Käytettävät katukyltit

Epäilen, etten ole ainut joka vieraassa kaupungissa on onnistunut kadottamaan täysin käsityksensä ilmansuunnista ja kävellyt satoja metrejä väärää katua väärään suuntaan. Erityisen helposti näin käy kun on saapunut paikalle metrolla, joka on aivan erityisen omiaan suuntavaiston sekoittamiseen. Tilannetta pahentavat usein lisäksi huono kartta ja puutteelliset opasteet – ei ole tavatonta että joutuu kävelemään pitkään ennen kuin löytyy edes järjellinen katukyltti.

Vielä hankalampaa on löytää joku tietty katunumero. Numerointikäytäntö tunnetusti vaihtelee maiden ja kaupunkienkin välillä. Oikean numeron löytäminen ja niiden järjestyksen hahmottaminen ei aina ole helppoa. (Helsingissä uusien katujen numerointi noudattaa seuraavanlaista logiikkaa: ”numerot kasvavat etelästä pohjoiseen ja idästä länteen tai liikenteen päätulosuunnasta lukien siten, että parittomat numerot ovat oikealla ja parilliset vasemmalla puolen katua.” Käytäntö on vaihdellut eri aikoina, eikä kaikkien vanhempien katujen numerointi vastaa tätä.) Tämä synnyttää informaatiomuotoiluhaasteen: onko mahdollista suunnitella sellainen katukyltitys, että suuntansa kadottanut löytää itsensä helposti kartalta niiden avulla? Tai vielä mieluummin: kaupunki, joka on itsessään niin ”luettava”, ettei karttaa välttämättä edes aina tarvita entuudestaan tuntemattomassa paikassa suunnistaessakaan.

Asiaa on helppo pitää yhdentekevänä, koska gps-paikantimella ja karttaohjelmistolla varustetut älypuhelimet ovat nykyisin verrattain yleisiä. Toistaiseksi datasiirron kustannukset kuitenkin rajoittavat niiden käyttöä ulkomailla – jossa pahimmat harhailut yleensä tapahtuvat. Henkilökohtaisesti olen myös sitä mieltä, että helposti hahmotettava kaupunki on parempi ratkaisu kuin edellyttää ihmisten suunnistavan gps-laitteiden varassa.

Kävin äskettäin Shanghaissa, joka on Kiinan suurin ja nopeimmin kehittyvä metropoli. Kaupungissa on parhaiten toimiva katukyltitys, jota olen missään nähnyt. Lähes jokaisessa risteyksessä on selkeä ja näkyvä kyltti, jossa lukee kadun nimi kiinaksi ja latinalaisin kirjaimin, pinyin-järjestelmän mukaisesti translitteroituna:

Tämän lisäksi joka kylttiin on myös merkittu kadun ilmansuunnat. Tämä varsin oivaltava ratkaisu, ottaen huomioon että pahimmat suunnistusvirheet tuntuvat johtuvan nimenomaan ilmansuunnissa sekaantumisesta. Jokaisessa nimikyltissä lukee myös kyseisen korttelinpätkän katunumerot, mikäli sellaisia on. (Myös itse taloihin numerot on merkitty yhtenäisesti ja johdonmukaisesti). Koska Shanghaissa on useita erittäin pitkiä katuja, numerotieto on varsin hyödyllinen. Helpottavaa on myös että pitemmät kadut on jaettu kolmeen osaan (mallia läntinen, keskimmäinen ja itäinen, esim. ”复兴东路 / Fuxing Rd. (E)”). Päättyvä katu on merkitty punaisella ympyrällä.

Katukylttien perinpohjainen ja onnistunut toteutus (”chinglishiä” kylteissä ei näy lainkaan) oli osa kaupungin ponnisteluja sen valmistautuessa Expo 2010-maailmannäyttelyyn. Maailmannäyttely on siis nähtävästi tuottanut pysyvääkin hyötyä kaupungin kehitykselle. Yhdistettynä mittavaan, tehokkaaseen metrojärjestelmään (jonka opaskartta verrattain toimivasti hyödyntää tuttua Lontoon metron karttakaaviota esikuvanaan) kyltitys tekee suunnistamisen valtavassa kaupungissa huomattavan yksinkertaiseksi. Koko kaupungista on näin tehty luettava.

HS Openin satoa

Maanantainen HS Open tuotti kiinnostavia tuloksia, mutta osoitti taas kerran miten hankalaa homma visualisointien tekeminen on kun sekä data on vaihtelevan laatuista että työkalut hakevat muotoaan.

