Informaatiomuotoilu tekee tiedon näkyväksi

Artikkeli on julkaistu Maanmittauslaitoksen Positio-lehdessä.

Uusi tieto omaksutaan nopeimmin visuaalisesti. 

Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston näyttelyyn toteuttamamme visualisointi havainnollistaa matka-aikoja eri kulkuvälineillä kaupungin keskustassa.

Informaatiomuotoilu merkitsee tiedon esitystavan suunnittelemista mahdollisimman selkeäksi. Työvaiheisiin kuuluvat esitettävän tiedon valitseminen, järjestäminen ja esittäminen valitun kohderyhmän tarpeet ja ominaisuudet sekä käyttökontekstin huomioiden. Yleensä käsitteellä viitataan nimenomaan tiedon visuaalisen esitysasun muotoiluun, tiedon visualisointiin.

On arvioitu, että näköaisti kykenee välittämään informaatiota ympäristöstämme aivoihin peräti sata kertaa nopeammin kuin kuuloaisti. Vaikka tarkoista luvuista voidaan kiistellä, on ilmeistä että näkö on vahvin aistimme ja että uuden tiedon omaksuminen tapahtuu nopeimmin visuaalisesti. Kuvat myös muistetaan tutkimusten mukaan paremmin kuin pelkkä teksti.

Tiedon kuvallisella esittämisellä onkin erittäin pitkät perinteet. Kuvien avulla on välitetty kertomuksia ja tietoa maailmasta jo kauan ennen kirjoitusjärjestelmien keksimistä. Varhaisimmat luolamaalaukset ovat nykykäsityksen mukaan ainakin 25 000 vuotta vanhempia kuin kirjoitustaito.

Kartat tienraivaajina

Ennen kuin voidaan puhua varsinaisesti informaatiomuotoilusta, on tehtävä käsitteellinen harppaus näköhavaintoa jäljittelevistä esittävistä kuvista abstraktimpaan ilmaisuun. Erityisesti paikkatieto ja sen visualisoiminen, kartat, ovat näytelleet abstraktin kuvailmaisun kehityksessä tienraivaajan roolia.

Jonkinlaisia karttoja on tehty liki kaikissa maapallon kulttuuripiireissä, usein jo ennen kirjoitustaidon omaksumista. Esimerkiksi Pohjois-Amerikan inuiiteilla oli jo kauan ennen eurooppalaisten tuloa erittäin tarkasti rantaviivan muotoa kuvaavia kaiverrettuja puupaloja, joita käytettiin karttoina.

Helsingin yliopiston kulttuurimaantieteen dosentin Allan Tiitan mukaan karttojen ja maisemamaalauksen välillä ei alkujaan ollut ratkaisevaa eroa: molemmat pyrkivät löytämään maiseman olennaisimmat piirteet ja luomaan niistä havainnollisen kokonaisesityksen. Vähitellen kartoille alkoi kuitenkin kehittyä oma abstrakti kuvailmaisunsa, joka erkani esittävien kuvien visuaalisesta kielestä.

Abstrakti visualisointi oivallettiin 1700-luvun lopulla

Kesti varsin pitkään ennen abstrakti kuvailmaisu levisi kartografian piiriä laajemmalle. Tähtitieteellisiä ilmiöitä jouduttiin käytännön syistä kuvaamaan jossain määrin abstrakteilla piirroksilla. Muutamia irrallisia varhaisia esimerkkejä tunnetaan muiltakin aloilta, mutta laajemmin abstraktien visualisointien mahdollisuudet alettiin huomata vasta 1700-luvun lopulla.

Eräänä käännekohtana voi pitää skotlantilaisen kansantaloustieteilijän William Playfairin Commercial and Political Atlas -kirjaa (1786), jossa kirjoittaja esitteli nykyisin pylväs- ja viivakuvioina tunnetut tilastografiikan peruskuviotyypit. (Playfair keksi hieman myöhemmin myös piirakkakuvion.) Tilastografiikan pohjalle ovat sittemmin rakentuneet lähes kaikki myöhemmät abstraktin tiedon visualisointikeinot kuten tieteelliset visualisoinnit sekä konseptuaalisia suhteita kuvaava käsitegrafiikka.

