Kiitokset taas seminaarivieraille!

Tieto näkyväksi -seminaarimme järjestettiin 20.9. toisen kerran. Paikka oli jälleen Kauppakorkeakoulun suuri juhlasali. Kuten viime vuonna käyneet muistavat, ensimmäinen seminaari oli satelliittitapahtuma OKFestivalille, jossa osa järjestäjistä oli myös pitämässä ohjelmaa. Tämänvuotinen pidettiin itsenäisenä tapahtumana, joka järjestettiin Aallon ja sponsorien voimin. Osa viimevuotisista kävijöistämme saapui festivaalin lippuvaihtojärjestelyn kautta, ja muistan kesällä miettineeni, saammeko tällä kertaa vastaavasti yleisöä ilman suuremman tapahtuman tuomaa vetoa. Huoli oli turha, sillä tapahtuma myytiin loppuun.
Koska ohjelmaa oli kahdella kielellä, päätimme tänäkin vuonna jakaa tapahtuman aamu- ja iltapäivän osioihin, joista ensimmäinen oli suomeksi ja toinen englanniksi. Tapahtuman videotaltioinnista ja striimauksesta kiitämme Aleksi Mustosta, joka laittoi ohjelman nähtäväksi Bambuser-palveluun.

Kyyriainen_7646

Kun vieraat olivat istuutuneet, seurasi avajaispuheenvuoro. John Nurmisen säätiön hallituksen puheenjohtaja, merenkulkuneuvos Juha Nurminen osoittautui todelliseksi asiantuntijaksi puheessaan karttojen ja visualisointien yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Esityksessä oli uutta ja kiinnostavaa tietoa kartografian historiaakin tunteville. Nykyajan esimerkki oli kuva Itämeren levätilanteesta, joka tekee selväksi ympäristöongelman laajuuden. Puhdas Itämeri -hankkeeseen voi tutustua projektin sivuilla.

Hannu Kyyriäinen on infografiikkaan erikoistunut graafinen suunnittelija. Hänen työnsä Suomen Kuvalehdessä on maamme mittapuulla poikkeuksellisen korkeatasoista ja monimuotoista. Hänen visualisointinsa Palestiinan aluemenetyksistä sijoittui pronssisijalle arvostetussa Malofiej-kilpailussa aiemmin tänä vuonna, ja esityksessään hän kävi läpi monia muitakin mielenkiintoisia töitään. Niihin voi perehtyä tarkemmin hänen Flickr-sivuillaan.

Vaajakallio_7711
Kirsikka Vaajakallio esittelee haastatteluaineistoa

Kirsikka Vaajakallio on palvelumuotoilija, jonka työtapa on yhteissuunnittelu. Siihen kuuluu tuotteen tai palvelun varsinaisen käyttäjän mukaan ottaminen jo suunnitteluprosessin alkuvaiheissa. Saman tavan soisi yleistyvän myös tiedon esittämisessä, sillä kokeneinkin suunnittelija ei vain tule ajatelleeksi kaikkia yleisön tarpeita. Esityksessään Vaajakallio kertoi joistakin käyttämistään työskentelymenetelmistä, joista ehkä kiinnostavimpia olivat suunnittelupelit. Ne ovat tilanteeseen räätälöityjä seurapelejä, joiden avulla suunnitelutyöhön tottumattomat voivat jakaa ideoitaan helpommin.

Markku Mikkola-Roos on Suomen ympäristökeskuksen biodiversiteettiyksikön vanhempi tutkija, joka on erikoistunut lintujen suojeluun. Hänen puheenvuoronsa käsitteli tunnistusoppaita perinpohjaisella tavalla. Olin itse yllättynyt, kuinka vanhoja monet alan konventiot ovat. Historialliseen läpikäyntiin kuului tietenkin myös arvio nykytilanteesta. Siinä kävi ilmi, kuinka valokuvia käyttävillä oppailla on omat rajoituksensa piirrettyihin havainnekuviin verrattuna.

