Conflict: Student works from our course in Aalto 2014

Apologies for the long radio silence, it has been busy times! Just before Christmas, we finished another round of our long-running course Information Design  at Aalto University. Now the assignment for the main project was the following:

“Choose a subject that fits under the topic ‘conflict’. Study your subject and find a way to explain and represent it visually.”

The project started in the end of September and working continued throughout the course. Every student was to find their own way of approaching the topic and look for relevant data sets to work with. The challenge was to find a way of representing data relating to the chosen subject that would show both qualitative and quantitative (numerical) information. To allow for a variety of subjects the final presentation format was deliberately left rather open.

(click images to enlarge)

 

Ebola_in_the_News

Lisa Staudinger made this very detailed poster on how the news coverage of the ebola epidemic in a number of online newspapers corresponded to the number of cases and deaths. Key events that appear to drive media interest are marked on the graphs. At the bottom is a small multiples graphic comparing Google trends to media coverage. Lisa’s portfolio is at www.behance.net/LisaStaudinger

 

 

Mustafa_Armstrade
(Click the image to launch the interactive visualization)
Mustafa Saifee did an impressive job of visualizing global arms trade data with an interactive Sankey diagram created using the Javascript libraries Paper.js and D3. It is striking to note how few countries import big amounts of arms from both Russia and the United States, India being the major exception. Mustafa’s portfolio: mustafasaifee.com

 

 

Information Design Marija Erjavec_expanded

Marija Erjavec used Finnish food waste statistics to create a decision tree poster, that allows the reader to determine her or his average food waste and the amount of food wasted in different categories. Surprisingly, the amount of food waste appear to depend on if the buyer is male or female. Marija’s portfolio: www.behance.net/marijaerjavec

 

 

small-grid_18x24_un_1

Akbar Khatir’s poster is a timeline of the United Nations. It shows how the UN has expanded and the dynamics of the Security Council voting. One can amongst other things see the ebb and tide of council vetoes during the Cold War and a big increase in the total number of resolutions with the dissolution of the Soviet Union. On the left the Secretary Generals are listed. Akbar’s portfolio: cargocollective.com/akbar, contact via e-mail: akbar.khatir(at)gmail.com

 

 

Information design_maja tisel

Maja Tisel did a more artistic project on the conflict between daylight and night – evident in the long, dark winters in Finland. In addition to the poster, she made an interactive graphic in Paper.js based on the same data. It can be viewed here.

 

 

Slate’s language map and messy census data

Slate.com published a fun article and set of maps about the languages spoken in the U.S., other than English and Spanish.

One of the maps struck me as somewhat surprising:

CBOX_BlattLanguage_2.jpg.CROP.original-original

 

Is New York really the only state where Chinese is the most spoken language after English and Spanish? And why no African languages made it to the map?

Being the nerd I am, I looked up the original data from the American Community Survey (the data source referred to in the original article) using Census Bureau’s American FactFinder. And it would indeed seem that the data on the map is (partially) wrong – or at least it doesn’t match the data I could find.

The table below has the correct most-spoken non-English, non-Spanish language (or group of languages) for each state, with the ones that were wrong in the original map highlighted:

Alabama German
Alaska Other Native North American languages
Arizona Navajo
Arkansas German
California Chinese
Colorado German
Connecticut Polish
Delaware Chinese
Florida French Creole
Georgia Korean
Hawaii Other Pacific Island languages
Idaho German
Illinois Polish
Indiana German
Iowa German
Kansas German
Kentucky German
Louisiana French (incl. Patois, Cajun)
Maine French (incl. Patois, Cajun)
Maryland African languages
Massachusetts Portuguese or Portuguese Creole
Michigan Arabic
Minnesota African languages
Mississippi Vietnamese
Missouri German
Montana Other Native North American languages
Nebraska Vietnamese
Nevada Tagalog
New Hampshire  French (incl. Patois, Cajun)
New Jersey Chinese
New Mexico Navajo
New York Chinese
North Carolina Chinese
North Dakota  German
Ohio German
Oklahoma Vietnamese
Oregon Chinese
Pennsylvania Chinese
Rhode Island Portuguese or Portuguese Creole
South Carolina German
South Dakota Other Native North American languages
Tennessee German
Texas Vietnamese
Utah Other Pacific Island languages
Vermont French (incl. Patois, Cajun)
Virginia Korean
Washington Chinese
West Virginia German/French (exact same number of speakers)
Wisconsin Hmong
Wyoming German

