Informaatiomuotoilun monet käyttökohteet

Espanjalaissyntyinen, nykyisin Miamin yliopistossa infografiikan opettajana toimiva Alberto Cairo kirjoittaa tulevan kirjansa markkinoimiseksi perustetussa mainiossa The Functional Art -blogissaan infografiikan tekijöiden työtilanteesta. Talouskriisin kanssa painivassa Espanjassa suuri joukko uutisgraafikoita on saanut potkut tai oma-aloitteisesti ottanut lopputilin ja vaihtanut alaa. Espanjalaisten lehtien ahdinko ei johdu pelkästään taloustaantumasta vaan on osa laajempaa median myllerrystä, jonka laineet ulottuvat suomalaiseenkin lehdistöön, vaikka meillä yleinen talous- ja työllisyystilanne ei ole alkuunkaan niin huono kuin Espanjassa. Mutta siinä missä espanjalainen lehdistö laittaa infografiikan tekijöitä kilometritehtaalle, meillä trendi vaikuttaisi olevan päinvastainen. Huolimatta meikäläisenkin median ahdingosta laskevien tilaajamäärien ja alv-korotusten paineessa lehdet ja sähköinenkin media etsivät uusia infografiikan tekijöitä ja kouluttavat omaa väkeään tiedon visualisoinnin saloihin. (Full disclosure -hengessä pitää tässä kohdin muistuttaa lukijaa siitä, että allekirjoittaneenkin tuloista merkittävä osa tulee informaatiomuotoiluun liittyvästä koulutuksesta.)

Eroa selittänee paitsi taloustilanne, myös historia. Espanjassa uutisgrafiikalla on pitkät perinteet ja kaikilla vakavasti otettavilla lehdillä on ollut jo vuosikausia kunnolliset grafiikkatoimitukset, kun taas Suomessa oikeastaan vain Helsingin Sanomat on panostanut grafiikkaan jo pitempään johdonmukaisesti. Muut suomalaiset mediat ovat vasta aivan viime vuosina alkaneet herätä infografiikan journalistisiin mahdollisuuksiin ja nyt tilanne vaikuttaisi olevan se, että hyvien tekijöiden löytäminen on jopa pieni haaste monille lehdille. Suomessa siis myös journalistisesta infografiikasta kiinnostuneen opiskelijan työllistymismahdollisuudet alalle näyttävät valoisilta kun taas Espanjassa alan työmarkkinat vaikuttavat lehdistön ahdingon huomioonottaen ylisaturoituneilta.

Mielenkiintoisinta Cairon kirjoituksessa ovat kuitenkin informaatiomuotoilun käyttökohteet journalismin ulkopuolella. Hän käsittelee erikseen esimerkkejä sekä yrityselämän että tieteen parista. Varsinkin tieteen piirissä onkin ollut kasvavana trendinä eksploratiivisten visualisointien hyödyntäminen tutkimusmenetelmänä. (Eksploratiivisen ja tietoa välittävän grafiikan erosta on kirjoitettu tässä blogissa pari viikkoa sitten.) Suomen Kuvalehden mainio juttu tutkija Markus Jokelasta avaa hyvin sitä suoranaista datatulvaa jonka keskelle tutkijat ovat teknisen kehityksen ja avoimen datan ideologian yleistymisen ansiosta päässeet. Visualisoiminen on mainio tapa lähteä hakemaan tolkkua valtaviin tietoaineistoihin. Kuten esimerkiksi Anscomben kvartetiksi kutsuttu esimerkki osoittaa, visualisoinnin avulla on mahdollista saada datasta selkoa usein jopa paremmin kuin monilla yleisesti käytetyillä matemaattisen analyysin menetelmillä.

Aasinsillalla pääsenkin tästä vielä mainostamaan tulevaa tapahtumaamme. :) Juuri tämä sama havainto informaatiomuotoilun käyttökelpoisuudesta hyvin moninaisilla elämänaloilla on nimittäin ollut johtoajatuksenamme 17.9. järjestettävän Tieto näkyväksi -seminaarin suunnittelussa. Olemme pyrkineet rakentamaan kokonaisuuden, joka sisällöllisesti puhuttelisi paitsi informaatiomuotoilun ammattilaisia myös esimerkiksi kirjoittavia toimittajia, viestintäihmisiä, poliitikkoja ja aktivisteja, business intelligence -asiantuntijoita, virkamiehiä, tieteentekijöitä, opettajia, arkkitehteja, insinöörejä, juristeja ja monia muita tietotyöläisiä jotka voisivat omassa työssään hyötyä erilaisista tiedon visualisoinnin menetelmistä. Seminaarin ohjelmistoon on tulossa myöhemmin vielä reilusti täydennystä, mutta jo nyt voi varmaankin hahmottaa että olemme yrittäneet pitää alan sisäisen neppailun osuuden minimissään ja rakentaa laajan ja yleistajuisen kattauksen erilaisista tiedon kuvallisisen esittämisen menetelmistä. Myös liput on pyritty pitämään hyvin edullisina, ettei kiinnostuneiden osallistuminen jäisi ainakaan rahasta kiinni. Opiskelijat pääsevät tapahtumaan ilmaiseksi ja toivon lämpimästi, että myös muidenkin alojen kuin designin ja viestinnän/journalismin opiskelijat löytävät tapahtuman.

