Hesarin pysäköintigrafiikka ja maailman alkeellisin virhe

Helsingin Sanomat kirjoittaa tärkeästä aiheesta, Helsingin pysäköintipolitiikasta. Artikkelin saatteena on ”interaktiivinen grafiikka” joka yrittää auttaa hahmottamaan tilannetta. Menemättä nyt siihen että minusta grafiikka ei ole kovin interaktiivinen (ainut interaktiomahdollisuus on Seuraava-napin klikkaaminen) ja että se on muutenkin hieman sekava, Hesari sortuu maailman alkeellisimpaan virheeseen eli pinta-alojen esittämiseen väärin.

Yllä on ruutukaappaus esityksen kohdasta, jossa yritetään havainnollistaa parkkipaikkojen viemää osuutta katutilasta (14 %). Pienen P-merkin pinta-ala on kuitenkin 1,4 %, ei suinkaan 14 % isomman ruudun pinta-alasta. Jos kokosuhde olisi oikein, grafiikka näyttäisi pikemminkin tältä:

Sama mittakaavavirhe toistuu esityksessä toisessakin kohtaa. Varsin kiusallista.

A misleading chart about Chávez’s legacy

FAIR has an entertaining piece critizising AP’s treatment of the late Venezuelan president Hugo Chávez. While I have some serious misgivings about the tendency of some left-leaning writers to skate over the awful human rights record of the Chavéz regime just because he was seen as a counterweight to the United States’ economic and foreign policy, it is certainly true that spending oil revenues on social programs instead of skyskrapers or museums is a sensible choice for a country like Venezuela. However, I take issue with the use of graphics in the FAIR article.

Accompanying the story is a graphic comparing the number of people living in poverty (defined here as a daily income of less than $ 2 at purchasing power parity) in Venezuela and Brazil:

Why is the vertical scale truncated at 10 %? And more importantly, why does the x-axis start at 2003? President Chávez took office in 1999 so wouldn’t that be a more relevant starting point? (I know the short answer to these questions that the graphic is a screenshot from World Bank’s website, but I still think it’s sloppy journalism to cut corners like this when it would have taken 5 minutes to download the relevant data and do the graphic in Excel.)

I downloaded the same World Bank data and did the graphic below, starting from 1998, a year before Chávez took office. I also added the data for Colombia and Mexico. I also added the data about U.S. oil price in real (inflation-adjusted) dollars per barrel as an inverted bar chart on the background to give context.

The World Bank data is somehat patchy, but by connecting the data points we have an interesting picture appears. In 1998 Brazil, Mexico and Venezuela had the same share of population living in poverty at roughly 20 %. In Colombia the share was some 7 percentage points higher. In the newest available data Brazil and Venezuela are roughly on par and Colombia is still trailing the two by the same amount as in 1998, whereas Mexico clearly has broken off the pack. Venezuela’s progress seems to be tracking the oil price curve whereas Mexico and Brazil show steadier, if less dramatic progress towards lower poverty rates.

The moral of the story is that it’s often possible to frame the data so that it supports your claim, whether true or not. Stepping back and showing more gives the audience the chance to judge for themselves. In this case it would seem that Venezuela did indeed make significant progress in reducing poverty during Chávez’s reign, but so did other oil exporting Latin American countries. Venezuela no more looks exceptional when showing a more complete set of data.

Suomen Kuvalehti, vaihtuvat asteikot ja graafisen journalismin työprosessi

Tieto Näkyväksi -seminaari on vihdoin paketissa, joten nyt meilläkin on taas aikaa tarttua muihin päivänpolttaviin aiheisiin. (Myös kattava raportti seminaarista on tulossa, mutta sen koostamiseen menee pieni tovi.) Ja mikäpä sen luontevampi aihe kuin toisten tekemisten kritisoiminen! :)

* * *

Ainakin Katleena Kortesuo ja Timo Suvanto ovat blogeissaan kirjoittaneet Suomen Kuvalehden julkaisemasta grafiikasta, jonka perusteella eri puolueiden kannattajilla näkyy olevan hurjat näkemyserot eri kysymysten tärkeydestä kuntavaaleissa:

Jokaisen kuvion taustalla on samanlainen hilaviivoitus, joka antaa ymmärtää, että ne hyödyntäisivät samaa asteikkoa. Lähempi tarkastelu paljastaa kuitenkin, että eri kysymysten visualisoinnissa on käytetty eri mittakaavaa!