What could explain the errors? For starters, I’m probably using at least a slightly different data set from the original author, as I couldn’t find a data that had the “Other” categories broken down in the same level of detail as in the Slate article. (I’m using a data set “LANGUAGE SPOKEN AT HOME BY ABILITY TO SPEAK ENGLISH FOR THE POPULATION 5 YEARS AND OVER, 2008-2012 American Community Survey 5-Year Estimates”, which should be the most reliable current data available on the FactFinder web site.) So if the original article is using older but more detailed data, e.g. from 2005–07, that could explain at least some of the difference.

Another plausible scenario is that Slate uses the wrong data column in the same/similar data set. The data I used includes three values for each language: the total number of speakers, those who “speak English ‘very well’”, and those who “speak English less than ‘very well’”. With a quick glance at the data it seems to me that the original map actually shows the language with the biggest number of those “very well” speaking people, not the total speakers, but I didn’t test this hypothesis thoroughly.

Whatever the problem here, I can’t really blame the original author. The Census Bureau’s several websites are awfully difficult to use, the categorizations used are confusing and the data formats are a mess. It was hard work to simply get the data for all the states and clean it up into a usable format. (Now that I’ve done the job once, you can download the data here in a more user-friendly format if you want to play with it.)

This seems to unfortunately typical of a lot of open government data all around the world. A few magnificent exceptions aside, too much of the world’s open data is in an obscure or messy data format, hidden behind a crappy interface, accessible only to the most dedicated of hacks and wonks. As happy as I am for Gapminder, Google Public Data, and the like, I would rather see governments themselves clean up their act and start thinking seriously about how Joe Public can actually access their data. It isn’t enough that the data exists somewhere in some format. It needs to be accessible for regular people.

Suomen karttakuvan kehitys

Helsingin Sanomat on julkaissut hauskan artikkelin Suomen ilmaantumisesta maailmankartalle (ilmaisun kirjaimellisessa merkityksessä). Itse karttakuvat saisivat kyllä olla vielä isompia!

Olen itse työstänyt samasta aiheesta tekstiä ensi vuoden alussa julkaistavaan Informaatiomuotoilu-kirjaamme, mutta näillä näkymin sitä ei tulla ainakaan tässä laajuudessa käyttämään, joten ajattelin että tämä voisi olla hyvä tilaisuus julkaista teksti täällä blogissa.

Hesarin artikkelissa mainituista karttaprojektioiden eroista minulla on valmiina myös varsin kattava teksti, mutta sitä saatte odottaa kirjan julkaisuun asti. :)

* * *

Pohjoismaita kuvaava Tabula Rogerianan osa (saksalainen faksimiili 1800-luvulta). Pohjoinen on kartassa alhaalla.
Pohjoismaita kuvaava Tabula Rogerianan osa (saksalainen faksimiili 1800-luvulta). Pohjoinen on kartassa alhaalla.

Suomi hiipi maailmankartalle vähitellen. Ylipäänsä Pohjois-Euroopan karttakuvan kehitys on ollut hyvin hidas prosessi. Karttoja tehtiin läntisessä kulttuuripiirissä lähinnä Välimeren maissa ja tehdyt kartat kuvasivat pääasiassa Euroopan eteläisempiä osia. Helsingin yliopiston pohjoismaiden historian dosentti Mikko Huhtamies on todennut, että vielä Kalmarin unionin aikaan (1397–1523) hallitsijoilla ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, miltä heidän valtakuntansa olisi kartalla näyttänyt. Suomen ja Venäjän välinen rajakin oli vuosisatojen ajan vain luettelo rajamerkeistä erämaassa.

Jos edes Skandinavia kartalle mahtui – yleensä lisälehtenä, tabula nova, eteläisempiä alueita kuvaavaan varsinaiseen karttaan – se kuvattiin yleensä saarena. Joissain kartoissa niemimaa yhdistyy mantereeseen kapean maakaistaleen välityksellä, mutta tätä ei voine vielä pitää varsinaisesti Suomen kuvauksena. Suomalaisia paikannimiä ei näissä varhaisimmissa kartoissa vielä esiinny.