11 syytä, joiden vuoksi ”infografiikka” ei ole infografiikkaa

Portent-verkkomarkkinointiyrityksen toimitusjohtaja Ian Lurie kirjoittaa blogissaan hauskasti ja osuvasti samasta aiheesta, jota tässäkin blogissa on äskettäin käsitelty: infografiikaksi kutsutaan usein asioita, joilla on hyvin vähän tekemistä oikean infografiikan kanssa.

Pitääkö visualisoinnin olla kaunis?

Cartastrophe-blogin Daniel Huffman kirjoittaa PBS:n America Revealed -dokumenttisarjaa varten tehdyistä näyttävistä visualisoinneista. Kirjoitus on hyvä ja vaikkei ihan kaikista yksityiskohdista olisi samaa mieltä (en itse pidä linkkitornivisualisoinnin epätarkkuutta tässä kontekstissa niin vakavana ongelmana kuin Huffman), se herättää tärkeän kysymyksen visualisointien perimmäisestä roolista. Onko niiden tarkoitus olla kauniita ja näyttäviä vai selkiyttää tiedonvälitystä?

Valinta ei tietenkään ole mustavalkoinen joko–tai. Siteeraan tähän aihetta käsittelevän pätkän tulevan Informaatiomuotoilu-kirjamme käsikirjoituksesta:

Yhä useammin tiedon visualisoinnin tehtävänä nähdään myös lukijan houkutteleminen tiedon pariin. Informaatiomuotoilun tehtävä ei kuitenkaan ole tiedon koristeleminen. Kuten El Mundo -lehden grafiikkatoimitussihteeri Juantxo Cruz asian muotoilee: ”Visuaalisen journalistin tehtävä ei ole tiedon naamioiminen vain jotta sivu näyttäisi kauniimmalta. Tehtävämme on auttaa ymmärtämään, mitä tapahtuu.” Kauneus ei ole informaatiomuotoilun kontekstissa päätavoite vaan sivutuote. Päätavoite on auttaa välittämään, löytämään ja tallentamaan tietoa.

Esteettisillä valinnoilla on toki merkityksensä tiedonvälityksessä. Käytettävyystutkimuksissa on havaittu*, että ihmiset pitävät teknisiä laitteita helppokäyttöisempinä, jos niiden käyttöliittymä on esteettisesti miellyttävä. Kyse ei ole pelkästään ensivaikutelmasta vaan ero on havaittavissa jopa siinä, kuinka nopeasti koehenkilöt suoriutuvat laitteella tutkijoiden heille antamista tehtävistä.

Tämä havainto on laajennettavissa tietografiikan kontekstiin siten, että kaunis visualisointi koetaan epäesteettistä helpommin ymmärrettäväksi. Kauneus on siis tavoiteltavaa informaatiomuotoilussakin, koska se edistää viestinnällisiä päämääriä. Mutta mikäli selkeyden ja esteettisen miellyttävyyden välillä joudutaan tekemään valinta, on selkeyden oltava aina etusijalla.

*) Esim. Tractinsky, N.; Katz, A.S. & Ikar D. 2000. What is beautiful is usable. Interacting with Computers 13:127–145; Sonderegger, Andreas & Sauer, Juergen 2010. The influence of design aesthetics in usability testing. Effects on user performance and perceived usability. Applied Ergonomics 41:403–410.

Visualisoinneiksi tai infografiikaksi kutsuttavat esitykset voi jakaa karkeasti kolmeen kategoriaan niiden pääasiallisen funktion kautta. (Alla olevat kuvat aukeavat suuremmiksi klikkaamalla.)

Tutuin lienee tietoa välittävä grafiikka, joka pyrkii havainnollistamaan jotain, jonka grafiikan tekijä (tai tilaaja) tietää ja haluaa viestiä muille. Puhtaimmillaan tämä funktio toteutuu vaikkapa jonkin laitteen toimintaperiaatetta kuvaavassa piirroksessa, mutta esimerkiksi myös tilastografiikalla pyritään useimmiten havainnollistamaan jotain asiaa, jonka grafiikan tekijä itse tietää ja haluaisi lukijoidensa ymmärtävän. Tehtäessä ero termien infografiikka ja visualisointi välillä (niitä voi käyttää myös toistensa synonyymeinä) termillä infografiikka viitataan yleensä nimenomaan tiedonvälitystarkoitusta palvelevaan grafiikkaan.