Peltomaki_7867
Tuomas Peltomäki kertoo verkostojen hienoudesta

Datajournalisti Tuomas Peltomäki esitteli puheenvuorossaan seikkaperäisesti suomalaista lobbausverkostoa esittävää visualisointityötään. Twitterissä esitystä luonnehdittiin stand-upiksi, ja siinä oli myös omasta mielestäni terävää ja mukaansatempaavaa huumoria. Työhön vaadittu datamäärä oli päätähuimaava ja sen käsittely vaati uusien työtapojen kehittämistä ja vanhojen soveltamista. Visualisointiin ja sen materiaaleihin voi tutustua Peltomäen verkkosivuilla.

Ohjelman viimeinen suomenkielinen puhuja oli valokuvaaja ja filosofian tohtori Leena Saraste. Hänen aiheensa koski valokuvan totuusarvoa ja sen mielikuvia muokkaavaa voimaa. Ajatus valokuvasta todisteena ja ilmaisuvälineenä on ristiriitainen ja siksi kiinnostava. Monet ajatukset ja lainaukset olivat provosoivia, kuten väittämä ”ihmiset haluavat tulla petetyiksi”. Näiden tukena oli mielenkiintoisia esimerkkejä ikonisista ja myös vähemmän tunnetuista valokuvista, joiden aihe ja ilmaisutapa olivat tarkkaan harkittuja. Kuvista ei näe, mitä on todella tapahtunut, sillä totuus ei löydy niistä itsestään.

Tauon jälkeen alkoi englanninkielinen osuus, jonka avasi Svenska Dagbladetin graafinen journalisti Thomas Molén. Hänen kuuluisin työnsä lienee Malofiej-kilpailussa pääpalkinnon saanut grafiikka euroviisujen äänestyskäyttäytymisestä. Molén on infografiikkanörtti ja ylpeä siitä. Esityksessä näkyi helposti nörttimäisten piirteiden etu hyvän infografiikan tekemisessä. Kun mielenkiinto syttyy helposti ja tekijällä on luontainen kyky syventyä sekä kiinnostusta teknologiaan, lopputulos on myös lukijalle syvempi ja mielenkiintoisempi.

Rees_8019
Kim Rees

Ensimmäinen Keynote-puhujamme oli yhdysvaltalaisen Periscopic-suunnittelutoimiston perustaja Kim Rees. Toimisto on tunnettu visuaalisista datatarinoistaan, joita yritykset, järjestöt ja julkinen sektori tilaavat esittämään toimintaansa ja tavoitteitaan.
Periscopicin tunnuslause on do good with data. Töiden aiheet ovat yhteiskuntaan, terveyteen ja ympäristöön liittyviä ja ne herättävät voimakkaita tunteita. Etenkin asekuolemien takia varastetuista vuosista kertova esitys oli vähäeleisyydestään huolimatta (tai ehkä juuri sen takia) koskettava. Kerronnallisesta ja tunteita herättävästä puolestaan huolimatta hyvän visualisoinnin on pohjattava todellisuuteen, ja mieleenpainuvien esitysten vahvuus on niiden rehellisyydessä. Läpinäkyvä data tekee esittäjän haavoittuvaksi, mutta rakentaa luottamusta.

Lounastauko oli tänä vuonna erityisen pitkä, sillä sali piti antaa hetkeksi valmistujaistilaisuuden käyttöön. Toisaalta tämä oli hyväkin asia, sillä tiiviit esitykset herättivät ajatuksia ja niitä oli mukava sulatella muiden kävijöiden kanssa.