Tabula Rogeriana (1154) nimeää kaksi suomalaista paikannimeä: ”Abu(r)a” (Turku*) ja ”Tabast” (Häme). Tanskalaisen Claudius Clavuksen 1427 laatima kuuluisa Pohjoismaiden kartta on kadonnut, mutta siitä on säilynyt myöhempiä painettuja versioita, joista vanhin on vuodelta 1482. Tässä vielä varsin epätarkassa kartassa esiintyy paikannimi ”Findlandi”, jonka on tulkittu tarkoittavan Varsinais-Suomea. Fra Mauron maailmankartassa mainitaan ”Fillandia”-nimisen maan lisäksi ainakin ”Vibògo” (Viipuri) ja ”Abo” (Turku).

 Jacob Zieglerin kartassa vuodelta 1532 Suomen maantieteellinen sijainti osana Pohjoismaita alkaa hahmottua jo oikein, vaikka rantaviivan muoto onkin vielä aika kaukana todellisuudesta. Suomalaisia paikannimiä mainitaan jo useita, mm. ”Chimene” (Kemi), ”Strobothnia” (Pohjanmaa), ”Peunthe” (Päijänne), ”Hango” (Hanko), ”Custa” (Kustavi) ja ”Rasburghum” (Raasepori).

Varsinainen läpimurtoteos on kuitenkin ruotsalaissyntyisen Olaus Magnuksen Roomassa 1539 julkaisema Carta marina, joka kuvaa koko Pohjoismaat, mukaan lukien Suomen, merkittävästi tarkemmin ja yksityiskohtaisemmin kuin kukaan ennen tätä. Suomalaisia paikannimiä mainitaan toistasataa, tosin maan sisäosat on kuvattu vielä puutteellisesti. Maantieteellisen tiedon lisäksi kartassa on kuvattu mm. kansojen elintapoja, sodankäyntimenetelmiä ja historiallisia tapahtumia, kuten Viipurin pamaus.

Myös Orteliuksen (1570), Waghenaerin (1588) ja Mercatorin (1595) kartastoissa Suomi kuvataan jo melko kattavasti, mutta vasta Ruotsin maanmittauslaitoksen perustajan Anders Buren tarkkoihin mittauksiin ja laajaan tietojenkeruuseen perustunut Orbis arctoi nova et accurata delineatio vuodelta 1626 antoi Suomen maantieteestä ratkaisevasti Carta Marinaa paremman kokonaiskuvan. Buren kartta pysyikin toistasataa vuotta perusteoksena, johon muut Pohjolan karttoja laatineet kartografit työnsä pohjasivat.

Suomen aluetta kuvaavat kartat laadittiin pitkään Tukholmasta tai vieläkin kauempaa käsin. Aidosti kotimaisen kartografian varhaisvaiheita edustavat 1640-luvulta alkaen kylittäin laaditut maakirjakartat. Niistä kehittivät vähitellen pitäjänkartat, jotka muodostivat 1940-luvulle asti suomalaisen kartta-aineiston rungon ja joita varten tehdylle pohjatyölle muut kartat lähes aina rakentuivat.

Merkittävä piristysruiske suomalaiselle maanmittaustoiminnalle oli Ranskan tiedeakatemian retkikunnan 1736–37 Tornionjokilaaksossa tekemä, Newtonin fysiikan teorioiden testaamiseen liittynyt laaja mittaushanke, joka toi maahan uusia menetelmiä ja välineitä.

1740-luvulla perustettiin isojaoksi kutsutun maatalousmaan uudelleenjaon toteuttamista varten maanmittauskomissio. Sen merkittävimmistä hankkeista mainittakoon Eric af Wetterstedtin johdolla laadittu ja vuorineuvos S. G. Hermelinin kustantama kattava Suomen kartasto (1799) joka oli yleisesti käytössä 1800-luvun puoliväliin saakka.

Venäjän vallan aika toi pitäjänkarttojen rinnalle uuden sotilaskäyttöön tarkoitetun karttatyypin jota kutsuttiin topografikartoiksi. Nämä kaksi karttatyyppiä yhdistettiin 1947 alkaen peruskartoiksi, jotka edelleen ovat kattavin Suomea kuvaava kartta-aineisto. Peruskarttojen lisäksi Maanmittauslaitos tuottaa mm. maastokarttoja.

Kuntien tuottamat kantakartat ovat vielä maasto- ja peruskarttojakin tarkempia karttoja, joita käytettään mm. kaavoituksen ja rakennustöiden suunnittelun pohjana.