Varsinkin tieteentekijät käyttävät paljon myös eksploratiivista grafiikkaa, jonka tarkoitus on helpottaa uusien piirteiden löytämistä tietoaineistosta. Grafiikan tekijä ei siis itsekään aluksi tiedä, mitä grafiikasta paljastuu. Termillä visualisointi viitataan yleensä grafiikkaan, jolla on eksploratiivinen tehtävä puhtaan tiedonvälityksen sijaan tai ainakin lisäksi. Klassinen esimerkki eksploratiivisesta grafiikasta on nykyaikaisen epidemiologian isänä pidetyn John Snow’n 1854 Lontoossa riehuneesta koleraepidemiasta tekemä kartta, johon hän merkitsi kaikkien koleraan kuolleiden asuinpaikat. Snow huomasi, että kuolintapaukset keskittyivät Broad Streetilla sijainneen kaivon ympärille ja näin selvisi epidemian alkulähde. Eksploratiivisten visualisointien käyttö on yleistynyt runsaasti tietokoneiden kehityksen myötä kun on tullut mahdolliseksi tuottaa niitä automaattisesti. Usein ne ovat luonnosmaisia ja ulkoasultaan viimeistelemättömiä, koska niitä ei ole ajateltukaan laajan yleisön nähtäväksi. Alkujaan eksploratiiviseen käyttöön tehty grafiikka saattaa kuitenkin sittemmin päätyä viestinnälliseen käyttöön kun esimerkiksi tutkija haluaa kertoa löydöksistään muille. Tällöin myös kuvalliseen esitystapaan on hyvä kiinnittää huomiota.

Vielä kolmas kategoria ovat graafiset esitykset, joiden pääasiallinen tarkoitus on vain houkutella lukija tai katsoja tiedon pariin ja tuoda emotionaalinen ulottuvuus viestintään. Ne eivät siis pyri havainnollistamaan tai tekemään näkyväksi datan ominaisuuksia vaan ainoastaan luomaan mielikuvia ja mielenkiintoa aihetta kohtaan. Tätä grafiikan lajia kuvajournalismin pioneeri Harold Evans kutsui (Merja Salon suomentamana) höystegrafiikaksi erotuksena tietoa välittävästä faktagrafiikasta (infografiikka ja visualisoinnit). Graafiset suunnittelijat ja art directorit kutsuvat sitä yleensä kuvitukseksi. Varsinkin aikakauslehdistössä kuvitukset ovat olleet keskeinen osa kuvailmaisua jo modernin aikakauslehden syntyvaiheista 1900-luvun alkupuolelta asti ja niillä on selkeä, faktagrafiikasta poikkeava viestinnällinen tehtävänsä. Viime vuosina kuitenkin on voimistunut kyseenalainen trendi, jossa myös hämmästyttävän iso osa varsinkin netissä kiertävästä ”infografiikaksi” kutsutusta materiaalista vetoaa puhtaasti esteettis–emotionaaliseen rekisteriin ja grafiikan tietoa välittävä komponentti on vähäinen tai olematon. Itse kutsun tällaista tietoa välittävän grafiikan visuaalista kieltä jäljittelevää höystegrafiikkaa infografiikkamaiseksi kuvitukseksi.

Tämäkään kolmijako ei ole terävärajainen vaan usein grafiikassa on sekä tietoa välittäviä, eksploratiivisia että kuvituksellisia piirteitä. Esimerkiksi Isotype-ryhmän filosofiassa tiedon esitysasun esteettistä houkuttelevuutta pidettiin tärkeänä vaikka toiminnan ytimessä oli nimenomaan tiedon välittäminen. Tällainen ajattelu on järkevää erityisesti esimerkiksi oppikirjojen kuvituksien kohdalla; niiden lukijat eivät välttämättä ole lähtökohtaisesti kiinnostuneita sisällöstä vaan opiskelumotivaatiota pitää myös tietoisesti pyrkiä luomaan suunnittelemalla tiedon esitysasu houkuttelevaksi. Vapaaehtoisesti aineistoa tutkivat aikuiset ovat kuitenkin erilainen yleisö kuin vastentahtoiset koululaiset ja jos grafiikan tekijä kokee, että tietoa on koristeltava jollain tavoin että se olisi kiinnostavaa, olisi hyvä hetki pohtia onko koko aiheen valinta pielessä. Edward Tuften sanoin: ”Jos tilasto on tylsä, siinä on väärät luvut.”

Jos päämääränä on todella vain tuottaa kaunista ja näyttävää jälkeä tiedonvälityksen sijaan, miksi tehdä näennäisinfografiikkaa sen sijaan että käyttäisi reilusti kuvittajaa? On hämmästyttävää, miten usein infografiikkana kaupitellaan sen ulkoisen visuaalisen kielen omaksunutta mutta lähes puhtaasti kuvituksellista grafiikkaa (esimerkiksi GOOD-lehden grafiikka yllä). Samoin monet visualisointeina markkinoidut esitykset ovat puhdasta datataidetta, jossa data on vain raakamateriaalia kiinnostavan esityksen luomiselle.

Tutkitaanpa visualisointitutkija Robert Kosaran esittämää visualisoinnin määritelmää:

  • Visualisointi perustuu (ei-visuaaliseen) dataan,
  • visualisointiprosessi tuottaa lopputuloksenaan kuvan ja
  • tämän lopputuloksen tulee olla tulkittavissa ja tunnistettavissa.

