Saimme vihdoin valmiiksi Tieto Näkyväksi -seminaarin ohjelmiston ja tarkan aikataulun. Uusia puhujia ovat kuvataiteilija Terike Haapoja sekä informaatiomuotoilija/tutkija Stefania Passera ja juristi/tutkija Helena Haapio. Jos ei vielä ole lippua niin nyt viimeistään kannattaa hankkia! :)
Lapsiperheiden kantakaupunki – vai väärin laadittu koropleettikartta?
Helsinkiläinen kunnallispoliitikko Mikko Särelä on laatinut jonkin verran huomiota sosiaalisessa mediassa keränneen kartan joka näyttää, kuinka paljon lapsia neliökilometrillä Helsingin eri osissa asuu. On ihan totta, että lasten osuus kantakaupungissa on ollut kasvamaan päin; alle kouluikäisistä helsinkiläislapsista asuu nykyisin kantakaupungissa vajaan viidenneksen isompi prosenttiosuus kuin vuonna 1992. Harmi kyllä, Särelän kartta ei paljasta tätä kunnallispolitiikan kannalta varsin merkittävää seikkaa vaan tulee kertoneeksi lähinnä Helsingin eri osa-alueiden asukastiheyden.
On vanha informaatiomuotoilun nyrkkisääntö, että koropleettikartalla ei pitäisi kuvata absoluuttisia vaan ainoastaan suhteellisia lukuja. Miksi näin? Otetaanpa käytännön esimerkiksi tämä Helsingin seudun kuntia kuvaava kartta:
(Kiitos, kiitos, kyllä tällä komistuksella vielä joku design-palkinto voitetaan!)
Yllä oleva kartta kuvaa HSL:n julkaisusta Liikkumistottumukset Helsingin seudun työssäkäyntialueella vuonna 2008 löytyvää tietoa siitä, kuinka paljon ”pääasillisia autonkäyttäjiä”* alueen eri kunnissa on, neliökilometrille laskettuna. Ja kas vain! Helsingin kantakaupungissa on 1 745 pääasiallista autonkäyttäjää neliökilometrillä kun taas esimerkiksi Vihdissä heitä on vain 25/km².
Voidaanko siis päätellä, että Helsingin kantakaupungissa suurin osa ihmisistä liikkuu omalla autolla ja Vihdissä ei? No ei voida. Pääasiallisten autonkäyttäjien osuus on kantakaupungissa vertailun pienin (37 %) ja Vihdissä puolestaan suurin (68 %). Kartta näyttää käytännössä vain sen, että Helsingin kantakaupungissa asutaan tihemmin kuin Vihdissä.
Koropleettikartta on hyvin herkkä aluejaolle. Jako on harvoin sellainen että eri alueet, olivat ne nyt sitten kuntia kuten esimerkkikartassani, suurpiirejä kuten Särelän kartassa tai jotain muita, olisivat asukasluvultaan ja -tiheydeltään vertailukelpoisia. Niinpä näytettäessä absoluuttisia lukuja, tullaan yleensä kuvanneeksi vain aluejaon ominaisuuksia. Havainnollinen esimerkki löytyy Wikipediasta, jossa sama väestötieto Bostonista on kuvattu sekä absoluuttisena henkilömääränä väestölaskentaruudukon lohkoissa että asukaslukuna eekkerillä samoissa lohkoissa:
Toki absoluuttisia lukujakin kuvaava kartta jotain paljastaa. Se, että kantakaupungissa on enemmän autoja neliökilometrillä kuin Vihdissä on ihan merkittävä tieto liikenteen suunnittelun kannalta. Mutta liikenneinsinöörit tarvitsevat paljon tarkempaa tietoa kuin mitä karkean tason teemakartta paljastaa. Tällaiset kartat palvelevat lähinnä viestinnällisiä tarpeita kun halutaan puhutella muita kuin asiantuntijoita, ja absoluuttisia lukuja esittävä koropleettikartta yleensä lähettää väärän viestin.