Maanmittauslaitos julkaisi toukokuussa 2012 suurimman osan sähköisistä kartta-aineistoistaan vapaasti ladattavaksi ja käytettäväksi.

*) Turun kaupunki tosin perustettiin nykykäsityksen mukaan vasta 1249, joten voi olla että tällä on tarkoitettu jotain muuta paikkaa. Jonkinlainen markkinapaikka nykyisen Turun seudulla on toki hyvinkin voinut olla jo 1100-luvun puolivälin tienoilla kun tiedot karttaa varten on kerätty. Joka tapauksessa Al-Idrisin kartta oli alkujaan arabiankielinen ja Pohjolan eksoottiset paikannimet ovat voineet vääristyä niitä latinalaiseen kirjaimistoon muutettaessa. Karttoja on myös täydennetty uudelleenpiirtämisten yhteydessä, joten kyseessä voi olla myös myöhempi lisäys jota ei alkuperäisessä kartassa ole ollut.

Helsingin kartta vuodelta 1770 + nykyinen rantaviiva

Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto on julkaissut Facebook-sivuillaan hienoja vanhoja karttoja Helsingistä. Tänään vuorossa oli vuonna 1777 julkaistu kartta. On kiehtovaa miten paljon kaupunki on muuttunut vajaassa 250 vuodessa. Vaikka paikannimistö on tuttua, harva katu kulkee enää samassa paikassa kuin tuolloin ja vielä harvempi rakennus on enää pystyssä.

Yksi suuri kaupunkikuvaan vaikuttanut tekijä on maantäytöt, joilla Helsingin rantaviivaa on muokattu viimeisen parinsadan vuoden aikana hurjasti. Hahmottaakseni itsekin paremmin, miten vanhan kartan paikat vastaavat nykyisiä tein kartasta version, johon on lisätty nykyinen rantaviiva (kuva aukeaa klikkaamalla isommaksi).

helsinki1770_nykyinen_rantaviiva

Koska 1700-luvun maanmittaustekniikat eivät olleet nykyisten veroisia, vanhan kartan vääristymät ovat melko isoja eikä nykyistä rantaviivaa saanut kohdilleen täsmällisesti. Olen sovittanut sen silmämääräisesti ja muutenkin suurpiirteisesti, joten kuva on lähinnä suuntaa-antava, mutta varmaan sellaisenaankin auttaa hahmottamaan muutosta.

 

Infografiikan tarkoitus ei ole koristeleminen, Yle

Syyskuussa Tieto näkyväksi -seminaariin puhujaksi tuleva Miamin yliopiston infografiikan professori ja erinomaisen The Functional Art -kirjan kirjoittaja Alberto Cairo on sanonut osuvasti:

”Grafiikan tarkoitus ei ole tehdä luvuista ’kiinnostavia’ vaan muuttaa kuvattava aihe visuaaliseen muotoon, josta ihmisaivot pystyvät löytämään merkityksiä.”

Vaikuttaa, ettei Ylen grafiikkatoimituksessa ole aivan sisäistetty tätä ajatusta. Tuorein esimerkki aiheesta on tämä julkisen velan kehitystä Suomessa ja Ruotsissa 2012–30 käsittelevä A-studion grafiikka:

Julkinen+velka+graafi

Jutun aihe on kiinnostava ja grafiikka on teknisesti ihan kelvollisesti toteutettu, mutta se ei auta lainkaan asian ymmärtämisessä. Jos nyt unohdetaan se miltä Suomi ja Ruotsi erilleen Euroopan kartasta poimittuna joidenkin silmissä näyttävät, myös puhtaasti sisällöllisesti ajatellen grafiikka on epäonnistunut.

Ensinnäkin vertailu maiden välillä on tehty tarpeettoman hankalaksi, koska Ruotsin eteläkärki on huomattavasti etelämpänä kuin Suomen eteläisin kohta eli kuvion ”perusviiva” vaihtelee. Nyt Suomen velka vuonna 2012 näyttää ensi vilkaisulla yli kaksinkertaiselta Ruotsiin nähden vaikka oikeasti se on vain puolitoistakertainen. Ja koska maat ovat maantieteeltään erilaisia, sama prosenttiluku on Ruotsissa kauempana maan eteläkärjestä kuin Suomessa.

