Student Works From our Course, Part II

In the previous post about the course, I shared a few works by our great students at Aalto University. They were all from the first assignment, Improve Wikipedia!

The second assignment was Visualizing Democracy. Every student would pick a facet of the democratic process or a related phenomenon in his or her home country and produce a visualization. The idea was to go for a deep analysis so that the end result wouldn’t be a simple graphic of a party’s membership roster, for instance. We gave the option to make a poster, animation or an interactive visualization. I won’t show all of the works here due to technical limitations, but here are a few examples of what the students came up with.
(click images to enlarge)

India is a huge country and the scale of misappropriated funds is equally massive. Prashant Coakley made this chart showing the ten biggest scandals by monetary value.

The Parliamentary Ombudsman is a very Nordic public office that deals with citizens’ grievances with officials. This visualization by Unto Helo shows how many of these claims led to action being taken.

Finland has an exceptionally long history of women in politics. In this poster by Irmeli Iivonen, female Members of Parliament are color-coded based on party affiliation.

Emilia Ahonen designed this ambitious timeline of the rulers of Finland, reaching back to the earliest (somewhat) reliable figures. It ended up being too wide for a regular poster, but the scope was so impressive that we didn’t mind.

The population pyramid is a well-established way to demonstrate the age structure of a population. Jutta Joutjärvi uses it in her poster to show how the Parliament and its member parties and parliamentary groups differ from the age structure of Finland itself. I had thought of the Social Democrats as a party of old men, but apparently this is not true (at least for MPs).

The problematic relationship between the two Koreas is illustrated in this set of timelines by Jinhee Kim. The period labeled with yellow was marked by the Sunshine Policy, an effort by the Republic of Korea to seek cooperation with the Juche regime.

(click on the image to start visualization)
Antti Vuorela created this interactive display that maps the ebb and flow of Finnish politics from 1945 to 2011. In addition to changes in the number of Parliament seats, it shows how parties move between the government and the opposition. None of the major ones are truly perpetual cabinet parties. Antti is refining this further, so I’ll update this entry when the next version is done.

Student Works From our Course, Part I

Some of our readers know that we run an information design course at Aalto University each year. It’s organized by the graphic design department, but enrollment is open to all Aalto students. We typically have a slight majority of graphic designers and a growing number of technology students participating. I think a mixed group such as this is what Aalto’s founding group had in mind. All we need now are a few business students to participate in the next course and we’ll boast one of the most diverse groups in the whole university.

We see lots of interesting student works on the course each year, but apart from outside guests to the review sessions, very few people ever get to see them. Here are some examples that I split into two separate posts according to the assignment.

Improve Wikipedia!

Jonatan, Juuso and I have been involved in the Finnish open knowledge community, a budding movement to engage citizens and officials in a drive to open government databases and increase the amount of information that’s freely accessible to the public. The Open Data Kitchen is part of it, but we also take part in other ways.

I was recently made president of Wikimedia Suomi, a small local chapter of the organization that promotes Wikipedia, the free encyclopedia. One of its goals is to get experts and advanced students to participate in editing Wiki articles. Getting text contributions is usually no problem, but the quality of information graphics is far behind that of the articles themselves. We thought we’d help by giving the students in our course an assignment to design new visualizations or to redesign existing ones. To narrow the scope a little, all the articles they’d work on would be related to economics.

Showing how the Gross Domestic Product and national population figures line up in European countries. Countries that are relatively poor have population stacks that flow over the GDP bar. Work by Karoliina Liimatainen, Aalto University School of Science and Technology.

A diagram by Anssi Kokkonen illustrating the way money is released into the economy.

Sasa Kerkos designed a simplified diagram of the Atlantic slave trade.

The Big Mac Index is a popular and intuitive tool for many things. For one, it gives you an idea if a currency is over- or undervalued. This visualization shows how many burgers you get if you spend a hundred bucks. Work by Antti Vuorela, Aalto University School of Science and Technology. (click to enlarge)

A simplified map of the legendary Silk Road. Work by Jutta Joutjärvi.

An experimental way to visualize the Gini coefficient (a measure of income disparity) and GDP per capita. Work by Vahid Mortezaei.