Grafiikka tutkimustyökaluna

Kartat toimivat tilastografiikan keksimisen jälkeenkin tienraivaajana visualisointien kehityksessä. Erityisesti temaattisen kartografian piirissä on otettu ensimmäisenä käyttöön sellaisia keinoja, joita sittemmin on hyödynnetty laajasti muissakin informaatiomuotoilun lajityypeissä. Esimerkiksi tästä käyvät vaikkapa elementtien värikoodaus ja kuvamerkkien eli piktogrammien käyttö.

Yksityiskohta Seamanin kartasta, joka julkaistiin The Medical Repository -lehdessä. Se on harmillisesti jäänyt paikkatiedon historiassa John Snow’n kuuluisan Lontoon vuoden 1854 koleraepidemian kartan varjoon. Snow’n kartta on valtavasti velkaa Seamanin tekemälle pohjatyölle.

Myös varhaisimmat tunnetut esimerkit
eksploratiivisesta grafiikan käytöstä ovat karttoja: amerikkalaisen lääkärin Valentine Seamanin 1798 tekemät kaksi karttaa, jotka kuvasivat New Yorkissa riehuneen keltakuume-epidemian aiheuttamia kuolemantapauksia ja alueen jätteenkaatopaikkoja, joita Seaman epäili taudin aiheuttajiksi. Hän toi näin ensi kertaa grafiikan viestinnällisen funktion rinnalle myös uuden tiedon etsimisen eli eksploraation.

Eksploratiivinen grafiikka onkin sittemmin muodostunut keskeiseksi tieteellisen tutkimuksen välineeksi. Sen mahdollisuuksia havainnollistaa hyvin tilastotieteilijä Francis Anscomben 1973 kehittämä ns. Anscomben kvartetti, neljä datasettiä joiden eroja on vaikea löytää matemaattisin menetelmin mutta joista visualisoituina on helposti nähtävissä niiden keskeiset ominaisuudet. Erityisesti poikkeavat havainnot (engl. outlier), jotka usein ovat seurausta mittausvirheestä, on visuaalisessa muodossa helppo huomata.

Anscomben kvartetti koostuu neljästä datasetistä, joiden useat matemaattiset ominaisuudet kuten varianssi ja lineaarinen regressio ovat identtisiä, mutta joiden erot tulevat helposti näkyviin visualisoituna.

Koska nykyisin tällaisia visualisointeja on mahdollista tuottaa täysin automaattisesti, tutkijat muodostavat kokonaiskuvan aineistostaan usein ensiksi nimenomaan visuaalisesti ja ryhtyvät vasta sen jälkeen soveltamaan tilastollisia menetelmiä sen perkaamiseen.

Tietotulvan hallintaa 

Elämme paraikaa tiedon visualisoinnin nousukautta. Kenties ilmeisin syy virinneeseen kiinnostukseen ovat teknisen kehityksen mukanaan tuomat helpommat välineet esitysten laatimiseen. Kun vielä 1980-luvun alussa yksinkertaisen sääkartan tuottaminen sanomalehteen saattoi vaatia kolmen ihmisen täysipäiväisen työpanoksen, nykyisin tarjolla on runsaasti erilaisia automaattisia työkaluja visualisointiin niin netti- kuin painokäyttöönkin.

Teknisen kehityksen myötä myös julkaisukanavat ovat monipuolistuneet. Kun aiemmin niin tieteellisellä puolella kuin lehdistössäkin julkaisualustana oli yleensä mustavalkoinen, huonolaatuinen painotuote, nykyisin verkko mahdollistaa värillisten ja vuorovaikutteisten esitysten julkaisemisen hyvin edullisesti.

Kartograph-kirjasto mahdollistaa selainpohjaisten karttasovellusten toteuttamisen huomattavasti vapaammin kuin Google Mapsin tapaiset karttapalvelut. Esimerkiksi käytettävän karttaprojektion voi valita liki 30 eri vaihtoehdosta.