Kartassa taitaa myös olla suoranainen virhe. Suomen 2012 velkaprosenttia 57,7 % kuvaa alue jonka pohjoisraja on vedetty vain hieman yli maan puolivälin. (Koska Suomi ei ole itä–länsisuunnassa tasavahva pötkö vaan maan eteläinen osa on pohjoista suurempi, viivan eteläpuolelle jää jopa kaksi kolmasosaa Suomen pinta-alasta, mutta se on toinen juttu.)

Visuaalinen metafora on myös pielessä. Julkisen velan ja BKT:n suhde ilmaistaan toki yleensä prosentteina, mutta julkinen velka ei ole osa BKT:tä ja niinpä suhdeluku voi hyvinkin olla yli sata prosenttia, kuten on asian laita esimerkiksi Kreikassa ja Japanissa. Grafiikka on laadittu tavalla joka antaa ymmärtää vallan muuta.

Saman asian olisi huomattavasti selkeämmin kertonut yksinkertainen pylväskuvio, jollaisen pyöräyttää taulukkolaskentaohjelmassa parissa minuutissa:

Screen Shot 2013-08-28 at 21.09.40

Infografiikan tarkoitus ei ole koristeleminen. Jos grafiikasta yritetään tehdä ”hauskaa” ja ”oivaltavaa” niin ankarasti että itse pääasia, viestintä, kärsii, silloin mennään pahasti metsään.

Hesarin pysäköintigrafiikka ja maailman alkeellisin virhe

Helsingin Sanomat kirjoittaa tärkeästä aiheesta, Helsingin pysäköintipolitiikasta. Artikkelin saatteena on ”interaktiivinen grafiikka” joka yrittää auttaa hahmottamaan tilannetta. Menemättä nyt siihen että minusta grafiikka ei ole kovin interaktiivinen (ainut interaktiomahdollisuus on Seuraava-napin klikkaaminen) ja että se on muutenkin hieman sekava, Hesari sortuu maailman alkeellisimpaan virheeseen eli pinta-alojen esittämiseen väärin.

Yllä on ruutukaappaus esityksen kohdasta, jossa yritetään havainnollistaa parkkipaikkojen viemää osuutta katutilasta (14 %). Pienen P-merkin pinta-ala on kuitenkin 1,4 %, ei suinkaan 14 % isomman ruudun pinta-alasta. Jos kokosuhde olisi oikein, grafiikka näyttäisi pikemminkin tältä:

Sama mittakaavavirhe toistuu esityksessä toisessakin kohtaa. Varsin kiusallista.

Apps4Finland-kilpailutöitä

Töiden jättö Apps4FInland-kilpailuun loppui tänään kello 15. Vähän viime metreille meni ja sunnitteilla ollut New York Timesin puoluekokousissa pidettyjen puheiden sisältöanalyysiin pohjautuvan visualisoinnin innoittama, Suomen monipuoluejärjestelmään sovellettu versio joka käyttäisi aineistonaan Puheenvuorot-palveluun kerättyjä kansanedustajien puheenvuoroja ei valmistunut ajallaan. Tästä lienee syyttäminen paitsi viime tinkaan jätettyä aikataulua, allekirjoittaneen ruosteiseksi päässeitä koodaustaitoja. Ehkäpä teen sen joskus vielä loppuun, mutta tähän kisaan se ei nyt ehtinyt.

Ideasarjaan jätin Smithsonian-museon Michael Edsonin OKFestivalilla pitämän mainion keynote-puheenvuoron jäljiltä takaraivoon muhimaan jääneen idean siitä, miten kulttuurilaitokset, museot ja kirjastot voisivat hyödyntää joukkoistamista verkkosisältöjen linkittämisessä. Wikilinkit-nimen viiden minuutin brainstormauksen jälkeen saanut idea sai myös leiskansa ja projektikuvauksensa vain hetkeä ennen deadlineä.

Onneksi meillä oli tarjota kilpailuun myös vähän viimeistellympi satsi vuoden mittaan valmistuneita duuneja. Kisaan päätyivät Designpääkaupunkivuoden hankkeena toteutetut Ta-daa, dataa! -julisteet, viime talven Open Data Kitchenissä syntyneet  Tietosivut Helsingin kaupunginosista sekä sarja Asuntokuume-blogiin kirjoittamiani juttuja grafiikoineen: 12345. Olin lisäksi itse mukana suunnittelemassa KuntaNavigaattoria, joka on myös ehdolla visualisointisarjassa.