On totta, että lapsiperheiden palvelut kantakaupungissa eivät ole kasvaneet samaa tahtia kuin lasten osuus väestöstä ja esimerkiksi päiväkotipaikkojen saaminen on vaikeampaa kuin esikaupunkialueilla. (Poikkeuksia toki on, suuntaan ja toiseen.) Päiväkotipaikkojen pitäisi olla lähellä niiden käyttäjiä, siis lapsia, ja tässä suhteellinen osuus on vähemmän merkittävä tekijä kuin lasten absoluuttinen määrä. Mutta koropleettikartta ei ole oikea väline sen kuvaamiseen. Nyt kartta antaa sellaisen mielikuvan, että kantakaupungissa asuisi suhteellisesti – tai jopa absoluuttisesti – enemmän lapsiperheitä kuin muualla Helsingissä. Kumpikaan ei pidä paikkaansa. Lapsiperheitä asuu kantakaupungissa tiheämmässä kuin esikaupungeissa, mutta niin asuu likipitäen kaikkia muitakin kuviteltavissa olevia ihmisryhmiä: autoilijoita, maahanmuuttajia, työttömiä…
Kantakaupungin lapsiperheet – ryhmä johon kuuluu paljon omiakin ystäviäni ja tuttaviani – ja heidän alimitoitetut palvelunsa ansaitsevat kyllä huomiota näin kunnallisvaalien alla käytävässä julkisessa keskustelussa. Mielestäni Särelä on aivan oikeilla jäljillä nostaessaan teeman esiin, mutta informaatiomuotoilun ammattilaisena täytyy todeta että valittu työkalu ei sovi sen datan esittämiseen, johon sitä nyt on käytetty. Jos koropleettikarttaa haluaa käyttää, sillä voisi kuvata vaikkapa tarjolla olevien päivähoitopaikkojen suhdetta lasten määrään. Jos haluaa näyttää pelkästään lasten absoluuttisen määrän, mielenkiintoisempi olisi vaikkapa aikasarja joka näyttää miten määrä on kehittynyt. Kenties asia on kuitenkin luonteeltaan sellainen, että sen ydin tulee paremmin esiin tekstin kuin grafiikan muodossa.
____
*) Tämän käsitteen tarkempi määritelmä löytyy raportin sivulta 44. Olisin mieluummin näyttänyt henkilöautojen määrän kunnissa, mutta siitä en valitettavasti nopealla googletuksella löytänyt tietoa, joten tämä hieman monimutkainen tilastointimääritelmä saa toimia tämän demonstraation tarpeisiin likiarvona sille.
OKFestivalin koko ohjelma julkistettu
Helsingissä 17.–22.9. järjestettävä maailman suurin avoimen datan tapahtuma OKFestival on viimein julkistanut koko ohjelmistonsa. Kiinnostavaa on vaikka kuinka paljon, mutta jos nyt muutama erityinen tärppi nostetaan tiedon visualisoinnista kiinnostuneille, niitä ovat tietenkin Informaatiomuotoilu.fi:n järjestämä Tieto Näkyväksi -seminaari maanantaina 17.9., Datajournalism/Datavisualization topic streamin ohjelmisto (pääosin tiistaina 18.9.), Hans Roslingin keynote-puheenvuoro torstaina 20.9. ja Helsingin Sanomien HSOpen-työpaja perjantaina 21.9.
Kannattaa tsekata koko ohjelmisto ja hankkia lippu pikimmiten, toistaiseksi niitä on vielä jäljellä, mutta ei loputtomiin. :) Lippuja voi ostaa päiväkohtaisesti tai koko viikoksi ja tarjontaan nähden ne ovat hyvinkin kohtuuhintaisia. Osa sessioista vaatii erillisen ennakkoilmoittautumisen (esim. HSOpenin ilmoittautumislomake on täällä) eivätkä kaikki halukkaat välttämättä mahdu mukaan vaikka festivaalilippu olisikin plakkarissa. Tämä kannattaa tarkistaa sessiokohtaisesti tapahtuman nettisivuilta. Tieto Näkyväksi -seminaariinhan pitää hankkia kokonaan erillinen lippu, joskin pieni erä seminaarilippuja tulee jossain välissä nopeat syövät hitaat -periaatteella jakoon myös viikon festaripassin hankkineille.
Nähdään Arabianrannassa!