Hyvänä esimerkkinä tekniikan uusista mahdollisuuksista ovat internetin karttapalvelut Google Maps tai Open Street Map, joihin on helppo liittää uusia visualisointitasoja ja tyylimuotoiluja valmiin infrastruktuurin ja kartta-aineiston päälle. Mikäli haluaa vapaammat kädet esim. karttaprojektion valitsemiseen, voi haluamansa aineistot ladata pienellä vaivalla Open Street Mapista tai Maanmittauslaitokselta omalle palvelimelleen ja ottaa niiden esittämiseen käyttöön vaikkapa avoimen lähdekoodin Kartograph-kirjaston.

Informaatiomuotoilu tuntuu ajankohtaisemmalta kuin koskaan aiemmin ehkä kuitenkin ennen kaikkea siksi, että tarvitsemme työkaluja meitä ympäröivän tietotulvan hallintaan. Ihmiskunta tuottaa tätä nykyä kahdessa vuodessa enemmän dataa kuin yhteensä koko edeltävän historian aikana. Sitä tuottavat niin tekniset laitteet kuin vaikkapa sosiaalisen median käyttäjätkin. Samaan aikaan avoimen datan aate tuo aiemmin piilossa pidettyä aineistoa kaikkien saataville.

Hakukoneet ja muut tekniset ratkaisut auttavat datatulvan hallitsemiseen, mutta ainakin vielä toistaiseksi sen valjastamiseen hyötykäyttöön tarvitaan ihmistä ja hänen vajavaisia aistejaan. Aisteja, joista näkö on kaikkein vahvin.

Juuso Koponen ja Jonatan Hildén

Kirjoittajat ovat informaatiomuotoiluun erikoistuneita graafisia suunnittelijoita, jotka ylläpitävät Informaatiomuotoilu.fi-blogia ja opettavat mm. Aalto-yliopistossa. Artikkeli sisältää katkelmia heidän tulevasta Informaatiomuotoilu-kirjastaan.

Lähteet:

Zimmermann, Manfred 1989. The nervous system in the context of information theory. Teoksessa Schmidt, Robert F. & Thews, Gerhard (toim.), Human physiology. Berlin ym., Springer-Verlag, 166–173.
Atkinson, Robert K., Levin, Joel R., Kiewra, Kenneth A., Meyers, Tom, Kim, Sung-Il, Atkinson, Laura Ann, Renandya, Willy A. & Hwang, Yooyeun 1999. Matrix and mnemonic text-processing adjuncts: comparing and combining their components. Journal of Educational Psychology 91:2, 342–357
Holmes, Nigel 1991. Pictorial maps. New York, Watson-Guptill Publications.
Tiitta, Allan 1999.  Suomen karttakuvan kehitys. Tieteessä tapahtuu 17:4, 16–23.
Koch, Tom 2012. Knowing its place: mapping as medical investigation. The Lancet 379:9819, 887–888.
Sanomalehtigrafiikan työmenetelmien kehityksestä ks. esim. Järvi, Outi 2006. ”Informatiivinen graafi premillä” – Johdatusta sanomalehtigrafiikan kielioppiin. Vaasan yliopisto, kielitiede. Väitöskirja.
Lohr, Steve 2012. The Age of Big Data. The New York Times 11.2.2012

Informaatiomuotoilun monet käyttökohteet

Espanjalaissyntyinen, nykyisin Miamin yliopistossa infografiikan opettajana toimiva Alberto Cairo kirjoittaa tulevan kirjansa markkinoimiseksi perustetussa mainiossa The Functional Art -blogissaan infografiikan tekijöiden työtilanteesta. Talouskriisin kanssa painivassa Espanjassa suuri joukko uutisgraafikoita on saanut potkut tai oma-aloitteisesti ottanut lopputilin ja vaihtanut alaa. Espanjalaisten lehtien ahdinko ei johdu pelkästään taloustaantumasta vaan on osa laajempaa median myllerrystä, jonka laineet ulottuvat suomalaiseenkin lehdistöön, vaikka meillä yleinen talous- ja työllisyystilanne ei ole alkuunkaan niin huono kuin Espanjassa. Mutta siinä missä espanjalainen lehdistö laittaa infografiikan tekijöitä kilometritehtaalle, meillä trendi vaikuttaisi olevan päinvastainen. Huolimatta meikäläisenkin median ahdingosta laskevien tilaajamäärien ja alv-korotusten paineessa lehdet ja sähköinenkin media etsivät uusia infografiikan tekijöitä ja kouluttavat omaa väkeään tiedon visualisoinnin saloihin. (Full disclosure -hengessä pitää tässä kohdin muistuttaa lukijaa siitä, että allekirjoittaneenkin tuloista merkittävä osa tulee informaatiomuotoiluun liittyvästä koulutuksesta.)