Kaksi ensimmäistä kriteeriä kyllä toteutuvat datataiteessakin, mutta kolmas kriteeri erottaa sen ja visualisoinnit toisistaan. Tarkastellaanpa esimerkiksi oheista Miska Knapekin Windcuts-sarjaan kuuluvaa veistosta. Se on leikattu tietokoneohjattavalla jyrsimellä puuhun, käyttäen aineistona Ilmatieteen laitoksen keräämää tietoa tuulen nopeudesta ja suunnasta sekä lämpötilasta eräällä Helsingissä sijaitsevalla mittausasemalla viiden vuorokauden ajalta. Tuo tieto on kyllä pienellä vaivannäöllä luettavissa valmiista teoksesta jos tietää käytetyn visuaalisen koodaustavan, mutta missään nimessä se ei ole kovin helppoa ja esimerkiksi nopean yleiskuvan muodostaminen mittauspaikan tuulioloista ei teoksesta onnistu. Veistos on kiinnostava taideteos ja tutkielma kokeellisesta visualisointitekniikasta, mutta jos tarkoituksena olisi kehittää mahdollisimman selkeä tapa välittää säätietoa kuvallisessa muodossa, valittaisiin luultavasti joku toinen tapa esittää sitä.

Visualisointi sanan varsinaisessa merkityksessä tarkoittaa, että keskiössä on datan parempi ymmärtäminen ja esitystapa valitaan sen mukaan. Onnistunut visualisointi pystyy vastaamaan kysymyksiin aineistosta paremmin kuin pelkkä teksti. Datataiteessa vuorostaan esitystapa on tärkeämpi kuin sisältö ja ymmärrettävyys.

Oikealla on Opte-projektin tuottama visualisointi internetin rakenteesta marraskuussa 2003. Se on tyyppiesimerkki tahattomasta datataiteesta: visualisointi on monimutkaisuutensa vuoksi niin vaikeaselkoinen, että esitystapa muodostuu sen olennaiseksi sisällöksi ja data jää toissijaiseksi, koska sitä ei saa purettua kuviosta. Visualisointi voisi yhtä hyvin olla generoitu täysin satunnaisesti – kuka tietää vaikka olisikin?

Ihmiset ovat kuitenkin luonnostaan essentialisteja. Tarina kuvion takana olevasta tietomäärästä kiehtoo, vaikka sitä olisi mahdotonta nähdä lopputuloksesta. ”Tutkijat laativat upean kartan universumin rakenteesta, katso kuvat!” kerää enemmän tykkäyksiä Facebookissa kuin ”Nörtti teki upean kuvan satunnaisesta datasta, katso kuvat!” Mutta tämän ei pitäisi oikeuttaa älyllistä laiskuutta visualisointien tekijöiltä. Vaikka käsittämätön visualisointi oikeasta datasta olisi parempi kuin käsittämätön visualisointi keksitystä datasta, vielä parempi on ymmärrettävä ja havainnollinen visualisointi oikeasta datasta.

* * *

Huffman nostaa blogikirjoituksessaan esiin myös tärkeän kysymyksen esitystavan abstraktisuuden asteesta suhteessa sisältöön: ”On epätodennäköistä, että tämän kartan sisältämää tietoa pidettäisiin abstraktina koska pohjakartta hienoine valaistusefekteineen ja pilvineen ei näytä kovin abstraktilta. –– Visuaalisen abstraktiotason tulee vastata tiedon abstraktiotasoa. Nähdessään hyvin yksinkertaistetun visualisoinnin lukijat olettavat, että myös data kertoo hyvin yksinkertaistetun tarinan. Nähdessään hyvin realistisen ja yksityiskohtaisen pohjakartan he todennäköisesti uskovat myös siinä kuvatun tiedon olevan samalla tarkkuustasolla.”

Lukijan tulisi siis yhdellä silmäyksellä nähdä grafiikasta kuinka hienojakoista tietoa se sisältää. Tämä ajatus on luonteva kartografian piirissä, jossa on totuttu tekemään samoista kohteista käyttötarkoituksen mukaan erilaisella tarkkuustasolla olevia karttoja. Olisi älytöntä kuvata vaikkapa vaalituloksen jakautumista äänestysalueittain käyttämällä pohjakarttana kantakarttaa, tarkinta saatavissa olevaa kartta-aineistoa maanpäällisestä rakennetusta ympäristöstä, johon on merkitty niin maastonmuodot kuin yksittäiset puut ja sähkötolpatkin. Tietokoneavusteisten visualisointien tekijöille tämä sisällön ja esitystavan abstraktiotasojen yhteys ei ole aina aivan yhtä selkärankaan iskostunut. Ei valitettavasti ole kovin tavatonta nähdä visualisointeja, jotka ensi vilkaisulla näyttävät sisältävän valtavasti tietoa mutta joista tarkemmassa katsannossa osoittautuukin että niissä yksinkertainen data on piiloitettu monimutkaisen esitystavan alle.

