oppikirjat – Informaatiomuotoilu.fi

Jo vastasyntynyt lapsi osaa tunnistaa kasvoja. Ihmiskasvojen lisäksi pieni lapsi erottaa eläinten kasvonpiirteitä paremmin kuin aikuiset ja tunnistaa jopa hyvin abstraktin ”hymynaaman” kasvoja esittäväksi kuvaksi. Tämä kaikki on toki sinänsä kiehtovaa ja kertoo siitä, miten voimakas ihmisen luontainen kyky tunnistaa kuvioita on, mutta samaan aikaan se myös herättää kysymyksiä. Tarkoittaako se, että lapsi näkee kasvot kuviossa joka koostuu kaaresta ja kahdesta pisteestä, että nämä olisivat jollain tavalla “ihanteelliset” kasvot?

Kysymys liittyy ilmaisu- ja tyylivalintojen merkitykseen tiedon visualisoimisessa. Pelkistetyn, geometrisen ilmaisun perinne informaatiomuotoilun hallitsevana visuaalisena tyylinä on pitkä. Tällaista tyyliä on perinteisesti pidetty objektiivisena ja selkeänä, mikä näkyy edelleen varsinkin varoitus- ja liikennemerkeissä. Tästä hyvä esimerkki on Yhdysvaltain graafisten suunnittelijoiden järjestön Aigan 1970-luvulla kehittämä kansainvälinen opastesymbolijärjestelmä. Usein ajatellaan, että tämä minimalistinen tyyli edustaa suoraa jatkumoa Isotype-perinteelle. Tarkemmassa vertailussa havaitsee kuitenkin, että Gerd Arntzin piirtämät Isotype-hahmot, vaikkakin pelkistettyjä, ovat kuitenkin selvästi ilmeikkäämpiä ja yksityiskohtaisempia. Minimalistisen tyylin juuret ovat pikemminkin sodanjälkeisen kansainvälisen modernismin pyrkimyksessä geometriseen yksinkertaisuuteen.

Onko siis syynä siihen, että lapsille tehdään yksinkertaisia hymynaamoja se, että heidän kykynsä reagoida niihin on kiehtonut havaintopsykologeja ja suunnittelijoita ja myös sattunut hyvin istumaan vallitseviin esteettisiin trendeihin, pikemminkin kuin se, että lapset itse pitäisivät sellaisia erityisen houkuttelevina?

Jatka lukemista ”Hymynaamoista ja pelkistämisestä”

Informaatiomuotoilu-blogi on alkujaan perustettu kirjaprojektin kylkiäiseksi. Työstämme paraikaa aineistoa toivon mukaan ensi keväänä julkaistavaa ensimmäistä suomenkielistä informaatiomuotoilun perusteosta varten. Osana tätä prosessia minun tehtäväkseni on langennut käydä läpi kaikki aihetta sivuava kotimainen tieteellinen tutkimus. Tämä artikkeli käsittelee erästä äskettäin lukemaani ja aikanaan paljonkin polemiikkia herättänyttä suomalaista pioneeritutkimusta oppikirjojen kuvituksesta.

* * *

Silmänliike- eli katseenseurantatutkimus on antanut empiiristä pohjaa aiemmin lähinnä teoreettisiin hypoteeseihin pohjautuneille käsityksille ihmisten lukutavoista. Suomessa on tehty maailmanlaajuisestikin uraauurtava silmänliikekameroita hyödyntävä tutkimus oppikirjojen kuvituksen vaikutuksista oppimistuloksiin Turun yliopiston psykologian laitoksella 1996 väiteleen filosofian tohtorin, nykyisin turkulaisen Ilpoisten koulun rehtorina toimivan Matti Hannuksen väitöstutkimuksessa Oppikirjan kuvitus – koriste vai ymmärtämisen apu? Tutkimuksessa suoritettiin kevätlukukaudella 1993 Turussa luokkatason oppimiskoe kuvitettuja ja kuvittamattomia versioita samoista biologian oppiaineistoista käyttäen 108:lle neljännen luokan oppilaalle, sekä silmänliiketutkimus johon valikoitiin edellisen ryhmän 12 lahjakkainta ja 12 ei-lahjakkainta oppilasta Ravenin testin avulla.

Hannuksen tutkimus osoitti, että koehenkilöt käyttivät vain 6 % oppikirjojen parissa käytetystä ajasta kuvien katseluun ja peräti 94 % tekstin lukemiseen, eikä kuvitusten käyttö juuri parantanut oppimistuloksia kuvittamattomiin versioihin samoista aukeamista verrattuna. Oppilaat eivät juurikaan käyttäneet kuvia hyödykseen tekstiä lukiessaan vaan suurimmalla osalla (92 %) oli selvä tekstisuuntautunut malli oppikirjan aukeamien prosessoimiseen, joskin taiton avulla pystyttiin jonkin verran ohjaamaan prosessointitapoja haluttuun suuntaan. (Mielenkiintoinen havainto on, että kuvateksteihin käytettiin enemmän aikaa kuin kuviin ja kuvaa, jossa oli kuvateksti katsottiin myös pitempään kuin sellaista, jossa ei ollut.) Hannus menee niin pitkälle, että toteaa: ”Voidaan puhua kuvituksen karsivasta funktiosta eli kuva-ala määrittää ne aukeaman kohdat, joita ei tarvitse prosessoida perusteellisesti.” Hän ehdottaa, että oppikirjoista voitaisiin karsia 60–70 % kuvituksesta ja lisätä vastaavasti tilaa pitemmille teksteille.

Jatka lukemista ”Oppikirjojen kuvituksesta”