Eroa selittänee paitsi taloustilanne, myös historia. Espanjassa uutisgrafiikalla on pitkät perinteet ja kaikilla vakavasti otettavilla lehdillä on ollut jo vuosikausia kunnolliset grafiikkatoimitukset, kun taas Suomessa oikeastaan vain Helsingin Sanomat on panostanut grafiikkaan jo pitempään johdonmukaisesti. Muut suomalaiset mediat ovat vasta aivan viime vuosina alkaneet herätä infografiikan journalistisiin mahdollisuuksiin ja nyt tilanne vaikuttaisi olevan se, että hyvien tekijöiden löytäminen on jopa pieni haaste monille lehdille. Suomessa siis myös journalistisesta infografiikasta kiinnostuneen opiskelijan työllistymismahdollisuudet alalle näyttävät valoisilta kun taas Espanjassa alan työmarkkinat vaikuttavat lehdistön ahdingon huomioonottaen ylisaturoituneilta.

Mielenkiintoisinta Cairon kirjoituksessa ovat kuitenkin informaatiomuotoilun käyttökohteet journalismin ulkopuolella. Hän käsittelee erikseen esimerkkejä sekä yrityselämän että tieteen parista. Varsinkin tieteen piirissä onkin ollut kasvavana trendinä eksploratiivisten visualisointien hyödyntäminen tutkimusmenetelmänä. (Eksploratiivisen ja tietoa välittävän grafiikan erosta on kirjoitettu tässä blogissa pari viikkoa sitten.) Suomen Kuvalehden mainio juttu tutkija Markus Jokelasta avaa hyvin sitä suoranaista datatulvaa jonka keskelle tutkijat ovat teknisen kehityksen ja avoimen datan ideologian yleistymisen ansiosta päässeet. Visualisoiminen on mainio tapa lähteä hakemaan tolkkua valtaviin tietoaineistoihin. Kuten esimerkiksi Anscomben kvartetiksi kutsuttu esimerkki osoittaa, visualisoinnin avulla on mahdollista saada datasta selkoa usein jopa paremmin kuin monilla yleisesti käytetyillä matemaattisen analyysin menetelmillä.

Aasinsillalla pääsenkin tästä vielä mainostamaan tulevaa tapahtumaamme. :) Juuri tämä sama havainto informaatiomuotoilun käyttökelpoisuudesta hyvin moninaisilla elämänaloilla on nimittäin ollut johtoajatuksenamme 17.9. järjestettävän Tieto näkyväksi -seminaarin suunnittelussa. Olemme pyrkineet rakentamaan kokonaisuuden, joka sisällöllisesti puhuttelisi paitsi informaatiomuotoilun ammattilaisia myös esimerkiksi kirjoittavia toimittajia, viestintäihmisiä, poliitikkoja ja aktivisteja, business intelligence -asiantuntijoita, virkamiehiä, tieteentekijöitä, opettajia, arkkitehteja, insinöörejä, juristeja ja monia muita tietotyöläisiä jotka voisivat omassa työssään hyötyä erilaisista tiedon visualisoinnin menetelmistä. Seminaarin ohjelmistoon on tulossa myöhemmin vielä reilusti täydennystä, mutta jo nyt voi varmaankin hahmottaa että olemme yrittäneet pitää alan sisäisen neppailun osuuden minimissään ja rakentaa laajan ja yleistajuisen kattauksen erilaisista tiedon kuvallisisen esittämisen menetelmistä. Myös liput on pyritty pitämään hyvin edullisina, ettei kiinnostuneiden osallistuminen jäisi ainakaan rahasta kiinni. Opiskelijat pääsevät tapahtumaan ilmaiseksi ja toivon lämpimästi, että myös muidenkin alojen kuin designin ja viestinnän/journalismin opiskelijat löytävät tapahtuman.