* * *

Infografiikan ja visualisoinnin kauneudella ja näyttävyydellä on arvonsa ja viestinnällinen funktionsa, mutta niiden pitäisi olla alisteisia tiedonvälityksellisille tarpeille. Esteettiset ratkaisut eivät saisi vaarantaa kuvion ymmärrettävyyttä eikä yksinkertaista dataa pitäisi kuorruttaa monimutkaisella esitystavalla vau-kertoimen lisäämiseksi. Kun artikkeli, kirja tai nettisivu kaipaa jotain näyttävää ja kaunista, kannattaa yleensä ennemmin tilata kuvitus kuin infografiikka. Samaan aikaan pitää kuitenkin muistaa, että kuten käytettävyystutkimuksissa on havaittu, esteettisesti miellyttävä koetaan myös helpommin ymmärrettävänä. Niinpä myös infograafikon kannattaa töissään pyrkiä kauneuteen, niin kauan kuin se ei vaaranna muita ymmärrettävyyden kannalta tärkeitä tekijöitä.

Pyöräilyvisualisointeja

Juuso ja minä suunnittelimme Måndagin kanssa Laituriin Helsinki-päivänä 12.6. avautuneen ja nyt jo runsaasti yleisöä keränneen kaupunkisuunnitteluviraston Fiilari-näyttelyn, johon teimme myös pyöräilyaiheisia visualisointeja. Pyöräilyn edistäminen on paremman kaupunkiympäristön ja liikennekulttuurin kehittämistä ja koemme, että tiedon visualisointi on hyvä keino osaltaan edistää sitä.

Näyttelyssä on ensimmäistä kertaa julkisesti esillä mm. vasta hyväksytty suunnitelma Helsingin kantakaupungin pyöräreittien tavoiteverkosta vuoteen 2025. Siitä ilmenee, että kaupungin puolesta on aitoa tahtoa muuttaa myös sellaiset ikävät kadut kuin Hämeentie ja Runeberginkatu pyöräily-ystävällisiksi. Kantavana teemana näyttelyssä on osoittaa on että pyöräily ei ole vain ulkoilua tai liikuntaa, vaan myös tehokas urbaani liikennemuoto.

Teimme myös visualisoinnin, josta käy ilmi että pyöräilyn lisääntyminen Helsingissä on todellinen ilmiö (kuva suurenee klikkaamalla). Lisäksi koostimme hyödyllisen taulukon siitä, miten polkupyörää saa kuljettaa julkisissa liikennevälineissä. Yksityiskohtaista pyöräilydataa on toistaiseksi vielä tarjolla laihanlaisesti, mutta sitä kerätään koko ajan lisää, joten tulevaisuudessa on odotettavissa paljon uusia mahdollisuuksia visualisointeihin.


Visualisointien lisäksi näyttelyssä on nähtävänä viiden pitkän linjan pyöräilijän haastattelut ja Krista Keltasen heistä kuvaamat muotokuvat, Fiilari-video jossa esitellään kolme polkupyörän käyttöönsä saanutta helsinkiläistä sekä useita erilaisia pyörämalleja. Mukana näyttelysuunnittelussa avustamassa oli myös Tiina Koivusalo.

* * *

Informaatiomuotoilun kannalta kiinnostava on myös näyttelyssä ainakin 21.6. asti esillä oleva Geodeettisen laitoksen Tassu-niminen kosketusnäytöllä toimiva karttasovellus, kokeellinen ulkoilupalvelukarttojen prototyyppi. Tassussa on käytetty Geodeettisen laitoksen omaa laserkeilausdataa Nuuksion kansallispuistosta ja siinä voi muun muassa vertailla erilaisia karttaesitystapoja ja maastovarjostuksia, jotka on suunniteltu vaikkapa juuri pyöräilyn tai talviurheilun karttatarpeet huomioiden. Karttapalvelussa olevia kohteita on myös linkitetty Facebookiin, jossa niitä voi kommentoida. Tutustuminen paikan päällä on suositeltavaa ja prototyypistä kerätään myös käyttäjämielipiteitä.

Näyttely on auki Helsingin kaupungin näyttelytilassa Laiturilla 4.8. asti.

Parhaat visualisointityökalut yhteen paikkaan koottuna

Interactive Things -suunnittelutoimiston ylläpitämä Datavisualization.ch-blogi on tuottanut erinomaisen koosteen parhaista tarjolla olevista ilmaisista visualisointityökaluista. Listassa on niin javascript-kirjastoja (esim. D3.js, Kartograph), online-työkaluja (Many Eyes, Google Fusion Tables) kuin täysiverisiä ohjelmointiympäristöjä (Processing, Nodebox) ja -kieliäkin (R). Luettelo on hyvin kuratoitu: siinä on mukana kaikki työkalut, jotka itsekin olisin nostanut, eikä ainakaan äkkiseltään silmään sattunut mitään puolivillaisia viritelmiä. Kaikki valikoiman minulle entuudestaan tutut poiminnat ovat oikeasti käyttökelpoisia ja lisäksi on jokunen uusi, kiinnostavan oloinen tuttavuus.