PS. Tulkaa ihmeessä nykäisemään hihasta tapahtuman aikana, olen ainakin maanantaina ja tiistaina paikalla koko päivän ja vaihdan mielelläni ajatuksia blogin lukijoiden kanssa. Lisäksi teen myös vähän dj-hommia useampanakin päivänä tapahtuman yhteydessä… ;)
Tieto Näkyväksi -seminaarin ohjelmisto täydentyy
Pahoittelut blogin hiljaiselosta viimeisen kuukauden ajan. Meillä on ollut kädet täynnä Tieto Näkyväksi -seminaarin järjestelyiden ja muutaman muun kiinnostavan projektin kanssa. Koitamme aktivoitua blogin päivitystenkin suhteen, mutta on tuo raataminen seminaarijärjestelyjen parissakin myös kantanut hedelmää. :) Nyt ollaan vihdoin siinä pisteessä, että voimme julkistaa liudan uusia puhujia seminaariin.
Uusia puhujia ovat selkoviestinnän tuntija Rob Waller, IBM:n visualisointitutkija Yannick Assogba sekä datajournalisti Farida Vis. Seminaarin avajaissanat on lupautunut lausumaan Suomen Akatemian pääjohtaja Heikki Mannila. Vielä pari kotimaista puhujaa lisää julkistetaan ensi viikolla ja sitten seminaarin ohjelma alkaakin olla valmis.
Saimme muuten Facebook-sivunkin tehtyä tapahtumalle, klikatkaa ihmeessä itsenne mukaan jos olette osallistumassa. :) Ja jos vielä ei ole lippua hankittuna, niin niitähän saa edelleen. Normaalihinta 50 €, puoleen hintaan Aallon henkilöstölle ja Grafian jäsenille. Opiskelijat pääsevät ilmaiseksi, kunhan muistavat rekisteröityä tapahtumaan tuolta etukäteen.
Näennäisinfografiikan edeltäjät: neuvostoliittolaiset propagandagrafiikat!
Jatkan vielä yhden lyhyen kirjoituksen verran tässä blogissa parina viime viikkona käymääni ristiretkeä ”näennäisinfografiikkaa”, infografiikan ulkoista visuaalista kieltä jäljittelevää mutta sisällötöntä visuaalista huttua vastaan. Edellisessä blogipostauksessa mainittu Alberto Cairo nimittäin on löytänyt (Ripetungi-suunnittelutoimiston blogista) niin herkullisen varhaisen esimerkin tyylilajista: neuvostoliittolaiset propagandakäyttöön tehdyt infografiikat! :D
Neuvostoliittolaisella infografiikalla on kunniakkaat varhaisvaiheet. Maassa toimi nimittäin viisivuotissuunnitelmien ja väestölaskentojen tuloksien esittämiseen visualisointeja hyödyntänyt Izostat-instituutti, jonka innoittajana oli Isotype-ryhmän toiminta ja jonka perustamisessa Otto Neurath ja muut Isotypen jäsenet myös suuresti avustivat. Izostatin tuottamia kuvioita julkaistiin paitsi kirjoissa, myös päivittäin Neuvostoliiton suurimmissa sanomalehdissä, Pravdassa ja Izvestijassa. Neurath katkaisi kuitenkin yhteistyön Izostatin kanssa vuonna 1934 huomattuaan heidän olevan kiinnostuneempia propagandasta kuin tilastotietojen demokratisoimisesta. Tästä eteenpäin neuvostoliittolainen infografiikka kehittyi Caironkin blogissaan esittelemään suuntaan niin pitkälle että mm. Edward Tufte käyttää kirjoissaan lukijaansa aliarvioivasta sanomalehtigrafiikasta vitsikästä yleisnimitystä ”the Pravda school of information graphics”.
Informaatiomuotoilun monet käyttökohteet
Espanjalaissyntyinen, nykyisin Miamin yliopistossa infografiikan opettajana toimiva Alberto Cairo kirjoittaa tulevan kirjansa markkinoimiseksi perustetussa mainiossa The Functional Art -blogissaan infografiikan tekijöiden työtilanteesta. Talouskriisin kanssa painivassa Espanjassa suuri joukko uutisgraafikoita on saanut potkut tai oma-aloitteisesti ottanut lopputilin ja vaihtanut alaa. Espanjalaisten lehtien ahdinko ei johdu pelkästään taloustaantumasta vaan on osa laajempaa median myllerrystä, jonka laineet ulottuvat suomalaiseenkin lehdistöön, vaikka meillä yleinen talous- ja työllisyystilanne ei ole alkuunkaan niin huono kuin Espanjassa. Mutta siinä missä espanjalainen lehdistö laittaa infografiikan tekijöitä kilometritehtaalle, meillä trendi vaikuttaisi olevan päinvastainen. Huolimatta meikäläisenkin median ahdingosta laskevien tilaajamäärien ja alv-korotusten paineessa lehdet ja sähköinenkin media etsivät uusia infografiikan tekijöitä ja kouluttavat omaa väkeään tiedon visualisoinnin saloihin. (Full disclosure -hengessä pitää tässä kohdin muistuttaa lukijaa siitä, että allekirjoittaneenkin tuloista merkittävä osa tulee informaatiomuotoiluun liittyvästä koulutuksesta.)