11 syytä, joiden vuoksi ”infografiikka” ei ole infografiikkaa

Portent-verkkomarkkinointiyrityksen toimitusjohtaja Ian Lurie kirjoittaa blogissaan hauskasti ja osuvasti samasta aiheesta, jota tässäkin blogissa on äskettäin käsitelty: infografiikaksi kutsutaan usein asioita, joilla on hyvin vähän tekemistä oikean infografiikan kanssa.

Pitääkö visualisoinnin olla kaunis?

Cartastrophe-blogin Daniel Huffman kirjoittaa PBS:n America Revealed -dokumenttisarjaa varten tehdyistä näyttävistä visualisoinneista. Kirjoitus on hyvä ja vaikkei ihan kaikista yksityiskohdista olisi samaa mieltä (en itse pidä linkkitornivisualisoinnin epätarkkuutta tässä kontekstissa niin vakavana ongelmana kuin Huffman), se herättää tärkeän kysymyksen visualisointien perimmäisestä roolista. Onko niiden tarkoitus olla kauniita ja näyttäviä vai selkiyttää tiedonvälitystä?

Valinta ei tietenkään ole mustavalkoinen joko–tai. Siteeraan tähän aihetta käsittelevän pätkän tulevan Informaatiomuotoilu-kirjamme käsikirjoituksesta:

Yhä useammin tiedon visualisoinnin tehtävänä nähdään myös lukijan houkutteleminen tiedon pariin. Informaatiomuotoilun tehtävä ei kuitenkaan ole tiedon koristeleminen. Kuten El Mundo -lehden grafiikkatoimitussihteeri Juantxo Cruz asian muotoilee: ”Visuaalisen journalistin tehtävä ei ole tiedon naamioiminen vain jotta sivu näyttäisi kauniimmalta. Tehtävämme on auttaa ymmärtämään, mitä tapahtuu.” Kauneus ei ole informaatiomuotoilun kontekstissa päätavoite vaan sivutuote. Päätavoite on auttaa välittämään, löytämään ja tallentamaan tietoa.

Esteettisillä valinnoilla on toki merkityksensä tiedonvälityksessä. Käytettävyystutkimuksissa on havaittu*, että ihmiset pitävät teknisiä laitteita helppokäyttöisempinä, jos niiden käyttöliittymä on esteettisesti miellyttävä. Kyse ei ole pelkästään ensivaikutelmasta vaan ero on havaittavissa jopa siinä, kuinka nopeasti koehenkilöt suoriutuvat laitteella tutkijoiden heille antamista tehtävistä.

Tämä havainto on laajennettavissa tietografiikan kontekstiin siten, että kaunis visualisointi koetaan epäesteettistä helpommin ymmärrettäväksi. Kauneus on siis tavoiteltavaa informaatiomuotoilussakin, koska se edistää viestinnällisiä päämääriä. Mutta mikäli selkeyden ja esteettisen miellyttävyyden välillä joudutaan tekemään valinta, on selkeyden oltava aina etusijalla.

*) Esim. Tractinsky, N.; Katz, A.S. & Ikar D. 2000. What is beautiful is usable. Interacting with Computers 13:127–145; Sonderegger, Andreas & Sauer, Juergen 2010. The influence of design aesthetics in usability testing. Effects on user performance and perceived usability. Applied Ergonomics 41:403–410.

Visualisoinneiksi tai infografiikaksi kutsuttavat esitykset voi jakaa karkeasti kolmeen kategoriaan niiden pääasiallisen funktion kautta. (Alla olevat kuvat aukeavat suuremmiksi klikkaamalla.)