Kilpailutöitä voi tykkäillä Facebook-tunnuksilla, mutta varsinaiseen yleisöäänestykseen osallistutaan erilllisellä lomakkeella. Kannattaa tsekata jos haluaa olla mukana vaikuttamassa yleisöpalkinnon jakamiseen. :) Mukana kisaamassa on siis paljon muutakin kiintoisaa kuin vain meidän duunimme. Kilpailun tulokset julkistetaan 4.12. Helsingin kaupungintalolla, tilaisuuteen on vapaa pääsy ja ohjelma näyttää varsin kiintoisalta joten kannattaa ilmoittautua mukaan.

Informaatiomuotoilu Twitterissä

Vaikka jo kukausi sitten muuta lupailtiin, ei kiire ole helpottanut emmekä ole ehtineet blogia juurikaan päivittelemään. Tästä syvimmät pahoittelut. Vähemmän hektisiä aikoja odotellessa päätimme ensihätään pistää pystyyn Twitter-tilin, jos vaikka sitä tulisi päivitettyä vähän matalammalla kynnyksellä eli useammin.

Tunnarina on @infomuotoilu ja päivityskielenä ainakin alkuun pitkälti englanti. Että ei muuta kuin seuraamaan!

Suomen Kuvalehti, vaihtuvat asteikot ja graafisen journalismin työprosessi

Tieto Näkyväksi -seminaari on vihdoin paketissa, joten nyt meilläkin on taas aikaa tarttua muihin päivänpolttaviin aiheisiin. (Myös kattava raportti seminaarista on tulossa, mutta sen koostamiseen menee pieni tovi.) Ja mikäpä sen luontevampi aihe kuin toisten tekemisten kritisoiminen! :)

* * *

Ainakin Katleena Kortesuo ja Timo Suvanto ovat blogeissaan kirjoittaneet Suomen Kuvalehden julkaisemasta grafiikasta, jonka perusteella eri puolueiden kannattajilla näkyy olevan hurjat näkemyserot eri kysymysten tärkeydestä kuntavaaleissa:

Jokaisen kuvion taustalla on samanlainen hilaviivoitus, joka antaa ymmärtää, että ne hyödyntäisivät samaa asteikkoa. Lähempi tarkastelu paljastaa kuitenkin, että eri kysymysten visualisoinnissa on käytetty eri mittakaavaa!

Pyöräytin kuvion nopeasti Photoshopissa ja siirsin grafiikan sellaiseen muotoon, että siinä käytetään johdonmukaisesti samaa asteikkoa. Pahoittelen hieman rosoista jälkeä:

Suurin ongelma SK:n alkuperäisessä grafiikassa ei mielestäni ole erojen liioittelu, vaan että todellinen tarina jää kertomatta. Kun kyse ei ole määrä- vaan välimatka-asteikosta, ei asteikon katkaisu sinänsä ole välttämättä suurikaan synti. Todellinen ongelma on pikemminkin, ettei kuvio kerro oikeastaan yhtään mitään koska eri asteikkojen käytön vuoksi vertailtavuus puuttuu. Esimerkiksi terveyspalvelut näyttäisivät olevan melko lailla kaikkien mielestä tärkeä kysymys vaaleissa, kun taas hallituksen linja eurokriisissä ja kuntaliitokset ovat kysymyksiä, joiden tärkeydestä on isoja näkemyseroja eri puolueiden kannattajien välillä. Tämä ei kuitenkaan ilmene alkuperäisestä grafiikasta kuin numeroarvoja katsomalla, jolloin sen voisi aivan hyvin korvata tekstillä tai taulukolla ilman että selitysvoima vähenisi lainkaan.

Ylipäänsä kuvio olisi huomattavasti kiinnostavampi, jos se näyttäisi muutakin kuin vain ääripäät. Kuvioon mahtuisivat helposti esimerkiksi kaikkien puolueiden kannattajien vastaukset sekä niiden keskiarvo. SK:n kunniaksi todettakoon, että lehti on julkaissut alkuperäisen kyselyn tulokset avoimena datana, joten kiinnostuneet voivat halutessaan tehdä parempaa grafiikkaa aiheesta. Timo Suvannon blogista löytyykin joitain kuvioita jotka avaavat mm. vastausten keskihajontaa.