Eroa selittänee paitsi taloustilanne, myös historia. Espanjassa uutisgrafiikalla on pitkät perinteet ja kaikilla vakavasti otettavilla lehdillä on ollut jo vuosikausia kunnolliset grafiikkatoimitukset, kun taas Suomessa oikeastaan vain Helsingin Sanomat on panostanut grafiikkaan jo pitempään johdonmukaisesti. Muut suomalaiset mediat ovat vasta aivan viime vuosina alkaneet herätä infografiikan journalistisiin mahdollisuuksiin ja nyt tilanne vaikuttaisi olevan se, että hyvien tekijöiden löytäminen on jopa pieni haaste monille lehdille. Suomessa siis myös journalistisesta infografiikasta kiinnostuneen opiskelijan työllistymismahdollisuudet alalle näyttävät valoisilta kun taas Espanjassa alan työmarkkinat vaikuttavat lehdistön ahdingon huomioonottaen ylisaturoituneilta.
Mielenkiintoisinta Cairon kirjoituksessa ovat kuitenkin informaatiomuotoilun käyttökohteet journalismin ulkopuolella. Hän käsittelee erikseen esimerkkejä sekä yrityselämän että tieteen parista. Varsinkin tieteen piirissä onkin ollut kasvavana trendinä eksploratiivisten visualisointien hyödyntäminen tutkimusmenetelmänä. (Eksploratiivisen ja tietoa välittävän grafiikan erosta on kirjoitettu tässä blogissa pari viikkoa sitten.) Suomen Kuvalehden mainio juttu tutkija Markus Jokelasta avaa hyvin sitä suoranaista datatulvaa jonka keskelle tutkijat ovat teknisen kehityksen ja avoimen datan ideologian yleistymisen ansiosta päässeet. Visualisoiminen on mainio tapa lähteä hakemaan tolkkua valtaviin tietoaineistoihin. Kuten esimerkiksi Anscomben kvartetiksi kutsuttu esimerkki osoittaa, visualisoinnin avulla on mahdollista saada datasta selkoa usein jopa paremmin kuin monilla yleisesti käytetyillä matemaattisen analyysin menetelmillä.
Aasinsillalla pääsenkin tästä vielä mainostamaan tulevaa tapahtumaamme. :) Juuri tämä sama havainto informaatiomuotoilun käyttökelpoisuudesta hyvin moninaisilla elämänaloilla on nimittäin ollut johtoajatuksenamme 17.9. järjestettävän Tieto näkyväksi -seminaarin suunnittelussa. Olemme pyrkineet rakentamaan kokonaisuuden, joka sisällöllisesti puhuttelisi paitsi informaatiomuotoilun ammattilaisia myös esimerkiksi kirjoittavia toimittajia, viestintäihmisiä, poliitikkoja ja aktivisteja, business intelligence -asiantuntijoita, virkamiehiä, tieteentekijöitä, opettajia, arkkitehteja, insinöörejä, juristeja ja monia muita tietotyöläisiä jotka voisivat omassa työssään hyötyä erilaisista tiedon visualisoinnin menetelmistä. Seminaarin ohjelmistoon on tulossa myöhemmin vielä reilusti täydennystä, mutta jo nyt voi varmaankin hahmottaa että olemme yrittäneet pitää alan sisäisen neppailun osuuden minimissään ja rakentaa laajan ja yleistajuisen kattauksen erilaisista tiedon kuvallisisen esittämisen menetelmistä. Myös liput on pyritty pitämään hyvin edullisina, ettei kiinnostuneiden osallistuminen jäisi ainakaan rahasta kiinni. Opiskelijat pääsevät tapahtumaan ilmaiseksi ja toivon lämpimästi, että myös muidenkin alojen kuin designin ja viestinnän/journalismin opiskelijat löytävät tapahtuman.