Tutuin lienee tietoa välittävä grafiikka, joka pyrkii havainnollistamaan jotain, jonka grafiikan tekijä (tai tilaaja) tietää ja haluaa viestiä muille. Puhtaimmillaan tämä funktio toteutuu vaikkapa jonkin laitteen toimintaperiaatetta kuvaavassa piirroksessa, mutta esimerkiksi myös tilastografiikalla pyritään useimmiten havainnollistamaan jotain asiaa, jonka grafiikan tekijä itse tietää ja haluaisi lukijoidensa ymmärtävän. Tehtäessä ero termien infografiikka ja visualisointi välillä (niitä voi käyttää myös toistensa synonyymeinä) termillä infografiikka viitataan yleensä nimenomaan tiedonvälitystarkoitusta palvelevaan grafiikkaan.

Varsinkin tieteentekijät käyttävät paljon myös eksploratiivista grafiikkaa, jonka tarkoitus on helpottaa uusien piirteiden löytämistä tietoaineistosta. Grafiikan tekijä ei siis itsekään aluksi tiedä, mitä grafiikasta paljastuu. Termillä visualisointi viitataan yleensä grafiikkaan, jolla on eksploratiivinen tehtävä puhtaan tiedonvälityksen sijaan tai ainakin lisäksi. Klassinen esimerkki eksploratiivisesta grafiikasta on nykyaikaisen epidemiologian isänä pidetyn John Snow’n 1854 Lontoossa riehuneesta koleraepidemiasta tekemä kartta, johon hän merkitsi kaikkien koleraan kuolleiden asuinpaikat. Snow huomasi, että kuolintapaukset keskittyivät Broad Streetilla sijainneen kaivon ympärille ja näin selvisi epidemian alkulähde. Eksploratiivisten visualisointien käyttö on yleistynyt runsaasti tietokoneiden kehityksen myötä kun on tullut mahdolliseksi tuottaa niitä automaattisesti. Usein ne ovat luonnosmaisia ja ulkoasultaan viimeistelemättömiä, koska niitä ei ole ajateltukaan laajan yleisön nähtäväksi. Alkujaan eksploratiiviseen käyttöön tehty grafiikka saattaa kuitenkin sittemmin päätyä viestinnälliseen käyttöön kun esimerkiksi tutkija haluaa kertoa löydöksistään muille. Tällöin myös kuvalliseen esitystapaan on hyvä kiinnittää huomiota.

Vielä kolmas kategoria ovat graafiset esitykset, joiden pääasiallinen tarkoitus on vain houkutella lukija tai katsoja tiedon pariin ja tuoda emotionaalinen ulottuvuus viestintään. Ne eivät siis pyri havainnollistamaan tai tekemään näkyväksi datan ominaisuuksia vaan ainoastaan luomaan mielikuvia ja mielenkiintoa aihetta kohtaan. Tätä grafiikan lajia kuvajournalismin pioneeri Harold Evans kutsui (Merja Salon suomentamana) höystegrafiikaksi erotuksena tietoa välittävästä faktagrafiikasta (infografiikka ja visualisoinnit). Graafiset suunnittelijat ja art directorit kutsuvat sitä yleensä kuvitukseksi. Varsinkin aikakauslehdistössä kuvitukset ovat olleet keskeinen osa kuvailmaisua jo modernin aikakauslehden syntyvaiheista 1900-luvun alkupuolelta asti ja niillä on selkeä, faktagrafiikasta poikkeava viestinnällinen tehtävänsä. Viime vuosina kuitenkin on voimistunut kyseenalainen trendi, jossa myös hämmästyttävän iso osa varsinkin netissä kiertävästä ”infografiikaksi” kutsutusta materiaalista vetoaa puhtaasti esteettis–emotionaaliseen rekisteriin ja grafiikan tietoa välittävä komponentti on vähäinen tai olematon. Itse kutsun tällaista tietoa välittävän grafiikan visuaalista kieltä jäljittelevää höystegrafiikkaa infografiikkamaiseksi kuvitukseksi.