Pyöräytin kuvion nopeasti Photoshopissa ja siirsin grafiikan sellaiseen muotoon, että siinä käytetään johdonmukaisesti samaa asteikkoa. Pahoittelen hieman rosoista jälkeä:

Suurin ongelma SK:n alkuperäisessä grafiikassa ei mielestäni ole erojen liioittelu, vaan että todellinen tarina jää kertomatta. Kun kyse ei ole määrä- vaan välimatka-asteikosta, ei asteikon katkaisu sinänsä ole välttämättä suurikaan synti. Todellinen ongelma on pikemminkin, ettei kuvio kerro oikeastaan yhtään mitään koska eri asteikkojen käytön vuoksi vertailtavuus puuttuu. Esimerkiksi terveyspalvelut näyttäisivät olevan melko lailla kaikkien mielestä tärkeä kysymys vaaleissa, kun taas hallituksen linja eurokriisissä ja kuntaliitokset ovat kysymyksiä, joiden tärkeydestä on isoja näkemyseroja eri puolueiden kannattajien välillä. Tämä ei kuitenkaan ilmene alkuperäisestä grafiikasta kuin numeroarvoja katsomalla, jolloin sen voisi aivan hyvin korvata tekstillä tai taulukolla ilman että selitysvoima vähenisi lainkaan.

Ylipäänsä kuvio olisi huomattavasti kiinnostavampi, jos se näyttäisi muutakin kuin vain ääripäät. Kuvioon mahtuisivat helposti esimerkiksi kaikkien puolueiden kannattajien vastaukset sekä niiden keskiarvo. SK:n kunniaksi todettakoon, että lehti on julkaissut alkuperäisen kyselyn tulokset avoimena datana, joten kiinnostuneet voivat halutessaan tehdä parempaa grafiikkaa aiheesta. Timo Suvannon blogista löytyykin joitain kuvioita jotka avaavat mm. vastausten keskihajontaa.

* * *

Itse artikkelissa kyselyn tuloksia on käsitelty ihan fiksusti. Voi vain arvailla, miksi grafiikan kohdalla tällainen lapsus on kuitenkin päässyt tapahtumaan. Oma veikkaukseni on, että SK:n toimituksessa noudatetaan perinteistä ja valitettavan yleistä työnjakoa jossa toimitus ja graafikot elävät omissa bunkkereissaan. Graafikot eivät tässä mallissa ole osa toimitusta vaan ”resurssi” joka vain toteuttaa toimeksiantoja ottamatta kantaa sisältöön.

Asiaa 1990-luvun alussa tutkinut tanskalainen Ole Munk havaitsi, että tämä oli selvästi yleisin toimintatapa uutisgrafiikan tuotannossa sanomalehdissä. Kauimpana ”resurssimallista” oli The New York Times, joka ei-niin-yllättäen onkin mm. vuodesta toiseen siivonnut palkintopöydät alan kilpailuissa. Munk päätyykin tutkimuksensa johtopäätösosiossa suosittelemaan, että graafikot pitäisi organisaatiossa sijoittaa toimituksiin, tai ainakin fyysisesti sellaiseen paikkaan että he ovat konkreettisesti läsnä sisällöntuotannosta vastaavassa työyhteisössä. Lyhyesti sanoen graafisiin journalisteihin tulisi suhtautua kuten muihinkin journalisteihin, ei tilausten toteuttajina vaan tasaveroisena osana toimituskuntaa.

Korostan, että en tiedä miten työt Suomen Kuvalehdessä todellisuudessa on organisoitu. Lehden kustantaja on kuitenkin ilmaissut oman, varsin raadollisen näkemyksensä, joka tukee edellä mainittua oletusta: ”graafinen suunnittelu [on] lehdenteossa valmistusprosessin esivaihetta, ja –– voidaan ulkoistaa tai siirtää sisäiseen matriisiin.” Jos graafikot toimivat toimituksesta irrallaan ja toimeksiannot ovat tasoa ”tee tästä jotain kivan näköistä”, niin sitä yleensä saa mitä tilaakin: sivuntäytettä, joka ei palvele tiedonvälitystä juuri mitenkään.