11 syytä, joiden vuoksi ”infografiikka” ei ole infografiikkaa
Portent-verkkomarkkinointiyrityksen toimitusjohtaja Ian Lurie kirjoittaa blogissaan hauskasti ja osuvasti samasta aiheesta, jota tässäkin blogissa on äskettäin käsitelty: infografiikaksi kutsutaan usein asioita, joilla on hyvin vähän tekemistä oikean infografiikan kanssa.
Pitääkö visualisoinnin olla kaunis?
Cartastrophe-blogin Daniel Huffman kirjoittaa PBS:n America Revealed -dokumenttisarjaa varten tehdyistä näyttävistä visualisoinneista. Kirjoitus on hyvä ja vaikkei ihan kaikista yksityiskohdista olisi samaa mieltä (en itse pidä linkkitornivisualisoinnin epätarkkuutta tässä kontekstissa niin vakavana ongelmana kuin Huffman), se herättää tärkeän kysymyksen visualisointien perimmäisestä roolista. Onko niiden tarkoitus olla kauniita ja näyttäviä vai selkiyttää tiedonvälitystä?
Valinta ei tietenkään ole mustavalkoinen joko–tai. Siteeraan tähän aihetta käsittelevän pätkän tulevan Informaatiomuotoilu-kirjamme käsikirjoituksesta:
Yhä useammin tiedon visualisoinnin tehtävänä nähdään myös lukijan houkutteleminen tiedon pariin. Informaatiomuotoilun tehtävä ei kuitenkaan ole tiedon koristeleminen. Kuten El Mundo -lehden grafiikkatoimitussihteeri Juantxo Cruz asian muotoilee: ”Visuaalisen journalistin tehtävä ei ole tiedon naamioiminen vain jotta sivu näyttäisi kauniimmalta. Tehtävämme on auttaa ymmärtämään, mitä tapahtuu.” Kauneus ei ole informaatiomuotoilun kontekstissa päätavoite vaan sivutuote. Päätavoite on auttaa välittämään, löytämään ja tallentamaan tietoa.
Esteettisillä valinnoilla on toki merkityksensä tiedonvälityksessä. Käytettävyystutkimuksissa on havaittu*, että ihmiset pitävät teknisiä laitteita helppokäyttöisempinä, jos niiden käyttöliittymä on esteettisesti miellyttävä. Kyse ei ole pelkästään ensivaikutelmasta vaan ero on havaittavissa jopa siinä, kuinka nopeasti koehenkilöt suoriutuvat laitteella tutkijoiden heille antamista tehtävistä.
Tämä havainto on laajennettavissa tietografiikan kontekstiin siten, että kaunis visualisointi koetaan epäesteettistä helpommin ymmärrettäväksi. Kauneus on siis tavoiteltavaa informaatiomuotoilussakin, koska se edistää viestinnällisiä päämääriä. Mutta mikäli selkeyden ja esteettisen miellyttävyyden välillä joudutaan tekemään valinta, on selkeyden oltava aina etusijalla.
*) Esim. Tractinsky, N.; Katz, A.S. & Ikar D. 2000. What is beautiful is usable. Interacting with Computers 13:127–145; Sonderegger, Andreas & Sauer, Juergen 2010. The influence of design aesthetics in usability testing. Effects on user performance and perceived usability. Applied Ergonomics 41:403–410.
Visualisoinneiksi tai infografiikaksi kutsuttavat esitykset voi jakaa karkeasti kolmeen kategoriaan niiden pääasiallisen funktion kautta. (Alla olevat kuvat aukeavat suuremmiksi klikkaamalla.)
Tutuin lienee tietoa välittävä grafiikka, joka pyrkii havainnollistamaan jotain, jonka grafiikan tekijä (tai tilaaja) tietää ja haluaa viestiä muille. Puhtaimmillaan tämä funktio toteutuu vaikkapa jonkin laitteen toimintaperiaatetta kuvaavassa piirroksessa, mutta esimerkiksi myös tilastografiikalla pyritään useimmiten havainnollistamaan jotain asiaa, jonka grafiikan tekijä itse tietää ja haluaisi lukijoidensa ymmärtävän. Tehtäessä ero termien infografiikka ja visualisointi välillä (niitä voi käyttää myös toistensa synonyymeinä) termillä infografiikka viitataan yleensä nimenomaan tiedonvälitystarkoitusta palvelevaan grafiikkaan.
