voitti odotetusti Lauri Vanhalan Helsinki Public Transport Visualized -animaatio. Toteutukseltaan työ oli selvästi sarjan paras, mutta sisällöllisesti huomattavasti rikkaampia esityksiä olisi kilpailussa riittänyt (esim. Suomen kansantaloudellinen elämänpuu, busbus, Seismi ja Budjettikone). Informaatiomuotoilu.fi-porukasta kellään ei ollut kilpailussa töitä mukana, mutta ehkä ensi vuonna sitten! ;)

Kaikki kunnia Laurille, animaatio on upeasti toteutettu ja esimerkiksi täysin allekirjoittaneen teknisten taitojen yläpuolella. Hauskassa kiitospuheessa palkintojenjakogaalassa kuultiin myös kuinka paljon työtä ja sitkeyttä esityksen valmiiksi saattaminen vaati. Mutta mielestäni esityksen täysi potentiaali ei toteudu. Video on selkeästi tehty visuaalisen näytävyyden ehdoilla ja siinä se onnistuu upeasti. Mutta tiedonvälitystehtävässään se ei onnistu yhtä hyvin. Animaation tuottamiseen on vaadittu valtava määrä dataa, mutta kuinka suuri osa tuosta datasta välittyy katsojalle asti?

Jos kysyy itseltään videon katsottuaan, mitä nyt tietää jota ei vielä kolme minuuttia sitten tiennyt, vastaus on valitettavasti, ettei kauhean paljon. Helsingin sisäänajotiet ehkä hahmottuvat animaatiosta kiinnostavasti jos niitä ei entuudestaan tunne. Mutta liikenteen määrä näytetään vain muutamalta aamun ensimmäiseltä tunnilta, eli ajallista vertailua koko vuorokauden kaarella ei pääse tekemään ja jo animaation lopussa liikennemäärät ovat niin suuria, ettei eroja esimerkiksi tasaisen kirkkaina hehkuvien eri pääväylien välillä erota. Videon tarkkuus ei oikein riitä koko pk-seutua kuvaavan näkymän yksityiskohtien hahmottamiseen ja lähikuvat taas jäävät irrallisiksi kun ei helposti hahmota, edes että mistä päin kaupunkia ne ovat. Värikoodaus ei erottele busseja raitiovaunuista eikä metroa paikallisjunista.

Joka tapauksessa Helsinki Public Transport Visualized on palkintonsa ansainnut. Ja hatunnoston todella kansainvälisen tason visualisoinnista, joita Suomessa ei ole montaa vielä nähty. Toivon kuitenkin, että projekti ei pääty palkinnon saamiseen, vaan jo tehtyä työtä hyödynnettäisiin vahvemmin tiedonvälityksellisiä arvoja korostavien lisävisualisointien tuottamiseen. Lähes kaikki tarvittavat palikat ovat valmiina, joten suhteellisen pienillä muutoksilla esityksestä saisi näyttävän ja informatiivisen.

Julkaistu

Sanapilvet ovat huonoa informaatiomuotoilua

Silmiini sattui tänään kiinnostava linkki Antti Poikolan Datajournalismi-Twitter-syötteessä. The New York Timesin Jacob Harris suomii Nieman Journalism Labin blogissa sanapilviä. Aihe on tärkeä ja ansaitsee huomiota.

Numerotiedon visualisointi on yleensä yksinkertaista, mutta laadullisen tiedon kuvallinen esittäminen on suurempi haaste. Tekstimassa josta puuttuu selkeä, vaikkapa tilastografiikan tuottamiseen soveltuva numerodata, tarjoaa raaka-aineet sanapilven luomiseen. Tarkemmassa katsannossa tämä visualisointitapa osoittautuu kuitenkin vakavasti puutteelliseksi.

Sanapilvi ei sinänsä ole uusi keksintö ja sillä on myös perustellut käyttökohteensa. Tälläkin sivustolla on käytössä asiasanapilvi (oikean laidan sivuvalikossa), jo 1990-luvulla yleistynyt verkkosivujen navigaatioelementti, joka antaa nopean yleiskuvan siitä, mitä aiheita sivustolla olevissa kirjoituksissa käsitellään. Wordlen kaltaiset palvelut ovat viime vuosina tehneet sanapilvien tekemisestä mistä tahansa tekstidatasta helppoa ja ne ovatkin yleistyneet räjähdysmäisesti. Asiasanapilven ja Wordle-sanapilven välillä on kuitenkin olennaisia eroja. Harris mainitsee kirjoituksessaan mm. sen seikan, että mekaanisesti tekstistä tuotettu sanapilvi antaa helposti väärän käsityksen todellisista sisältöpainotuksista. Jos esimerkiksi sanat palautetaan perusmuotoihinsa kuten yleensä tehdään, verbi-ilmaisut kuten ”kannatan” ja ”en kannata” palautuvat samaan muotoon ”kannattaa”, vaikka ne merkitsevät täysin vastakkaista asiaa. Asiasanat taas ovat kirjoittajien harkitusti määrittelemiä. Tietyllä asiasanalla merkityt artikkelit yleensä todellakin käsittelevät nimenomaan tuota aihetta, kun taas sama sana artikkelitekstistä mekaanisesti poimittuna ei vielä kerro juuri mitään. Ja kun jonkinlainen navigointi asiasanoja hyödyntäen joka tapauksessa tarvitaan, on mielekästä visuaalisesti korostaa käytetyimpiä asiasanoja, jotka luultavasti kiinnostavat blogin lukijoitakin keskimärin enemmän, ovathan ne kiinnostaneet kirjoittajiakin muita aiheita enemmän.