Niin kauan kuin uutisgrafiikkaan suhtaudutaan vain taittopalana eikä journalistisena sisältönä jota koskevat samat laatuvaatimukset, sama huolellisuus faktojen tarkistamisessa ja samat eettiset periaatteet kuin muutakin lehden, televisio-ohjelman tai nettisivun sisältöä, tällaisia floppeja tullaan vastakin näkemään.

Informaatiomuotoilun monet käyttökohteet

Espanjalaissyntyinen, nykyisin Miamin yliopistossa infografiikan opettajana toimiva Alberto Cairo kirjoittaa tulevan kirjansa markkinoimiseksi perustetussa mainiossa The Functional Art -blogissaan infografiikan tekijöiden työtilanteesta. Talouskriisin kanssa painivassa Espanjassa suuri joukko uutisgraafikoita on saanut potkut tai oma-aloitteisesti ottanut lopputilin ja vaihtanut alaa. Espanjalaisten lehtien ahdinko ei johdu pelkästään taloustaantumasta vaan on osa laajempaa median myllerrystä, jonka laineet ulottuvat suomalaiseenkin lehdistöön, vaikka meillä yleinen talous- ja työllisyystilanne ei ole alkuunkaan niin huono kuin Espanjassa. Mutta siinä missä espanjalainen lehdistö laittaa infografiikan tekijöitä kilometritehtaalle, meillä trendi vaikuttaisi olevan päinvastainen. Huolimatta meikäläisenkin median ahdingosta laskevien tilaajamäärien ja alv-korotusten paineessa lehdet ja sähköinenkin media etsivät uusia infografiikan tekijöitä ja kouluttavat omaa väkeään tiedon visualisoinnin saloihin. (Full disclosure -hengessä pitää tässä kohdin muistuttaa lukijaa siitä, että allekirjoittaneenkin tuloista merkittävä osa tulee informaatiomuotoiluun liittyvästä koulutuksesta.)

Eroa selittänee paitsi taloustilanne, myös historia. Espanjassa uutisgrafiikalla on pitkät perinteet ja kaikilla vakavasti otettavilla lehdillä on ollut jo vuosikausia kunnolliset grafiikkatoimitukset, kun taas Suomessa oikeastaan vain Helsingin Sanomat on panostanut grafiikkaan jo pitempään johdonmukaisesti. Muut suomalaiset mediat ovat vasta aivan viime vuosina alkaneet herätä infografiikan journalistisiin mahdollisuuksiin ja nyt tilanne vaikuttaisi olevan se, että hyvien tekijöiden löytäminen on jopa pieni haaste monille lehdille. Suomessa siis myös journalistisesta infografiikasta kiinnostuneen opiskelijan työllistymismahdollisuudet alalle näyttävät valoisilta kun taas Espanjassa alan työmarkkinat vaikuttavat lehdistön ahdingon huomioonottaen ylisaturoituneilta.

Mielenkiintoisinta Cairon kirjoituksessa ovat kuitenkin informaatiomuotoilun käyttökohteet journalismin ulkopuolella. Hän käsittelee erikseen esimerkkejä sekä yrityselämän että tieteen parista. Varsinkin tieteen piirissä onkin ollut kasvavana trendinä eksploratiivisten visualisointien hyödyntäminen tutkimusmenetelmänä. (Eksploratiivisen ja tietoa välittävän grafiikan erosta on kirjoitettu tässä blogissa pari viikkoa sitten.) Suomen Kuvalehden mainio juttu tutkija Markus Jokelasta avaa hyvin sitä suoranaista datatulvaa jonka keskelle tutkijat ovat teknisen kehityksen ja avoimen datan ideologian yleistymisen ansiosta päässeet. Visualisoiminen on mainio tapa lähteä hakemaan tolkkua valtaviin tietoaineistoihin. Kuten esimerkiksi Anscomben kvartetiksi kutsuttu esimerkki osoittaa, visualisoinnin avulla on mahdollista saada datasta selkoa usein jopa paremmin kuin monilla yleisesti käytetyillä matemaattisen analyysin menetelmillä.