Argentiinan inflaatiotilastot

The Economist kirjoittaa uusimmassa numerossaan Argentiinan hallituksen harjoittamasta inflaatiotilastojen vääristelystä sekä pääkirjoituksessaan että syvemmälle aiheeseen paneutuvassa feature-arikkelissa. Tämä on hyvä muistutus siitä, että tilastot eivät aina kerro koko totuutta edes silloin kun ne tulevat melko demokraattisen maan viranomaisilta. Inflaatio ei ole mikään täydellisen neutraalisti mitattavissa oleva asia, vaan sen määrittämiseen liittyy aina valintoja, joilla on suuri vaikutus lopputulokseen. Sama pätee muihinkin taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin tilastoihin. Luonnontieteissä asiat voi yleensä määritellä melko objektiivisesti, mutta kun tarkastellaan ihmisten toimintaa, ei voida välttyä valinnoilta ja tulkinnoilta.

Terve kriittisyys kuuluu siis kaikkeen tilastojen kanssa työskentelemiseen, myös tilastotiedon visualisointiin. Ja kriittisyys vaatii asiantuntemusta. Jos ei itse ole aiheen asiantuntija, on otettava selvää siitä, mitä varsinaiset asiantuntijat ovat mieltä tämän tai tuon tutkimuksen tai tilaston luotettavuudesta. (Terve kriittisyys ei toki tarkoita sitä, että pelkkään omaan ja/tai kaverien näppituntumaan perustuen kyseenalaistetaan tutkittu tieto vailla kunnon perusteita ja luetaan tilastoja kuin lukihäiriöinen piru Raamattua.) Valitettava tosiasia on, että visualisointitaidot ja tieteellinen asiantunemus eivät yleensä kulje käsi kädessä, eikä tietenkään ole mahdollista ottaa erikseen selvää joka ikisestä asiasta, joka töitä tehdessä tulee vastaan. Siksi meidän visualistien olisi hyvä aina keskustella asiantuntijoiden kanssa, kun työskentelemme sellaisten tietojen parissa, joita emme aivan suvereenisti hallitse. Onneksi asiantuntijat yleensä tykkäävät puhua omasta aiheestaan aina kun tilaisuus vain tulee. ;)

Käsittämättömän kuvaaminen

Teksti on julkaistu lyhennettynä Grafia-lehdessä.

Informaatiomuotoilun voima on asioiden näyttäminen niiden todellisissa mittasuhteissa. Se on verrattain helppoa silloin, kun esitettävät asiat ovat jollain tavalla katsojan arkikokemukseen verrattavia, mutta usein näin ei ole. Valaisivimmat näkemäni esitykset ovat onnistuneet voittamaan käsityskyvyn rajoitukset ja antaneet realistisemman näkökulman asioihin kuin pelkät asiantuntijoiden selitykset.

Kuten tästä dvice.comin kuvasta näkyy, kuuluisan Virgin Galacticin avaruuskoneen lentokorkeus peittoaa saman sarjan kilpailijat, mutta on mainettaan mitättömämpi ainakin verrattuna valtiollisten ohjelmien saavutuksiin.

Yleisimmät vaikeaa mittakaavaa käyttävät esitykset liittyvät avaruuden sijaan tavalla tai toisella talouteen. Vuoden 2008 velkakriisin laajetessa syntyi joukko huonoja uutisia. Niiden myötä ilmestyi uutisiin lukumääriä, jotka ovat satoja kertaluokkia suurempia kuin mitä arkielämässä yleensä kohtaa. Kuukausien sisällä päätettiin satojen miljardien dollarien suuruisten rahamäärien kohtalosta. Pelastuspakettien vastustajat Yhdysvalloissa käyttivät pitkiä puheenvuoroja, jotka vilisivät lukusanoja, joita yleensä käytetään vain tähtitieteessä. Niillä ei kuitenkaan ollut samaa selittävää voimaa kuin hyvillä visualisoinneilla, jotka laittoivat luvut oikeaan asiayhteyteen. Lukijan on helpompi hahmottaa vuoden aikana talouteen kaadetun rahan määrä, kun koko paketti on eritelty ja laitettu vierekkäin maan suurimpien menoerien kanssa kahden vuosisadan ajalta. Tällainen visualisointi on tehokasta ja puhuttelevaa sisältöä ja vaatii suunnittelijalta samaa vastuuta kuin toimittajalta.

Vaikka esitys saisi olla visuaalisesti hiotumpi, se auttaa hahmottamaan elvytyspaketin suuruutta. Kuva ei aivan ehtinyt Bailout Nation -kirjan kovakantiseen painokseen, mutta se osoittaa tekijöidensä kyvyn esittää asiat ymmärrettävässä asiayhteydessä.