Varsinkin tieteentekijät käyttävät paljon myös eksploratiivista grafiikkaa, jonka tarkoitus on helpottaa uusien piirteiden löytämistä tietoaineistosta. Grafiikan tekijä ei siis itsekään aluksi tiedä, mitä grafiikasta paljastuu. Termillä visualisointi viitataan yleensä grafiikkaan, jolla on eksploratiivinen tehtävä puhtaan tiedonvälityksen sijaan tai ainakin lisäksi. Klassinen esimerkki eksploratiivisesta grafiikasta on nykyaikaisen epidemiologian isänä pidetyn John Snow’n 1854 Lontoossa riehuneesta koleraepidemiasta tekemä kartta, johon hän merkitsi kaikkien koleraan kuolleiden asuinpaikat. Snow huomasi, että kuolintapaukset keskittyivät Broad Streetilla sijainneen kaivon ympärille ja näin selvisi epidemian alkulähde. Eksploratiivisten visualisointien käyttö on yleistynyt runsaasti tietokoneiden kehityksen myötä kun on tullut mahdolliseksi tuottaa niitä automaattisesti. Usein ne ovat luonnosmaisia ja ulkoasultaan viimeistelemättömiä, koska niitä ei ole ajateltukaan laajan yleisön nähtäväksi. Alkujaan eksploratiiviseen käyttöön tehty grafiikka saattaa kuitenkin sittemmin päätyä viestinnälliseen käyttöön kun esimerkiksi tutkija haluaa kertoa löydöksistään muille. Tällöin myös kuvalliseen esitystapaan on hyvä kiinnittää huomiota.
Vielä kolmas kategoria ovat graafiset esitykset, joiden pääasiallinen tarkoitus on vain houkutella lukija tai katsoja tiedon pariin ja tuoda emotionaalinen ulottuvuus viestintään. Ne eivät siis pyri havainnollistamaan tai tekemään näkyväksi datan ominaisuuksia vaan ainoastaan luomaan mielikuvia ja mielenkiintoa aihetta kohtaan. Tätä grafiikan lajia kuvajournalismin pioneeri Harold Evans kutsui (Merja Salon suomentamana) höystegrafiikaksi erotuksena tietoa välittävästä faktagrafiikasta (infografiikka ja visualisoinnit). Graafiset suunnittelijat ja art directorit kutsuvat sitä yleensä kuvitukseksi. Varsinkin aikakauslehdistössä kuvitukset ovat olleet keskeinen osa kuvailmaisua jo modernin aikakauslehden syntyvaiheista 1900-luvun alkupuolelta asti ja niillä on selkeä, faktagrafiikasta poikkeava viestinnällinen tehtävänsä. Viime vuosina kuitenkin on voimistunut kyseenalainen trendi, jossa myös hämmästyttävän iso osa varsinkin netissä kiertävästä ”infografiikaksi” kutsutusta materiaalista vetoaa puhtaasti esteettis–emotionaaliseen rekisteriin ja grafiikan tietoa välittävä komponentti on vähäinen tai olematon. Itse kutsun tällaista tietoa välittävän grafiikan visuaalista kieltä jäljittelevää höystegrafiikkaa infografiikkamaiseksi kuvitukseksi.
Tämäkään kolmijako ei ole terävärajainen vaan usein grafiikassa on sekä tietoa välittäviä, eksploratiivisia että kuvituksellisia piirteitä. Esimerkiksi Isotype-ryhmän filosofiassa tiedon esitysasun esteettistä houkuttelevuutta pidettiin tärkeänä vaikka toiminnan ytimessä oli nimenomaan tiedon välittäminen. Tällainen ajattelu on järkevää erityisesti esimerkiksi oppikirjojen kuvituksien kohdalla; niiden lukijat eivät välttämättä ole lähtökohtaisesti kiinnostuneita sisällöstä vaan opiskelumotivaatiota pitää myös tietoisesti pyrkiä luomaan suunnittelemalla tiedon esitysasu houkuttelevaksi. Vapaaehtoisesti aineistoa tutkivat aikuiset ovat kuitenkin erilainen yleisö kuin vastentahtoiset koululaiset ja jos grafiikan tekijä kokee, että tietoa on koristeltava jollain tavoin että se olisi kiinnostavaa, olisi hyvä hetki pohtia onko koko aiheen valinta pielessä. Edward Tuften sanoin: ”Jos tilasto on tylsä, siinä on väärät luvut.”