Aasinsillalla pääsenkin tästä vielä mainostamaan tulevaa tapahtumaamme. :) Juuri tämä sama havainto informaatiomuotoilun käyttökelpoisuudesta hyvin moninaisilla elämänaloilla on nimittäin ollut johtoajatuksenamme 17.9. järjestettävän Tieto näkyväksi -seminaarin suunnittelussa. Olemme pyrkineet rakentamaan kokonaisuuden, joka sisällöllisesti puhuttelisi paitsi informaatiomuotoilun ammattilaisia myös esimerkiksi kirjoittavia toimittajia, viestintäihmisiä, poliitikkoja ja aktivisteja, business intelligence -asiantuntijoita, virkamiehiä, tieteentekijöitä, opettajia, arkkitehteja, insinöörejä, juristeja ja monia muita tietotyöläisiä jotka voisivat omassa työssään hyötyä erilaisista tiedon visualisoinnin menetelmistä. Seminaarin ohjelmistoon on tulossa myöhemmin vielä reilusti täydennystä, mutta jo nyt voi varmaankin hahmottaa että olemme yrittäneet pitää alan sisäisen neppailun osuuden minimissään ja rakentaa laajan ja yleistajuisen kattauksen erilaisista tiedon kuvallisisen esittämisen menetelmistä. Myös liput on pyritty pitämään hyvin edullisina, ettei kiinnostuneiden osallistuminen jäisi ainakaan rahasta kiinni. Opiskelijat pääsevät tapahtumaan ilmaiseksi ja toivon lämpimästi, että myös muidenkin alojen kuin designin ja viestinnän/journalismin opiskelijat löytävät tapahtuman.

Helsingin Sanomat perustaa datajournalismin ryhmän

Helsingin Sanomat uutisoi tänään perustavansa ensimmäisenä suomalaisena mediana datajournalismin ryhmän, jota ryhtyy vetämään talossa jo pitempään datajournalismihankkeita luotsannut ja mm. vuoden journalistisesta innovaatiosta äskettäin palkittu Esa Mäkinen. Onnittelut Esalle ja myös Hesarille, joka jälleen kerran osoittaa olevansa journalististen trendien etulinjassa. Uusi datajournalismiryhmä ei alkuun ole kovin suuri, mutta enpä ihmettelisi jos siitä kehittyisi vähitellen esimerkiksi The Guardianin datatoimituksen veroinen tekijä Hesarin sisällä ja suomalaisen journalismin kentässä laajemminkin. Yle ja muut kilpailijat, ottakaa oppia!

New York Timesin tekijöiden blogeja

Robert Kosara on koonnut yhteen postaukseen linkkejä The New York Timesin infografiikkatiimin työntekijöiden blogeihin ja Twitter-tileihin. Ehdottoman suositeltavaa luettavaa, jos kiinnostaa miten maailman paras uutisgrafiikka syntyy.

Malofiej20-kisan voittajat

20. toimintavuottaan juhlivan Malofiej’n voittajat julistettiin muutama päivä sitten. Malofiej on kenties paremmin härkäjuoksustaan tunnetussa Pamplonassa vuosittain järjestettävä uutisgrafiikkakilpailu, joka luonnehtii itseään epävirallisesti ”tietografiikan Pulitzer-palkinnoksi”. Hieman kriittisempi tarkkailija voisi tehdä vertauksen pikemminkin mainosalan Cannes Lionsiin – samalla lailla kuin Cannes’ssa palkitut mainokset eivät yleensä ole niitä, jotka tuovat eniten myyntiä asiakkaille, eivät Malofiej’ssä kultamitaleja napanneet työtkään aina palvele tiedonvälitystarkoitusta parhaalla mahdollisella tavalla. Männävuosina infografiikkapioneeri Peter Sullivanin mukaan nimetyn pääpalkinnon on joskus napannut jopa suorastaan poikkeuksellisen epäselvä käppyrä. Kehitys on mielestäni kuitenkin kulkenut hyvään suuntaan ja tiedonvälitys on viime vuosien palkinnoissa näytellyt jo selkeästi suurempaa roolia kuin vau-kerroin. Tämänvuotisen pääpalkinnon voitti The New York Timesin visuaalisesti yksinkertainen, jopa riisuttu, mutta tietosisällöltään rikas esitys Guantánamon vankien määrän kehityksestä. Printtijutun nettiin tehty rinnakkaisversio pokkasi myös kultamitalin.