Tämäkään kolmijako ei ole terävärajainen vaan usein grafiikassa on sekä tietoa välittäviä, eksploratiivisia että kuvituksellisia piirteitä. Esimerkiksi Isotype-ryhmän filosofiassa tiedon esitysasun esteettistä houkuttelevuutta pidettiin tärkeänä vaikka toiminnan ytimessä oli nimenomaan tiedon välittäminen. Tällainen ajattelu on järkevää erityisesti esimerkiksi oppikirjojen kuvituksien kohdalla; niiden lukijat eivät välttämättä ole lähtökohtaisesti kiinnostuneita sisällöstä vaan opiskelumotivaatiota pitää myös tietoisesti pyrkiä luomaan suunnittelemalla tiedon esitysasu houkuttelevaksi. Vapaaehtoisesti aineistoa tutkivat aikuiset ovat kuitenkin erilainen yleisö kuin vastentahtoiset koululaiset ja jos grafiikan tekijä kokee, että tietoa on koristeltava jollain tavoin että se olisi kiinnostavaa, olisi hyvä hetki pohtia onko koko aiheen valinta pielessä. Edward Tuften sanoin: ”Jos tilasto on tylsä, siinä on väärät luvut.”

Jos päämääränä on todella vain tuottaa kaunista ja näyttävää jälkeä tiedonvälityksen sijaan, miksi tehdä näennäisinfografiikkaa sen sijaan että käyttäisi reilusti kuvittajaa? On hämmästyttävää, miten usein infografiikkana kaupitellaan sen ulkoisen visuaalisen kielen omaksunutta mutta lähes puhtaasti kuvituksellista grafiikkaa (esimerkiksi GOOD-lehden grafiikka yllä). Samoin monet visualisointeina markkinoidut esitykset ovat puhdasta datataidetta, jossa data on vain raakamateriaalia kiinnostavan esityksen luomiselle.

Tutkitaanpa visualisointitutkija Robert Kosaran esittämää visualisoinnin määritelmää:

  • Visualisointi perustuu (ei-visuaaliseen) dataan,
  • visualisointiprosessi tuottaa lopputuloksenaan kuvan ja
  • tämän lopputuloksen tulee olla tulkittavissa ja tunnistettavissa.

Kaksi ensimmäistä kriteeriä kyllä toteutuvat datataiteessakin, mutta kolmas kriteeri erottaa sen ja visualisoinnit toisistaan. Tarkastellaanpa esimerkiksi oheista Miska Knapekin Windcuts-sarjaan kuuluvaa veistosta. Se on leikattu tietokoneohjattavalla jyrsimellä puuhun, käyttäen aineistona Ilmatieteen laitoksen keräämää tietoa tuulen nopeudesta ja suunnasta sekä lämpötilasta eräällä Helsingissä sijaitsevalla mittausasemalla viiden vuorokauden ajalta. Tuo tieto on kyllä pienellä vaivannäöllä luettavissa valmiista teoksesta jos tietää käytetyn visuaalisen koodaustavan, mutta missään nimessä se ei ole kovin helppoa ja esimerkiksi nopean yleiskuvan muodostaminen mittauspaikan tuulioloista ei teoksesta onnistu. Veistos on kiinnostava taideteos ja tutkielma kokeellisesta visualisointitekniikasta, mutta jos tarkoituksena olisi kehittää mahdollisimman selkeä tapa välittää säätietoa kuvallisessa muodossa, valittaisiin luultavasti joku toinen tapa esittää sitä.

Visualisointi sanan varsinaisessa merkityksessä tarkoittaa, että keskiössä on datan parempi ymmärtäminen ja esitystapa valitaan sen mukaan. Onnistunut visualisointi pystyy vastaamaan kysymyksiin aineistosta paremmin kuin pelkkä teksti. Datataiteessa vuorostaan esitystapa on tärkeämpi kuin sisältö ja ymmärrettävyys.