Käsityönä Illustratorissa tai vastaavassa ohjelmassa kuvioita puunaamalla pystyy toteuttamaan vain osan kaikista niistä mahdollisuuksista, joita tiedon visualisointi tarjoaa. Siksi myös graafisten suunnittelijoiden ja journalistien olisi hyvä ottaa ainakin alkeistasolla haltuun ohjelmointipohjaisia työkaluja. Datavisualization.ch:n kuratoiman listan työkaluista monet (valitettavasti eivät kaikki) on suunniteltu tietoisesti niin helppokäyttöisiksi, että myös taidekoululainen ja humanisti niitä oppivat käyttämään. Kannattaa tutustua ennakkoluulottomasti.

Student Works From our Course, Part II

In the previous post about the course, I shared a few works by our great students at Aalto University. They were all from the first assignment, Improve Wikipedia!

The second assignment was Visualizing Democracy. Every student would pick a facet of the democratic process or a related phenomenon in his or her home country and produce a visualization. The idea was to go for a deep analysis so that the end result wouldn’t be a simple graphic of a party’s membership roster, for instance. We gave the option to make a poster, animation or an interactive visualization. I won’t show all of the works here due to technical limitations, but here are a few examples of what the students came up with.
(click images to enlarge)

 

India is a huge country and the scale of misappropriated funds is equally massive. Prashant Coakley made this chart showing the ten biggest scandals by monetary value.

 

 

The Parliamentary Ombudsman is a very Nordic public office that deals with citizens’ grievances with officials. This visualization by Unto Helo shows how many of these claims led to action being taken.

 

 

Finland has an exceptionally long history of women in politics. In this poster by Irmeli Iivonen, female Members of Parliament are color-coded based on party affiliation.

 

 

Emilia Ahonen designed this ambitious timeline of the rulers of Finland, reaching back to the earliest (somewhat) reliable figures. It ended up being too wide for a regular poster, but the scope was so impressive that we didn’t mind.

 

 

The population pyramid is a well-established way to demonstrate the age structure of a population. Jutta Joutjärvi uses it in her poster to show how the Parliament and its member parties and parliamentary groups differ from the age structure of Finland itself. I had thought of the Social Democrats as a party of old men, but apparently this is not true (at least for MPs).

 

 

The problematic relationship between the two Koreas is illustrated in this set of timelines by Jinhee Kim. The period labeled with yellow was marked by the Sunshine Policy, an effort by the Republic of Korea to seek cooperation with the Juche regime.

 

 

(click on the image to start visualization)
Antti Vuorela created this interactive display that maps the ebb and flow of Finnish politics from 1945 to 2011. In addition to changes in the number of Parliament seats, it shows how parties move between the government and the opposition. None of the major ones are truly perpetual cabinet parties. Antti is refining this further, so I’ll update this entry when the next version is done.

Malofiej20-kisan voittajat

20. toimintavuottaan juhlivan Malofiej’n voittajat julistettiin muutama päivä sitten. Malofiej on kenties paremmin härkäjuoksustaan tunnetussa Pamplonassa vuosittain järjestettävä uutisgrafiikkakilpailu, joka luonnehtii itseään epävirallisesti ”tietografiikan Pulitzer-palkinnoksi”. Hieman kriittisempi tarkkailija voisi tehdä vertauksen pikemminkin mainosalan Cannes Lionsiin – samalla lailla kuin Cannes’ssa palkitut mainokset eivät yleensä ole niitä, jotka tuovat eniten myyntiä asiakkaille, eivät Malofiej’ssä kultamitaleja napanneet työtkään aina palvele tiedonvälitystarkoitusta parhaalla mahdollisella tavalla. Männävuosina infografiikkapioneeri Peter Sullivanin mukaan nimetyn pääpalkinnon on joskus napannut jopa suorastaan poikkeuksellisen epäselvä käppyrä. Kehitys on mielestäni kuitenkin kulkenut hyvään suuntaan ja tiedonvälitys on viime vuosien palkinnoissa näytellyt jo selkeästi suurempaa roolia kuin vau-kerroin. Tämänvuotisen pääpalkinnon voitti The New York Timesin visuaalisesti yksinkertainen, jopa riisuttu, mutta tietosisällöltään rikas esitys Guantánamon vankien määrän kehityksestä. Printtijutun nettiin tehty rinnakkaisversio pokkasi myös kultamitalin.

Ylipäänsä kilpailu oli – jälleen kerran – The New York Timesin juhlaa. Jaetusta kahdeksasta kultamitalista kuusi meni joko NYT:n printti- tai nettiversiolle. Kisaa järjestävän Society of News Designersin sivulta löytyy tarkempi esittely vain kultamitalisteista, ja niin kauan kunnes aiempina vuosina hyvän koonnin kaikista palkituista tehnyt Chiqui Esteban tai joku muu saa tehtyä koosteen palkituista, on hopea- ja pronssimitalistien osalta tyytyminen siihen mitä Malofiej’n omalta kököltä saitilta löytää. Toistaiseksi siellä on vain luettelo palkituista. (Painettu katalogi on toki myös tulossa.) Listalla juhlivat tutut nimet: NYT, National Geographic sekä muutamat lattarilehdet, kuten costaricalainen La Nación.