Ylipäänsä kilpailu oli – jälleen kerran – The New York Timesin juhlaa. Jaetusta kahdeksasta kultamitalista kuusi meni joko NYT:n printti- tai nettiversiolle. Kisaa järjestävän Society of News Designersin sivulta löytyy tarkempi esittely vain kultamitalisteista, ja niin kauan kunnes aiempina vuosina hyvän koonnin kaikista palkituista tehnyt Chiqui Esteban tai joku muu saa tehtyä koosteen palkituista, on hopea- ja pronssimitalistien osalta tyytyminen siihen mitä Malofiej’n omalta kököltä saitilta löytää. Toistaiseksi siellä on vain luettelo palkituista. (Painettu katalogi on toki myös tulossa.) Listalla juhlivat tutut nimet: NYT, National Geographic sekä muutamat lattarilehdet, kuten costaricalainen La Nación.

Mikä selittää The New York Timesin menestystä? Tuomaristossa istuneen Robert Kosaran mainio blogipostaus valottaa aihetta hieman. Hänen mukaansa keskeisiä syitä on kolme. Ensinnäkin NYT:n grafiikkatoimituksella on laaja toimituksellinen vapaus. Heihin ei suhtauduta resurssina vaan itsenäisinä journalisteina. (Tähän kiinnitti huomiota jo Ole Munk vuonna 1992 tekemässään tutkimuksessa uutisgrafiikan laatimisen työprosesseista. Jo tuolloin NYT erosi muista tutkituista lehdissä siinä, millainen rooli uutisgrafiikan tekijöillä oli suhteessa muuhun toimitukseen.) Toisekseen NYT ei aliarvioi lukijoitaan vaan luottaa siihen, että he ovat kiinnostuneita ja kykeneviä vastaanottamaan suuria määriä tietoa. Tämä ”tuftelainen” asenne (sitä kirjoissaan voimallisesti esiin tuoneen Edward R. Tuften mukaan) sopii varmasti hyvin eliittilehden maineessa olevan NYT:n lukijakunnalle. Kolmantena tekijänä Kosara näkee grafiikkatoimituksen teknisen osaamisen. Hyvän uutisgrafiikan tekeminen on nykypäivänä yhä vähemmän käsityötä piirto-ohjelman kanssa ja yhä enemmän datan koneellista prosessointia ja muotoiluohjelmointia (engl. computational design). Tämä osaaminen monista muista toimituksista puuttuu kokonaan, mutta NYT on panostanut myös tekniikkaosaajiin.

The New York Timesin ja massiivisesti tietokuvituksiinsa panostavan National Geographicin menestys kilpailussa ei ole yllättävää, mutta laajemmin ajateltuna voi kysyä, miksi vuosittain niin suuri osa voittajista tulee englanninkielisestä maailmasta, Espanjasta sekä Latinalaisesta Amerikasta. Ilmeinen syy on ainakin isomman kielialueen isompi potentiaalinen yleisö ja siitä seuraavat isommat budjetit. Osansa lienee myös näiden kulttuuripiirien pitkillä infografiikan perinteillä – USA:n lehdistö on ollut uutisgrafiikassa suunnannäyttäjä jo vuosisadan verran ja toisaalta koko kisahan on nimetty argentiinalaisen infografiikan uranuurtajan Alejandro Malofiej’n mukaan. Esimerkiksi se, että arabiankieliset lehdet ovat alkaneet kerätä voittoja kisassa vasta aivan viime vuosina, voi johtua hyvinkin ihan siitä, ettei grafiikkaa ole noissa lehdissä perinteisesti julkaistu yhtä paljon kuin vaikka amerikkalaisissa. Mutta miksi myöskään saksalaiset ja ranskalaiset lehdet, joilla on todella pitkät perinteet ja isot levikit eivät pärjää kisassa yhtä hyvin kuin lattarit? Voisiko kyse olla tiedostamattomasta kotiin päin vetämisestä? Vaikka kisan järjestäjät ovat pitkälti amerikkalaisia ja espanjalaisia, juryn kokoonpano on edustanut joka vuosi kohtuullisen hyvin myös muita eurooppalaisten kielten puhujia, joten ehkäpä ei. Vaikea sanoa, mistä on kyse. Ehkäpä vain siitä, että kilpailu yksinkertaisesti tunnetaan paremmin toisissa maissa ja palkittujen jakauma heijastelee osallistujien jakaumaa. Malofiej’n blogin mukaan kisaan osallistui tänä vuonna peräti 21 brasilialaista yritystä, mutta vain yksi ranskalainen. (Kilpailutöiden määrä on tätä suurempi, sillä useimmat yritykset osallistuvat monella eri työllä.)