* * *

Itse artikkelissa kyselyn tuloksia on käsitelty ihan fiksusti. Voi vain arvailla, miksi grafiikan kohdalla tällainen lapsus on kuitenkin päässyt tapahtumaan. Oma veikkaukseni on, että SK:n toimituksessa noudatetaan perinteistä ja valitettavan yleistä työnjakoa jossa toimitus ja graafikot elävät omissa bunkkereissaan. Graafikot eivät tässä mallissa ole osa toimitusta vaan ”resurssi” joka vain toteuttaa toimeksiantoja ottamatta kantaa sisältöön.

Asiaa 1990-luvun alussa tutkinut tanskalainen Ole Munk havaitsi, että tämä oli selvästi yleisin toimintatapa uutisgrafiikan tuotannossa sanomalehdissä. Kauimpana ”resurssimallista” oli The New York Times, joka ei-niin-yllättäen onkin mm. vuodesta toiseen siivonnut palkintopöydät alan kilpailuissa. Munk päätyykin tutkimuksensa johtopäätösosiossa suosittelemaan, että graafikot pitäisi organisaatiossa sijoittaa toimituksiin, tai ainakin fyysisesti sellaiseen paikkaan että he ovat konkreettisesti läsnä sisällöntuotannosta vastaavassa työyhteisössä. Lyhyesti sanoen graafisiin journalisteihin tulisi suhtautua kuten muihinkin journalisteihin, ei tilausten toteuttajina vaan tasaveroisena osana toimituskuntaa.

Korostan, että en tiedä miten työt Suomen Kuvalehdessä todellisuudessa on organisoitu. Lehden kustantaja on kuitenkin ilmaissut oman, varsin raadollisen näkemyksensä, joka tukee edellä mainittua oletusta: ”graafinen suunnittelu [on] lehdenteossa valmistusprosessin esivaihetta, ja –– voidaan ulkoistaa tai siirtää sisäiseen matriisiin.” Jos graafikot toimivat toimituksesta irrallaan ja toimeksiannot ovat tasoa ”tee tästä jotain kivan näköistä”, niin sitä yleensä saa mitä tilaakin: sivuntäytettä, joka ei palvele tiedonvälitystä juuri mitenkään.

Niin kauan kuin uutisgrafiikkaan suhtaudutaan vain taittopalana eikä journalistisena sisältönä jota koskevat samat laatuvaatimukset, sama huolellisuus faktojen tarkistamisessa ja samat eettiset periaatteet kuin muutakin lehden, televisio-ohjelman tai nettisivun sisältöä, tällaisia floppeja tullaan vastakin näkemään.

Näennäisinfografiikan edeltäjät: neuvostoliittolaiset propagandagrafiikat!

Jatkan vielä yhden lyhyen kirjoituksen verran tässä blogissa parina viime viikkona käymääni ristiretkeä ”näennäisinfografiikkaa”, infografiikan ulkoista visuaalista kieltä jäljittelevää mutta sisällötöntä visuaalista huttua vastaan. Edellisessä blogipostauksessa mainittu Alberto Cairo nimittäin on löytänyt (Ripetungi-suunnittelutoimiston blogista) niin herkullisen varhaisen esimerkin tyylilajista: neuvostoliittolaiset propagandakäyttöön tehdyt infografiikat! :D

Neuvostoliittolaisella infografiikalla on kunniakkaat varhaisvaiheet. Maassa toimi nimittäin viisivuotissuunnitelmien ja väestölaskentojen tuloksien esittämiseen visualisointeja hyödyntänyt Izostat-instituutti, jonka innoittajana oli Isotype-ryhmän toiminta ja jonka perustamisessa Otto Neurath ja muut Isotypen jäsenet myös suuresti avustivat. Izostatin tuottamia kuvioita julkaistiin paitsi kirjoissa, myös päivittäin Neuvostoliiton suurimmissa sanomalehdissä, Pravdassa ja Izvestijassa. Neurath katkaisi kuitenkin yhteistyön Izostatin kanssa vuonna 1934 huomattuaan heidän olevan kiinnostuneempia propagandasta kuin tilastotietojen demokratisoimisesta. Tästä eteenpäin neuvostoliittolainen infografiikka kehittyi Caironkin blogissaan esittelemään suuntaan niin pitkälle että mm. Edward Tufte käyttää kirjoissaan lukijaansa aliarvioivasta sanomalehtigrafiikasta vitsikästä yleisnimitystä ”the Pravda school of information graphics”.