Toinen ihmiselle vaikeasti hahmottuva asia on todennäköisyys (tähän lottoamisenkin suosio perustuu). Olemme luonnostamme taitamattomia arvioimaan harvinaisten tapahtumien todennäköisyyksiä. Seuraavanlaisia kuvia voisi jakaa kaikille luulotautisille ja kroonisesti pelokkaille.

(klikkaa päästäksesi suurempaan versioon)

Hyvän viestinnän ohjeen mukaan ihmisen havaintokyky on kaventuva ja tarkentuva: havaitsemme suuripiirteisesti laajoja kokonaisuuksia ja niiden pienempiä osasia yksityiskohtineen, mutta emme kumpaakin yhtä aikaa. Kirjoittajalle tämä tarkoittaa, että uudet asiat esitellään aloittamalla yleisistä piirteistä ja päätymällä lopulta yksityiskohtiin. Informaatiomuotoilussa sama johdattelu tehdään käyttämällä kuvan sisäistä visuaalista kielioppia. Siinä yleinen taso on se, jonka lukija huomaa ensinäkemältä. Se määrittää mittakaavan ja esitettävän tiedon eri tyypit. Yksityiskohtaisin taso näyttää tarkimman tiedon, jonka parhaassa tapauksessa voi suhteuttaa saumattomasti kuvan muihin osiin. Pelkkä datatiheys ei tee kuvasta arvokasta, sillä ilman yhdistäviä vinkkejä se on vain tiedon saareke. Edellä näytetyissä esimerkeissä johdattelu yleisen ja yksityisen välillä tapahtui yksinkertaisesti visualisoimalla luvut eri asiayhteyksiin. Saman voi tehdä monipolvisesti, kuten itse kokeilin tässä puretussa aikajanassa, joka havainnollistaa geologisen ajan jakotapaa:

(kuva suurenee klikkaamalla)

Harmittavan yleinen tapa graafikoilla on tekstin välttäminen informaatiomuotoilussa. Ehkä kyse on liiasta itsevarmuudesta (tai turhamaisuudesta). Tekijä luottaa kuvakerrontansa vahvuuteen niin paljon, että tekstin käyttäminen tuntuu luovuttamiselta. Ehkä kyseessä on myös jonkinlainen tiedostamaton reviirijako kuvittavan ja kirjoittavan väen välillä. Joka tapauksessa on harvoin mitään oikeaa syytä olla käyttämättä tekstiä osana esitystä. Uudet asiat on joka tapauksessa avattava sanallisesti, ja parhaiten se onnistuu kun selitys on osa kuvitusta. Typografian hierarkiaa luovat keinot ovat kuvallisia kerrontatapoja muiden rinnalla.

Kun visuaalinen kielioppi on johdonmukainen ja helppo hahmottaa, sitä voi jatkaa eri mittakaavojen lisäksi eri kuviin. Kun samaan raamiin laadittuja kuvallisia tietokokonaisuuksia järjestetään kuvasarjaksi, niitä vertaamalla voi nähdä pieniäkin muutoksia lukumäärien ja muiden arvojen välillä. Edward Tufte käyttää näistä nimitystä small multiples, toistokuvio. Tämän keinon vahvuus vaikeasti hahmotettavien asioiden kuvaamisessa on sen kyky kertoa muutoksen laatu ja määrä hyvin tarkasti. Tällaiset esitykset näyttävät sommittelunsa puolesta hieman sarjakuvilta, ja niissä toimii lukemisen johdattelun kannalta pitkälti sama logiikka. Tufte on sitoutunut pelkistettyyn ja hienovaraiseen esittämiseen ja perustelee mieltymyksensä hyvin, mutta sarjakuvakerronnan keinoilla olisi paljon annettavaa informaatiomuotoilulle. Etenkin aikasarjaan järjestetyissä kuvissa sarjakuvateoreetikko Scott McCloudin ohjeet ruutusommittelusta tekisivät esityksistä parempia. Ne ovat yhtä avartavaa luettavaa kuin mikä tahansa informaatiomuotoilun teorian klassikoista, mutta ikävä kyllä yhtä huonosti saatavilla suomeksi. Hänen nettisivunsa ovat kuitenkin hyvää luettavaa kaikille graafikoille. McCloud jakaa ruutuvaihdosten tyypit kuuteen luokkaan riippuen ajallisen ja tilallisen muutoksen määrästä ruutujen välillä. Hetkestä hetkeen tapahtuva muutos on näistä välittömin, kun taas suurin muutos vaihtaa kohtauksen tapahtumapaikan ja -ajan täysin. Mikään teoria ei tietenkään korvaa kokeneen suunnittelijan visuaalista rytmitajua, mutta ruutukerrontaan liittyy yllättäviä ja helppotajuisia lainalaisuuksia, joita avataan lyhyesti kirjassa Sarjakuva – näkymätön taide.