Pohjoismaista ruotsalaiset ovat pärjänneet Malofiej’ssä parhaiten. Vuonna 2010 Svenska Dagbladet nappasi peräti pääpalkinnon Euroviisujen äänestyskäyttäytymistä kuvaavalla interaktiivisella grafiikallaan. Tänäkin vuonna Ruotsiin meni kolme pronssia ja Norjaan yksi. Suomalaiset mediat eivät ole pystejä Pamplonasta ainakaan viime vuosina päässeet kotiin tuomaan. Tänä vuonna kisaan osallistui kaksi suomalaista yritystä verrattuna Ruotsin neljään, joten tietysti voittomahdollisuuksiakin on ollut vähemmän.  NYT:n 30-henkinen infografiikkaosasto tai National Geographicin satoihin tuhansiin nousevat budjetit yksittäiselle grafiikkafeaturelle ovat asioita, joiden kanssa suomalaisilla resursseilla ei kilpailla. Mitalisijoille on monina vuosina kuitenkin ylletty myös toteutukseltaan kevyillä, mutta sisällöllisesti oivaltavilla töillä. Eikävätkä Hesarin monet grafiikkafeaturet tai vaikkapa Tekniikka&Talouden Supergraafit sinänsä jää panostuksessa jälkeen hyvästä kansainvälisestä tasosta. Antakaa siis hyvät päätoimittajat graafisille journalisteillenne Robert Kosaran peräänkuuluttamaa itsenäisyyttä, niin eiköhän joku vuosi suomalaisillakin tärppää. ;)

Tämänvuotisessa Malofiej-juryssä istunut Moritz Stefaner on muuten tulossa luennoimaan Aalto-yliopiston Media Factoryyn 9.5. Luento on tietääkseni avoin kaikille kiinnostuneille.

Journalistista infografiikkaa Asuntokuumeessa ja Ylioppilaslehdessä

Kukas kissan hännän jne. Ajattelin, että olisi jälleen hyvä hetki mainostaa hieman omia tekemisiään.

Tämänkertaisen omakehun aiheena on journalistinen infografiikka. Tiedon visualisoinnin perinteisimpiä käyttöyhteyksiähän on nimenomaan uutisten ja muiden ajankohtaisten aiheiden havainnollistaminen journalistisessa kontekstissa. Viime vuosina on kovasti päätään nostanut datajournalismi, jossa kyse on siitä että juttu syntyy suurta datamassaa analysoimalla. Tässä visualisointi näyttelee usein merkittävää roolia.

Olen itsekin pistänyt lusikkani tähän visuaalisen journalismin soppaan paitsi mm. kouluttamalla uutisgrafiikan tekijöitä Aalto PRO -täydennyskoulutuskeskuksessa yhdessä Jonatanin kanssa, myös toimittamalla infografiikkapalstaa Ylioppilaslehteen.

Ensi perjantaina julkaistavassa numerossa nähdään yllä oleva kuvioni YK:n ihmisoikeusenuvoston päätöslauselmista, joiden valossa tosiaan näyttää siltä, että Israelia ei kohdella aivan tasapuolisesti muihin maihin verrattuna. Aikaisemmat juttuni ovat käsitelleet mm. vuotuista työaikaa eri Euroopan maissa, onnellisuuden ja julkisen sektorin roolin suhdetta sekä polkupyöräkypärän käytön merkitystä pyöräilijöiden turvallisuudelle.