Informaatiomuotoilu.fi:n porukasta minä ja Tommi olimme mukana ja kuuluimme sattumoisin molemmat ryhmiin jotka askartelivat saman kysymyksen parissa: miten asuntojen hintapyynnöt korreloivat toteutuneiden kauppahintojen kanssa. Toisen ryhmän tuloksien pohjalta saatiin aikaiseksi kiinnostava artikkeli netti-Hesariin, jossa näkökulmaa on haettu myös kiinteistövälittäjältä ja aiheeseen perehtyneiltä tutkijoilta. Jutussa Helsingin kaupungin tietokeskuksen tutkija Henrik Lönnqvist kiinnittää aivan aiheellisesti huomiota datan yhteismitallisuuden ongelmiin. Oikotie-palvelusta saatu aineisto hintapyynnöistä on kattavaa, mutta sen sijaan toteutuneista kaupoista saatu data ei ole. Omassa ryhmässäni mukana ollut toimittaja Tuomo Pietiläinen teki julkisuuslain mukaisen tietopyynnön tarkemman datan saamiseksi, mutta saa nähdä johtaako se mihinkään. Nyt jouduimme tyytymään ympäristöministeriön ja ARAn ylläpitämästä Asuntojen hintatiedot -palvelusta raavittuun aineistoon, joka on ladattavissa HS Next -blogista. Se kertoo kaupat vain kadun tarkkuudella vuoden ajalta yksilöimättä kaupankäyntiajankohtaa, minkä johdosta on melko mahdoton tehtävä yrittää katsoa millä hinnalla joku tietty asunto on mennyt kaupaksi.

Kaikkien hintapyyntöjen vertaamisessa kaikkiin toteutuneisiin kauppoihin on ilmeisiä ongelmia, jo siksi että toteutuneita kauppoja on aineistossa paljon vähemmän kuin hintapyyntöjä, joten hintapyynnöissä lienee mukana spekulatiivista kauppaa (myyntiin ei ole akuuttia tarvetta, mutta kokeillaan saisiko hyvän hinnan jos myisi) mikä on omiaan nostamaan hintapyyntöjen keskiarvoa. Tähän kuitenkin oli tyydyttävä. Omassa ryhmässäni aikomus oli tehdä jaotteluja asuntojen koon mukaan, mutta sitä ei tiukassa aikataulussa ehditty tehdä. Näin ollen esimerkiksi jos alueella on myynnissä monen kokoisia asuntoja, mutta kauppa on käynyt vain tietyn kokoisista asunnoista, keskimääräinen neliöhinta on voitu laskea hintapyynnöissä ja toteutuneissa kaupoissa ihan eri kokoisista kämpistä joka on jälleen omiaan vääristämään lopputulosta.

Itse kuuluin siis kolmihenkiseen ryhmään, jossa minun ja Pietiläisen lisäksi mukana oli vielä Seravon Otto Kekäläinen. Me taistelimme samojen aineisto-ongelmien kanssa kuin toinenkin ryhmä, mutta valitsemamme visualisointitapa, koropleettikartta, tuotti vielä lisää harmaita hiuksia. Datasta helposti saatava aluejako kun olisi postinumeroalueet, mutta niitä taas ei vaikuta löytyvän vektorina avoimella lisenssillä mistään. Karttakeskus kyllä myisi aineistoa ystävällisesti 922,50 euron hintaan. Helsinki Region Infosharen kautta saatavilla olisi pien-, suur- ja tilastoalueet vektorina, mutta jostain syystä postinumeroalueita ei tunnu löytyvän mistään. Loppujen lopuksi päädyimme hätäratkaisuna piirtämään käsipelillä alueet käsiinsaamamme jo hieman vanhentuneen kartan pohjalta, josta puuttui mm. Östersundomin alue. (Tulevaisuuden tarpeita ajatellen We Love Open Datan Martti Leppänen teki ansiokasta työtä laatimalla taulukon, jonka avulla postinumeroalueet voi sovittaa peruspiireihin. Ihan kaikkia ongelmia tämäkään ei toki ratkaise, mutta auttaa paljon.)