Cairo_8173

Ohjelma jatkui toisella keynote-puheenvuoroistamme, jonka piti espanjalainen Alberto Cairo. Hän on pitkän linjan graafinen journalisti ja valistaja, jonka kirja The Functional Art on luultavasti tämän hetken paras teos informaatiomuotoilun tekemisestä. Cairon esitys oli perusteellinen läpikäynti siitä, mitä todella laadukkaan visualisointityön tekeminen vaatii. Eräs hänen keskeisistä viesteistään on, että kuvallisen esityksen tekijä ei ole tietoa koristeleva käsityöläinen vaan sisältöön paneutuva viestinnän ammattilainen, jolla on journalistinen vastuu. Lukijan ymmärrys voi olla seurausta ainoastaan tekijän ymmärryksestä.
Graafisen journalistin työ on suuressa määrin myös ryhmätyötä muiden viestinnän tekijöiden sekä asiantuntijoiden kanssa. Tapausesimerkeissä tuli esille, kuinka asiantuntijan kuuleminen lisää uusia ulottuvuuksia ja syvyyttä esitykseen. Toivoisin, että meillä Suomessa annettaisiin useammin puitteet tehdä tällä tasolla datalöhtöistä kuvallista journalismia.

Päivän viimeinen puhuja oli alankomaalainen informaatiomuotoilija Frédérik Ruys. Cairon tavoin hän painotti ymmärryksestä syntyvän oivalluksen merkitystä työssään (lainaamallaan termillä infogasm). Ruys esitteli vaikuttavan ja työlään hankkeen Nederland van Boven (Alankomaat ilmasta), joka on televisioon tuotettu dokumenttisarja. Siinä yhdistetään taitavasti kuvattua ilmakuvaa huolellisesti tutkittuun informaatiomuotoiluun tavalla, joka antaa arkielämän ilmiöistä uuden kuvan. Visualisoinneissa esitettiin hälytysajoneuvojen liikettä päivän aikana ja valtamerialusten liikennettä Euroopan vilkkaimpaan satamaan. Kiehtovin esimerkki oli kuitenkin haikaran päivän aikana tekemä lentoreitti, jossa näkyy kuinka lintu käyttää ihmisen toimintaa ja rakennettua ympäristöä hyväkseen.
Hiottu lopputulos vaati runsaasti taustatyötä ja useita ideoita oli hylättävä, koska visualisointi ei sopinut välineen kerronnallisiin vaatimuksiin. Visualisointien tekijänä oli mielenkiintoista seurata, kuinka usean osa-alueen pallottelu nopean työprosessin aikana onnistui näinkin sujuvasti.

ulkoa_7742

Haluamme kiittää kaikkia seminaarivieraitamme kiinnostuksestanne ja hyvistä kysymyksistä. Lisäksi kiitos kuuluu myös muille järjestelyssä auttaneille sekä sponsoreille. Oli jälleen haastavaa ja palkitsevaa suunnitella ohjelma, joka olisi yhtä monipuolinen kuin yleisömme.

Valokuvat: Pekka Niittyvirta

Hymynaamoista ja pelkistämisestä

Jo vastasyntynyt lapsi osaa tunnistaa kasvoja. Ihmiskasvojen lisäksi pieni lapsi erottaa eläinten kasvonpiirteitä paremmin kuin aikuiset ja tunnistaa jopa hyvin abstraktin ”hymynaaman” kasvoja esittäväksi kuvaksi. Tämä kaikki on toki sinänsä kiehtovaa ja kertoo siitä, miten voimakas ihmisen luontainen kyky tunnistaa kuvioita on, mutta samaan aikaan se myös herättää kysymyksiä. Tarkoittaako se, että lapsi näkee kasvot kuviossa joka koostuu kaaresta ja kahdesta pisteestä, että nämä olisivat jollain tavalla “ihanteelliset” kasvot?

Kysymys liittyy ilmaisu- ja tyylivalintojen merkitykseen tiedon visualisoimisessa. Pelkistetyn, geometrisen ilmaisun perinne informaatiomuotoilun hallitsevana visuaalisena tyylinä on pitkä. Tällaista tyyliä on perinteisesti pidetty objektiivisena ja selkeänä, mikä näkyy edelleen varsinkin varoitus- ja liikennemerkeissä. Tästä hyvä esimerkki on Yhdysvaltain graafisten suunnittelijoiden järjestön Aigan 1970-luvulla kehittämä kansainvälinen opastesymbolijärjestelmä. Usein ajatellaan, että tämä minimalistinen tyyli edustaa suoraa jatkumoa Isotype-perinteelle. Tarkemmassa vertailussa havaitsee kuitenkin, että Gerd Arntzin piirtämät Isotype-hahmot, vaikkakin pelkistettyjä, ovat kuitenkin selvästi ilmeikkäämpiä ja yksityiskohtaisempia. Minimalistisen tyylin juuret ovat pikemminkin sodanjälkeisen kansainvälisen modernismin pyrkimyksessä geometriseen yksinkertaisuuteen.