Mikä selittää The New York Timesin menestystä? Tuomaristossa istuneen Robert Kosaran mainio blogipostaus valottaa aihetta hieman. Hänen mukaansa keskeisiä syitä on kolme. Ensinnäkin NYT:n grafiikkatoimituksella on laaja toimituksellinen vapaus. Heihin ei suhtauduta resurssina vaan itsenäisinä journalisteina. (Tähän kiinnitti huomiota jo Ole Munk vuonna 1992 tekemässään tutkimuksessa uutisgrafiikan laatimisen työprosesseista. Jo tuolloin NYT erosi muista tutkituista lehdissä siinä, millainen rooli uutisgrafiikan tekijöillä oli suhteessa muuhun toimitukseen.) Toisekseen NYT ei aliarvioi lukijoitaan vaan luottaa siihen, että he ovat kiinnostuneita ja kykeneviä vastaanottamaan suuria määriä tietoa. Tämä ”tuftelainen” asenne (sitä kirjoissaan voimallisesti esiin tuoneen Edward R. Tuften mukaan) sopii varmasti hyvin eliittilehden maineessa olevan NYT:n lukijakunnalle. Kolmantena tekijänä Kosara näkee grafiikkatoimituksen teknisen osaamisen. Hyvän uutisgrafiikan tekeminen on nykypäivänä yhä vähemmän käsityötä piirto-ohjelman kanssa ja yhä enemmän datan koneellista prosessointia ja muotoiluohjelmointia (engl. computational design). Tämä osaaminen monista muista toimituksista puuttuu kokonaan, mutta NYT on panostanut myös tekniikkaosaajiin.

The New York Timesin ja massiivisesti tietokuvituksiinsa panostavan National Geographicin menestys kilpailussa ei ole yllättävää, mutta laajemmin ajateltuna voi kysyä, miksi vuosittain niin suuri osa voittajista tulee englanninkielisestä maailmasta, Espanjasta sekä Latinalaisesta Amerikasta. Ilmeinen syy on ainakin isomman kielialueen isompi potentiaalinen yleisö ja siitä seuraavat isommat budjetit. Osansa lienee myös näiden kulttuuripiirien pitkillä infografiikan perinteillä – USA:n lehdistö on ollut uutisgrafiikassa suunnannäyttäjä jo vuosisadan verran ja toisaalta koko kisahan on nimetty argentiinalaisen infografiikan uranuurtajan Alejandro Malofiej’n mukaan. Esimerkiksi se, että arabiankieliset lehdet ovat alkaneet kerätä voittoja kisassa vasta aivan viime vuosina, voi johtua hyvinkin ihan siitä, ettei grafiikkaa ole noissa lehdissä perinteisesti julkaistu yhtä paljon kuin vaikka amerikkalaisissa. Mutta miksi myöskään saksalaiset ja ranskalaiset lehdet, joilla on todella pitkät perinteet ja isot levikit eivät pärjää kisassa yhtä hyvin kuin lattarit? Voisiko kyse olla tiedostamattomasta kotiin päin vetämisestä? Vaikka kisan järjestäjät ovat pitkälti amerikkalaisia ja espanjalaisia, juryn kokoonpano on edustanut joka vuosi kohtuullisen hyvin myös muita eurooppalaisten kielten puhujia, joten ehkäpä ei. Vaikea sanoa, mistä on kyse. Ehkäpä vain siitä, että kilpailu yksinkertaisesti tunnetaan paremmin toisissa maissa ja palkittujen jakauma heijastelee osallistujien jakaumaa. Malofiej’n blogin mukaan kisaan osallistui tänä vuonna peräti 21 brasilialaista yritystä, mutta vain yksi ranskalainen. (Kilpailutöiden määrä on tätä suurempi, sillä useimmat yritykset osallistuvat monella eri työllä.)

Pohjoismaista ruotsalaiset ovat pärjänneet Malofiej’ssä parhaiten. Vuonna 2010 Svenska Dagbladet nappasi peräti pääpalkinnon Euroviisujen äänestyskäyttäytymistä kuvaavalla interaktiivisella grafiikallaan. Tänäkin vuonna Ruotsiin meni kolme pronssia ja Norjaan yksi. Suomalaiset mediat eivät ole pystejä Pamplonasta ainakaan viime vuosina päässeet kotiin tuomaan. Tänä vuonna kisaan osallistui kaksi suomalaista yritystä verrattuna Ruotsin neljään, joten tietysti voittomahdollisuuksiakin on ollut vähemmän.  NYT:n 30-henkinen infografiikkaosasto tai National Geographicin satoihin tuhansiin nousevat budjetit yksittäiselle grafiikkafeaturelle ovat asioita, joiden kanssa suomalaisilla resursseilla ei kilpailla. Mitalisijoille on monina vuosina kuitenkin ylletty myös toteutukseltaan kevyillä, mutta sisällöllisesti oivaltavilla töillä. Eikävätkä Hesarin monet grafiikkafeaturet tai vaikkapa Tekniikka&Talouden Supergraafit sinänsä jää panostuksessa jälkeen hyvästä kansainvälisestä tasosta. Antakaa siis hyvät päätoimittajat graafisille journalisteillenne Robert Kosaran peräänkuuluttamaa itsenäisyyttä, niin eiköhän joku vuosi suomalaisillakin tärppää. ;)

Tämänvuotisessa Malofiej-juryssä istunut Moritz Stefaner on muuten tulossa luennoimaan Aalto-yliopiston Media Factoryyn 9.5. Luento on tietääkseni avoin kaikille kiinnostuneille.