Kaikken tämän säädön vuoksi kävi sitten niin, että oma ryhmäni ei saanut oikein mitään valmista maanantaina. Viikon mittaan luppohetkinä on kuitenkin viimeistelty se työ joka maanantaina aloitettiin. Lopputulos, Nodeboxilla ja Illustratorilla työstetty koropleettikartta näyttää tältä:

Punainen väri ilmaisee, että toteutuneiden kauppojen keskimääräinen neliöhinta on hintapyyntöjä pienempi, vihreä taas että suurempi. Värin intensiteetti tai värikylläisyys kertoo kuinka paljon suurempi tai pienempi ja sen tummuus taas pyrkii ilmaisemaan tehtyjen kauppojen määrää, siten että tummemmilla alueilla kauppoja on tehty enemmän ja vaaleammilla vähemmän, ajatuksena siis että erotuksen merkitys on pienempi kuin kauppoja on tehty vain vähän, eli otos on pieni. Käytännössä tuli kuitenkin huomattua, että värin intensiteetti ja tummuus on aika hankala erottaa toisistaan ja asetuksia hieman peukaloimalla syntyy kovin erilaisia lopputuloksia kuten yllä olevasta kolmesta eri variaatiosta huomaa. Ongelmakohdaksi muodostui mm. 00160-postinumeroalue (Katajanokka), jossa kauppoja oli tehty hyvin vähän (18 kpl), mutta ero hinnoissa oli valtava (yli tuhat euroa neliöltä), tai toisaalta 00980-alue (Vuosaari), jossa kauppoja oli paljon (110 kpl), mutta hintaero verrattain pieni (n. 120 € neliöltä). Näistä kolmesta vaihtoehdosta ylin tuntuu ilmaisevan visuaalisesti parhaiten sen minkä numerodata kertoo, mutta sekään ei ole täysin tyydyttävä. Esimerkiksi Jollaksen 00850-postinumeroalue katoaa kartalta melkein kokonaan, koska siellä on tehty vain kolme järjestelmään tallentunutta asuntokauppaa. Tästä opin ainakin, että väriskaalan suunnitteluun kannattaa varata aikaa ja miettiä myös sen teknistä toteutusta. Nyt ratkaisuna oli muuttujien arvojen pyöräyttäminen suoraan HSB-värimallin arvoiksi pienin painotuksin, mutta paremmalta näin jälkikäteen ajatellen tuntuisi tehdä kaksiulotteinen ”liukuvärikartta” josta osa-alueiden värit sitten poimittaisiin.

Kysyn vielä Otolta, saako karttaan menneen raakadatan julkaista (se ei ole aivan täsmälleen sama kuin HS Next -blogissa julkaistu, koska se on raavittu hieman eri aikaan ja palvelua on ilmeisesti välissä päivitetty) ja jos saan myöntävän vastauksen, lisään sen tähän loppuun jos jollakulla on kiinnostusta katsoa millaisesta datasta kartta on muodostunut.

Presentation: What is visualization?

In Finnish: Suomennamme tämän artikkelin myöhemmin blogia varten, tässä se on englanninkielisenä siinä muodossa kuin se esitettiin aiemmin tänään PICNIC-festivaalilla. 

We were asked to do a short (20 min.) presentation about what visualization is and why it matters for Open Data Breakfast at PICNIC Amsterdam. You can download this presentation as a pdf here, annotated with the text of the presentation as comments, or if you prefer, read the full text below.

edit (September 27th 2011): The same presentation was given at the IBM Smarter Cities Challenge workshop at Aalto Design Factory yesterday, where it was recorded and is now viewable online:

Jatka lukemista ”Presentation: What is visualization?”

Hymynaamoista ja pelkistämisestä

Jo vastasyntynyt lapsi osaa tunnistaa kasvoja. Ihmiskasvojen lisäksi pieni lapsi erottaa eläinten kasvonpiirteitä paremmin kuin aikuiset ja tunnistaa jopa hyvin abstraktin ”hymynaaman” kasvoja esittäväksi kuvaksi. Tämä kaikki on toki sinänsä kiehtovaa ja kertoo siitä, miten voimakas ihmisen luontainen kyky tunnistaa kuvioita on, mutta samaan aikaan se myös herättää kysymyksiä. Tarkoittaako se, että lapsi näkee kasvot kuviossa joka koostuu kaaresta ja kahdesta pisteestä, että nämä olisivat jollain tavalla “ihanteelliset” kasvot?