Harris summaa jutussa varsin hyvin monia sanapilvien keskeisiä ongelmia, mutta otan tässä esiin vielä yhden seikan jota hän ei mainitse. William Cleveland ja Robert McGill (1984) ovat määritelleet kymmenen alkeishavaintoaihetta, eräänlaista visuaalista koodaustapaa, joiden avulla tietoa visuaalisista esityksistä luetaan. Wordlen tuottamat sanapilvet (hieman toki käyttäjän valinnoista riippuen) vaikuttavat ensi silmäyksellä käyttävän näistä seuraavia: sanojen sijainti kuviossa, niiden pituus, (luku-) suunta, pinta-ala ja väri. Tarkemmin katsoessa huomataan kuitenkin että todellisuudessa vain sanojen pinta-ala esittää relevanttia tietoa. Elementtien pituus riippuu niiden esiintyvyyttä enemmän sanan merkkimäärästä ja muut näistä tekijöistä vaihtelevat täysin satunnaisesti. Visualisointi joka voisi esittää viiden eri muuttujan arvot esittääkin siis vain yhden. Tämä ei ole ainoastaan potentiaalin haaskausta, vaan myös suorastaan haitallista. Kyseessä on ns. red herring -virhe, jossa katsojan huomio ohjataan vääriin asioihin ja kuormitetaan havaintoa epärelevantilla informaatiolla.

Sanapilviä parempi tapa tekstimassojen havainnollistamiseen on verkostovisualisointi, joka näyttää sanojen esiintyvyyden lisäksi myös niiden keskinäisiä suhteita ja tuo näin huomattavasti syvempää sisällöllistä tietoa esiin. Hyvä työkalu tähän tarkoitukseen on esimerkiksi avoimen lähdekoodin Gephi. Mutta mikään automatisoitu työkalu ei korvaa kunnianhimoista toimituksellista työtä, jossa merkitys tekstistä kaivetaan esiin The New York Timesin tapaan toimittajien erityisosaamista hyödyntäen.

Julkaistu

Findikaattori

Suomalaiset viranomaiset tiedottavat tekemisistään välillä turhan vaatimattomasti. Lueskellessani tänään edellisen blogipostauksemme aiheeseen liittyvää Hesarin artikkelia törmäsin mainintaan Findikaattori-palvelusta. Mikä ihmeen Findikaattori?

Kyseessä on valtioneuvoston kanslian ja Tilastokeskuksen yhteinen palvelu, johon on koottu parinkymmenen eri julkisen tahon keräämää tilastotietoa mitä erilaisimmista aiheista, huolella toimitettuna ja visualisoituna. Sivusto avattiin jo syksyllä 2009 jolloin asiasta uutisoitiinkin melko laajasti. Muistelen silloin itsekin käyneeni ihmettelemässä palvelua, mutta koko juttu unohtui nopeasti ja pysyin Tilastokeskuksen Statfin-palvelun uskollisena käyttäjänä.

Kaikessa hiljaisuudessa Findikaattoria on kehitetty ja sisältöä lisätty. Dataa on valtavasti ja käytettävyydeltään paketti on ihan eri tasolla kuin Statfinin oma aataminaikainen insinöörikäyttöliittymä. Aineisto on jäsennelty teemoittain sekä yleisellä tasolla että hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti. Visuaaliset esitykset luodaan automaattisesti tietokannassa olevasta datasta, eli kuviot päivittyvät sitä mukaa kun Tilastokeskus saa uutta aineistoa kerättyä. Jokaisen tilaston saatteena on lyhyt asiantuntijan laatima sanallinen selvitys joka auttaa ymmärtämään aineistoa paremmin. Graafisen esityksen lisäksi sama aineisto on tarjolla myös numeroina, ja sokerina pohjalla tilastot saa myös helposti ladattua omalle koneelle avoimen datan periaatteella. (Avoimen datan periaatteen edistämisestä onkin tuore valtioneuvoston periaatepäätös jonka edistämiseen Findikaattori on erinomainen työkalu.)

OECD:n palkinnonkin saanut Findikaattori on juuri sellainen palvelu josta valtionhallinnon kannattaisi pitää isompaa meteliä. Julkiset tietotekniikkahankkeet kun yleensä ovat otsikoissa vähemmän mairittelevissa yhteyksissä.