Uutena aluevaltauksena aloitin tänä maanantaina myös Asuntokuume-sivuston infografiikkakolumnistina. Tästä pestistä olen hyvin innoissani! Tarkoituksena olisi joka viikko esitellä tekstin ja grafiikan voimin erilaista asumiseen ja asuntomarkkinoihin liittyvää tilastotietoa meiltä ja muualta. Ensimmäinen artikkelini käsittelee omistus- ja vuokra-asumisen yleisyyttä eri EU-maissa. Jos teillä on hyviä ideoita siitä, millaisia aiheita tulevissa postauksissa voitaisiin käsitellä tai palautetta tästä ensimmäisestä jutusta, niin laittakaa ihmeessä tulemaan. Kaikki palaute on kullanarvoista ja otetaan taatusti huomioon!

Suomen Kuvalehden junaliikennevisualisointi

Suomen Kuvalehti lienee tällä hetkellä Helsingin Sanomien ohella parhaiten verkkouutisoinnissaan visualisointeja hyödyntävä suomalainen media. Vaikkei esimerkiksi The New York Timesin 30-päisen infografiikkaosaston saavutuksiin ymmärrettävistä syistä ihan ylletäkään, SK näyttää että varsin pienilläkin resursseilla voi tehdä aidosti tiedonvälitystä hyödyttäviä visualisointeja, kuhan nuo resurssit kohdennetaan nimenomaan sisältöön eikä näyttävyyteen. Lehden sivuilla esitellyt visualisoinnit, kuten tämä kuntien kehityssuuntia kuvaava kartta ovat useimmiten yksinkertaisia Google Maps -mashupeja, joihin on liitetty joku pieni juju. Vaikka lopputulos ei ehkä synnytä vau-elämyksiä, tiedonvälityksen kannalta SK:n ratkaisut ovat usein toimivampia kuin vaikkapa Yle-uutisten visuaalisuutta korostavat uutisgrafikat, jotka välillä tekevät yksinkertaisesta asiasta monimutkaisia turhalla koristelulla.

SK julkaisi tänään hienon visuaalisia keinoja ja tekstiä taidokkaasti yhdistelevän nettiartikkelin, joka avaa sitä, miksi junat Suomessa myöhästelevät niin pahasti. Informaatiomuotoilunörttiä lämmittää erityisesti, että animoidun Google Maps -mashupin lisäksi mukaan on saatu Ètienne-Jules Mareyn aikanaan kehittämä graafinen juna-aikataulu. :) Samalla selvisi itselleni, että Liikennevirasto julkaisee netissä kaikkien Suomen rataosien säännöllisen liikenteen graafisia aikatauluja! Näitä siis käytetään liikenteenohjauksessa ja muussa ammattilaiskäytössä, Marey tosin toivoi niiden syrjäyttävän kokonaan perinteiset numeropohjaiset aikataulut, mitä ei sitten ”jostain syystä” tapahtunut…

Datajournalismin päivä 29.9. Tampereella

Datajournalismin verkosto järjestää ensimmäisen Datajournalismin päivän Tampereella tämän viikon torstaina eli 29.9.2011. Päivän teemana on ”Kaupunkidata ja paikallisjournalismi – kuntavaalit 2012”. Olen mukana tapahtumassa tuuraamassa IBM:n Peter Bakia joka aikataulusyistä ei pääse paikalle. Pidän siis esityksen tiedon visualisoinnista, minkä lisäksi osallistun ”juttuakvaarioon” jossa yritämme saada päivän aikana tehtyä uutisia ja visualisointeja Tampereen ja Jyväskylän kaupunkien päätöksentekoaineistoista, eli kunnan eri toimielinten pöytäkirjoista yms.

Maksuttomaan tapahtumaan taitaa mahtua vielä muutama mattimyöhäinen osallistuja paikan päälläkin jos ilmoittautuu pikimmiten, mutta tapahtuma lähetetään myös suorana verkkolähtyksenä Bambuser-palvelun kautta.

Lisäys 11.10.2011: Esitys löytyy nyt myös videoituna verkosta.