Journalistista infografiikkaa Asuntokuumeessa ja Ylioppilaslehdessä

Kukas kissan hännän jne. Ajattelin, että olisi jälleen hyvä hetki mainostaa hieman omia tekemisiään.

Tämänkertaisen omakehun aiheena on journalistinen infografiikka. Tiedon visualisoinnin perinteisimpiä käyttöyhteyksiähän on nimenomaan uutisten ja muiden ajankohtaisten aiheiden havainnollistaminen journalistisessa kontekstissa. Viime vuosina on kovasti päätään nostanut datajournalismi, jossa kyse on siitä että juttu syntyy suurta datamassaa analysoimalla. Tässä visualisointi näyttelee usein merkittävää roolia.

Olen itsekin pistänyt lusikkani tähän visuaalisen journalismin soppaan paitsi mm. kouluttamalla uutisgrafiikan tekijöitä Aalto PRO -täydennyskoulutuskeskuksessa yhdessä Jonatanin kanssa, myös toimittamalla infografiikkapalstaa Ylioppilaslehteen.

Ensi perjantaina julkaistavassa numerossa nähdään yllä oleva kuvioni YK:n ihmisoikeusenuvoston päätöslauselmista, joiden valossa tosiaan näyttää siltä, että Israelia ei kohdella aivan tasapuolisesti muihin maihin verrattuna. Aikaisemmat juttuni ovat käsitelleet mm. vuotuista työaikaa eri Euroopan maissa, onnellisuuden ja julkisen sektorin roolin suhdetta sekä polkupyöräkypärän käytön merkitystä pyöräilijöiden turvallisuudelle.

Uutena aluevaltauksena aloitin tänä maanantaina myös Asuntokuume-sivuston infografiikkakolumnistina. Tästä pestistä olen hyvin innoissani! Tarkoituksena olisi joka viikko esitellä tekstin ja grafiikan voimin erilaista asumiseen ja asuntomarkkinoihin liittyvää tilastotietoa meiltä ja muualta. Ensimmäinen artikkelini käsittelee omistus- ja vuokra-asumisen yleisyyttä eri EU-maissa. Jos teillä on hyviä ideoita siitä, millaisia aiheita tulevissa postauksissa voitaisiin käsitellä tai palautetta tästä ensimmäisestä jutusta, niin laittakaa ihmeessä tulemaan. Kaikki palaute on kullanarvoista ja otetaan taatusti huomioon!

 

Student Works From our Course, Part I

Some of our readers know that we run an information design course at Aalto University each year. It’s organized by the graphic design department, but enrollment is open to all Aalto students. We typically have a slight majority of graphic designers and a growing number of technology students participating. I think a mixed group such as this is what Aalto’s founding group had in mind. All we need now are a few business students to participate in the next course and we’ll boast one of the most diverse groups in the whole university.

We see lots of interesting student works on the course each year, but apart from outside guests to the review sessions, very few people ever get to see them. Here are some examples that I split into two separate posts according to the assignment.

Improve Wikipedia!

Jonatan, Juuso and I have been involved in the Finnish open knowledge community, a budding movement to engage citizens and officials in a drive to open government databases and increase the amount of information that’s freely accessible to the public. The Open Data Kitchen is part of it, but we also take part in other ways.

I was recently made president of Wikimedia Suomi, a small local chapter of the organization that promotes Wikipedia, the free encyclopedia. One of its goals is to get experts and advanced students to participate in editing Wiki articles. Getting text contributions is usually no problem, but the quality of information graphics is far behind that of the articles themselves. We thought we’d help by giving the students in our course an assignment to design new visualizations or to redesign existing ones. To narrow the scope a little, all the articles they’d work on would be related to economics.

Showing how the Gross Domestic Product and national population figures line up in European countries. Countries that are relatively poor have population stacks that flow over the GDP bar. Work by Karoliina Liimatainen, Aalto University School of Science and Technology.

 

 

A diagram by Anssi Kokkonen illustrating the way money is released into the economy.

 

Sasa Kerkos designed a simplified diagram of the Atlantic slave trade.

 

The Big Mac Index is a popular and intuitive tool for many things. For one, it gives you an idea if a currency is over- or undervalued. This visualization shows how many burgers you get if you spend a hundred bucks. Work by Antti Vuorela, Aalto University School of Science and Technology. (click to enlarge)

 

A simplified map of the legendary Silk Road. Work by Jutta Joutjärvi.

 

An experimental way to visualize the Gini coefficient (a measure of income disparity) and GDP per capita. Work by Vahid Mortezaei.