Oikealla on Opte-projektin tuottama visualisointi internetin rakenteesta marraskuussa 2003. Se on tyyppiesimerkki tahattomasta datataiteesta: visualisointi on monimutkaisuutensa vuoksi niin vaikeaselkoinen, että esitystapa muodostuu sen olennaiseksi sisällöksi ja data jää toissijaiseksi, koska sitä ei saa purettua kuviosta. Visualisointi voisi yhtä hyvin olla generoitu täysin satunnaisesti – kuka tietää vaikka olisikin?

Ihmiset ovat kuitenkin luonnostaan essentialisteja. Tarina kuvion takana olevasta tietomäärästä kiehtoo, vaikka sitä olisi mahdotonta nähdä lopputuloksesta. ”Tutkijat laativat upean kartan universumin rakenteesta, katso kuvat!” kerää enemmän tykkäyksiä Facebookissa kuin ”Nörtti teki upean kuvan satunnaisesta datasta, katso kuvat!” Mutta tämän ei pitäisi oikeuttaa älyllistä laiskuutta visualisointien tekijöiltä. Vaikka käsittämätön visualisointi oikeasta datasta olisi parempi kuin käsittämätön visualisointi keksitystä datasta, vielä parempi on ymmärrettävä ja havainnollinen visualisointi oikeasta datasta.

* * *

Huffman nostaa blogikirjoituksessaan esiin myös tärkeän kysymyksen esitystavan abstraktisuuden asteesta suhteessa sisältöön: ”On epätodennäköistä, että tämän kartan sisältämää tietoa pidettäisiin abstraktina koska pohjakartta hienoine valaistusefekteineen ja pilvineen ei näytä kovin abstraktilta. –– Visuaalisen abstraktiotason tulee vastata tiedon abstraktiotasoa. Nähdessään hyvin yksinkertaistetun visualisoinnin lukijat olettavat, että myös data kertoo hyvin yksinkertaistetun tarinan. Nähdessään hyvin realistisen ja yksityiskohtaisen pohjakartan he todennäköisesti uskovat myös siinä kuvatun tiedon olevan samalla tarkkuustasolla.”

Lukijan tulisi siis yhdellä silmäyksellä nähdä grafiikasta kuinka hienojakoista tietoa se sisältää. Tämä ajatus on luonteva kartografian piirissä, jossa on totuttu tekemään samoista kohteista käyttötarkoituksen mukaan erilaisella tarkkuustasolla olevia karttoja. Olisi älytöntä kuvata vaikkapa vaalituloksen jakautumista äänestysalueittain käyttämällä pohjakarttana kantakarttaa, tarkinta saatavissa olevaa kartta-aineistoa maanpäällisestä rakennetusta ympäristöstä, johon on merkitty niin maastonmuodot kuin yksittäiset puut ja sähkötolpatkin. Tietokoneavusteisten visualisointien tekijöille tämä sisällön ja esitystavan abstraktiotasojen yhteys ei ole aina aivan yhtä selkärankaan iskostunut. Ei valitettavasti ole kovin tavatonta nähdä visualisointeja, jotka ensi vilkaisulla näyttävät sisältävän valtavasti tietoa mutta joista tarkemmassa katsannossa osoittautuukin että niissä yksinkertainen data on piiloitettu monimutkaisen esitystavan alle.

* * *

Infografiikan ja visualisoinnin kauneudella ja näyttävyydellä on arvonsa ja viestinnällinen funktionsa, mutta niiden pitäisi olla alisteisia tiedonvälityksellisille tarpeille. Esteettiset ratkaisut eivät saisi vaarantaa kuvion ymmärrettävyyttä eikä yksinkertaista dataa pitäisi kuorruttaa monimutkaisella esitystavalla vau-kertoimen lisäämiseksi. Kun artikkeli, kirja tai nettisivu kaipaa jotain näyttävää ja kaunista, kannattaa yleensä ennemmin tilata kuvitus kuin infografiikka. Samaan aikaan pitää kuitenkin muistaa, että kuten käytettävyystutkimuksissa on havaittu, esteettisesti miellyttävä koetaan myös helpommin ymmärrettävänä. Niinpä myös infograafikon kannattaa töissään pyrkiä kauneuteen, niin kauan kuin se ei vaaranna muita ymmärrettävyyden kannalta tärkeitä tekijöitä.