Onko siis syynä siihen, että lapsille tehdään yksinkertaisia hymynaamoja se, että heidän kykynsä reagoida niihin on kiehtonut havaintopsykologeja ja suunnittelijoita ja myös sattunut hyvin istumaan vallitseviin esteettisiin trendeihin, pikemminkin kuin se, että lapset itse pitäisivät sellaisia erityisen houkuttelevina?

Jatka lukemista ”Hymynaamoista ja pelkistämisestä”

Oppikirjojen kuvituksesta

Informaatiomuotoilu-blogi on alkujaan perustettu kirjaprojektin kylkiäiseksi. Työstämme paraikaa aineistoa toivon mukaan ensi keväänä julkaistavaa ensimmäistä suomenkielistä informaatiomuotoilun perusteosta varten. Osana tätä prosessia minun tehtäväkseni on langennut käydä läpi kaikki aihetta sivuava kotimainen tieteellinen tutkimus. Tämä artikkeli käsittelee erästä äskettäin lukemaani ja aikanaan paljonkin polemiikkia herättänyttä suomalaista pioneeritutkimusta oppikirjojen kuvituksesta.

* * *

Silmänliike- eli katseenseurantatutkimus on antanut empiiristä pohjaa aiemmin lähinnä teoreettisiin hypoteeseihin pohjautuneille käsityksille ihmisten lukutavoista. Suomessa on tehty maailmanlaajuisestikin uraauurtava silmänliikekameroita hyödyntävä tutkimus oppikirjojen kuvituksen vaikutuksista oppimistuloksiin Turun yliopiston psykologian laitoksella 1996 väiteleen filosofian tohtorin, nykyisin turkulaisen Ilpoisten koulun rehtorina toimivan Matti Hannuksen väitöstutkimuksessa Oppikirjan kuvitus – koriste vai ymmärtämisen apu? Tutkimuksessa suoritettiin kevätlukukaudella 1993 Turussa luokkatason oppimiskoe kuvitettuja ja kuvittamattomia versioita samoista biologian oppiaineistoista käyttäen 108:lle neljännen luokan oppilaalle, sekä silmänliiketutkimus johon valikoitiin edellisen ryhmän 12 lahjakkainta ja 12 ei-lahjakkainta oppilasta Ravenin testin avulla.

Hannuksen tutkimus osoitti, että koehenkilöt käyttivät vain 6 % oppikirjojen parissa käytetystä ajasta kuvien katseluun ja peräti 94 % tekstin lukemiseen, eikä kuvitusten käyttö juuri parantanut oppimistuloksia kuvittamattomiin versioihin samoista aukeamista verrattuna. Oppilaat eivät juurikaan käyttäneet kuvia hyödykseen tekstiä lukiessaan vaan suurimmalla osalla (92 %) oli selvä tekstisuuntautunut malli oppikirjan aukeamien prosessoimiseen, joskin taiton avulla pystyttiin jonkin verran ohjaamaan prosessointitapoja haluttuun suuntaan. (Mielenkiintoinen havainto on, että kuvateksteihin käytettiin enemmän aikaa kuin kuviin ja kuvaa, jossa oli kuvateksti katsottiin myös pitempään kuin sellaista, jossa ei ollut.) Hannus menee niin pitkälle, että toteaa: ”Voidaan puhua kuvituksen karsivasta funktiosta eli kuva-ala määrittää ne aukeaman kohdat, joita ei tarvitse prosessoida perusteellisesti.” Hän ehdottaa, että oppikirjoista voitaisiin karsia 60–70 % kuvituksesta ja lisätä vastaavasti tilaa pitemmille teksteille.

Jatka lukemista ”Oppikirjojen kuvituksesta”