Tilastografiikassa mitta-asteikon yhdenmukaisuus on selkeyden kulmakivi. Siitä tulee kuitenkin rasite, kun esitetään yhdessä kuvassa täysin eri kertaluokkien lukuja. Tällaisiin tarkoituksiin ei ole sellaisia valmiita ratkaisuja, joita muut kuin asiantuntijat osaisivat lukea. Tämä ei estä hyvää tarkoittavia valistajia yrittämästä. Välillä suurelle yleisölle tarkoitettuihin julkaisuihin eksyy jopa tilastokuvia, joissa käytetään logaritmista asteikkoa. Ne kertovat tekijöiden oppineisuudesta, mutta harvoin avaavat sisältöä lukijalle. Eri mittakaavojen asioita vertailtaessa onkin välillä luovuttava yhtenäisestä mitta-asteikosta. Rinnastus on silti mahdollista, jos muut kuvalliset mittarit ovat yhtenäiset. Väri on tässä yleinen apu, samoin kuin typografinen hierarkia. Isotype-kuvista tutut yksikkösymbolit ovat myös tapa kuvata lukumääriä vertailukelpoisesti. Kun jokainen symboli on suunniteltu hyvin skaalautuvaksi, rinnastettavilla kuvilla voi olla suurikin määrällinen ero. Mittakaavaongelman ratkaisemiseksi osiin purettu kuva vie usein enemmän tilaa ja esittää edelleen saman datamäärän, mutta tiheyden menetystä korvaa sen saama kerronnallinen arvo. Vaikka infokuvan ei pidäkään olla kuvitusta, tällaiset koostetut esitykset ovat usein esteettisestikin kiinnostustavia.

Vaikeasti hahmotettavien asioiden tulkitsemisessa kuviksi pelkät äärimmäiset mittakaavat eivät ole ainoa ongelma. Suunnittelijan oma ymmärrys aiheesta on kapein pullonkaula. Parhaissa esityksissä tekijä on hankkinut vähintään perustiedot aiheesta ennen kuvan luonnostelua, mikä näkyy oivaltavina ja genren rajoja rikkovina ratkaisuina. On parempi, että aineistoon perehtyy graafinen suunnittelija kuin että kuvan tekisi visuaalisuuteen perehtymätön aiheen asiantuntija. Moni tärkeä uutinen on joka tapauksessa vaikea käsittää, ja hyvä kuva avaa sen sisällön tavalla, johon pelkkä teksti ei kykene.

OECD:n Better Life -indeksi

The Ulkopolitist-blogi kirjoittaa uusista talous- ja hyvinvointi-indikaattoreista joista toivotaan korviketta jälkiteollisen yhteiskunnan kehityksen mittaamiseen turhan suppealle BKT:lle. Aihe on yleisesti ottaenkin kiinnostava, mutta informaatiomuotoilun näkökulmasta pitää erikseen nostaa esiin artikkeliin linkattu OECD:n Better Life -indeksi. Indeksin 11 komponentin painotuksia pääsee OECD:n ylläpitämällä sivustolla vapaasti muuttamaan ja valitsemaan tästä näkökulmasta itselleen parhaan OECD-maan.

Käyttöliittymä korostaa näyttävyyttä aavistuksen verran liikaa sisällön kustannuksella. ”Kukkasen terälehtien” sijaan maakohtaisia arvoja voisi ilmaista jollain selkeämmällä tavalla ja maiden näyttäminen oletuksena aakkosjärjestyksessä (jonka saa vaihdettua sijoitusjärjestykseen) on huono idea, mutta itse konsepti on kohdallaan. Kun vuorovaikutteisten esitysten tekeminen on helppoa, miksi tyytyä ”yhden koon” ratkaisuun? Tämäntyyppisiä tunnuslukuja ei tuoteta niiden itsensä vuoksi, vaan päätöksenteon tueksi. Eri ihmisillä on erilaiset arvostukset ja näkemykset ja siten erilaiset tiedolliset tarpeet. Tähän mahdollisuus itse painottaa indeksin eri osa-alueita sopii mainiosti.

Henkilökohtaisilla painotuksillani indeksi tarjoaa minulle parhaaksi asuinpaikaksi Australiaa (joka on myös painottamattoman indeksin ykkönen). Valitettavasti kanssaihmisten pukeutumiselle ja ruokavaliolle ei ollut omaa säädintä.