Kysymys liittyy ilmaisu- ja tyylivalintojen merkitykseen tiedon visualisoimisessa. Pelkistetyn, geometrisen ilmaisun perinne informaatiomuotoilun hallitsevana visuaalisena tyylinä on pitkä. Tällaista tyyliä on perinteisesti pidetty objektiivisena ja selkeänä, mikä näkyy edelleen varsinkin varoitus- ja liikennemerkeissä. Tästä hyvä esimerkki on Yhdysvaltain graafisten suunnittelijoiden järjestön Aigan 1970-luvulla kehittämä kansainvälinen opastesymbolijärjestelmä. Usein ajatellaan, että tämä minimalistinen tyyli edustaa suoraa jatkumoa Isotype-perinteelle. Tarkemmassa vertailussa havaitsee kuitenkin, että Gerd Arntzin piirtämät Isotype-hahmot, vaikkakin pelkistettyjä, ovat kuitenkin selvästi ilmeikkäämpiä ja yksityiskohtaisempia. Minimalistisen tyylin juuret ovat pikemminkin sodanjälkeisen kansainvälisen modernismin pyrkimyksessä geometriseen yksinkertaisuuteen.

Onko siis syynä siihen, että lapsille tehdään yksinkertaisia hymynaamoja se, että heidän kykynsä reagoida niihin on kiehtonut havaintopsykologeja ja suunnittelijoita ja myös sattunut hyvin istumaan vallitseviin esteettisiin trendeihin, pikemminkin kuin se, että lapset itse pitäisivät sellaisia erityisen houkuttelevina?

Jatka lukemista ”Hymynaamoista ja pelkistämisestä”

Oppikirjojen kuvituksesta

Informaatiomuotoilu-blogi on alkujaan perustettu kirjaprojektin kylkiäiseksi. Työstämme paraikaa aineistoa toivon mukaan ensi keväänä julkaistavaa ensimmäistä suomenkielistä informaatiomuotoilun perusteosta varten. Osana tätä prosessia minun tehtäväkseni on langennut käydä läpi kaikki aihetta sivuava kotimainen tieteellinen tutkimus. Tämä artikkeli käsittelee erästä äskettäin lukemaani ja aikanaan paljonkin polemiikkia herättänyttä suomalaista pioneeritutkimusta oppikirjojen kuvituksesta.

* * *

Silmänliike- eli katseenseurantatutkimus on antanut empiiristä pohjaa aiemmin lähinnä teoreettisiin hypoteeseihin pohjautuneille käsityksille ihmisten lukutavoista. Suomessa on tehty maailmanlaajuisestikin uraauurtava silmänliikekameroita hyödyntävä tutkimus oppikirjojen kuvituksen vaikutuksista oppimistuloksiin Turun yliopiston psykologian laitoksella 1996 väiteleen filosofian tohtorin, nykyisin turkulaisen Ilpoisten koulun rehtorina toimivan Matti Hannuksen väitöstutkimuksessa Oppikirjan kuvitus – koriste vai ymmärtämisen apu? Tutkimuksessa suoritettiin kevätlukukaudella 1993 Turussa luokkatason oppimiskoe kuvitettuja ja kuvittamattomia versioita samoista biologian oppiaineistoista käyttäen 108:lle neljännen luokan oppilaalle, sekä silmänliiketutkimus johon valikoitiin edellisen ryhmän 12 lahjakkainta ja 12 ei-lahjakkainta oppilasta Ravenin testin avulla.

Hannuksen tutkimus osoitti, että koehenkilöt käyttivät vain 6 % oppikirjojen parissa käytetystä ajasta kuvien katseluun ja peräti 94 % tekstin lukemiseen, eikä kuvitusten käyttö juuri parantanut oppimistuloksia kuvittamattomiin versioihin samoista aukeamista verrattuna. Oppilaat eivät juurikaan käyttäneet kuvia hyödykseen tekstiä lukiessaan vaan suurimmalla osalla (92 %) oli selvä tekstisuuntautunut malli oppikirjan aukeamien prosessoimiseen, joskin taiton avulla pystyttiin jonkin verran ohjaamaan prosessointitapoja haluttuun suuntaan. (Mielenkiintoinen havainto on, että kuvateksteihin käytettiin enemmän aikaa kuin kuviin ja kuvaa, jossa oli kuvateksti katsottiin myös pitempään kuin sellaista, jossa ei ollut.) Hannus menee niin pitkälle, että toteaa: ”Voidaan puhua kuvituksen karsivasta funktiosta eli kuva-ala määrittää ne aukeaman kohdat, joita ei tarvitse prosessoida perusteellisesti.” Hän ehdottaa, että oppikirjoista voitaisiin karsia 60–70 % kuvituksesta ja lisätä vastaavasti tilaa pitemmille teksteille.

Jatka lukemista ”Oppikirjojen kuvituksesta”