Jos päämääränä on todella vain tuottaa kaunista ja näyttävää jälkeä tiedonvälityksen sijaan, miksi tehdä näennäisinfografiikkaa sen sijaan että käyttäisi reilusti kuvittajaa? On hämmästyttävää, miten usein infografiikkana kaupitellaan sen ulkoisen visuaalisen kielen omaksunutta mutta lähes puhtaasti kuvituksellista grafiikkaa (esimerkiksi GOOD-lehden grafiikka yllä). Samoin monet visualisointeina markkinoidut esitykset ovat puhdasta datataidetta, jossa data on vain raakamateriaalia kiinnostavan esityksen luomiselle.
Tutkitaanpa visualisointitutkija Robert Kosaran esittämää visualisoinnin määritelmää:
- Visualisointi perustuu (ei-visuaaliseen) dataan,
- visualisointiprosessi tuottaa lopputuloksenaan kuvan ja
- tämän lopputuloksen tulee olla tulkittavissa ja tunnistettavissa.
Kaksi ensimmäistä kriteeriä kyllä toteutuvat datataiteessakin, mutta kolmas kriteeri erottaa sen ja visualisoinnit toisistaan. Tarkastellaanpa esimerkiksi oheista Miska Knapekin Windcuts-sarjaan kuuluvaa veistosta. Se on leikattu tietokoneohjattavalla jyrsimellä puuhun, käyttäen aineistona Ilmatieteen laitoksen keräämää tietoa tuulen nopeudesta ja suunnasta sekä lämpötilasta eräällä Helsingissä sijaitsevalla mittausasemalla viiden vuorokauden ajalta. Tuo tieto on kyllä pienellä vaivannäöllä luettavissa valmiista teoksesta jos tietää käytetyn visuaalisen koodaustavan, mutta missään nimessä se ei ole kovin helppoa ja esimerkiksi nopean yleiskuvan muodostaminen mittauspaikan tuulioloista ei teoksesta onnistu. Veistos on kiinnostava taideteos ja tutkielma kokeellisesta visualisointitekniikasta, mutta jos tarkoituksena olisi kehittää mahdollisimman selkeä tapa välittää säätietoa kuvallisessa muodossa, valittaisiin luultavasti joku toinen tapa esittää sitä.
Visualisointi sanan varsinaisessa merkityksessä tarkoittaa, että keskiössä on datan parempi ymmärtäminen ja esitystapa valitaan sen mukaan. Onnistunut visualisointi pystyy vastaamaan kysymyksiin aineistosta paremmin kuin pelkkä teksti. Datataiteessa vuorostaan esitystapa on tärkeämpi kuin sisältö ja ymmärrettävyys.
Oikealla on Opte-projektin tuottama visualisointi internetin rakenteesta marraskuussa 2003. Se on tyyppiesimerkki tahattomasta datataiteesta: visualisointi on monimutkaisuutensa vuoksi niin vaikeaselkoinen, että esitystapa muodostuu sen olennaiseksi sisällöksi ja data jää toissijaiseksi, koska sitä ei saa purettua kuviosta. Visualisointi voisi yhtä hyvin olla generoitu täysin satunnaisesti – kuka tietää vaikka olisikin?
Ihmiset ovat kuitenkin luonnostaan essentialisteja. Tarina kuvion takana olevasta tietomäärästä kiehtoo, vaikka sitä olisi mahdotonta nähdä lopputuloksesta. ”Tutkijat laativat upean kartan universumin rakenteesta, katso kuvat!” kerää enemmän tykkäyksiä Facebookissa kuin ”Nörtti teki upean kuvan satunnaisesta datasta, katso kuvat!” Mutta tämän ei pitäisi oikeuttaa älyllistä laiskuutta visualisointien tekijöiltä. Vaikka käsittämätön visualisointi oikeasta datasta olisi parempi kuin käsittämätön visualisointi keksitystä datasta, vielä parempi on ymmärrettävä ja havainnollinen visualisointi oikeasta datasta.
* * *
Huffman nostaa blogikirjoituksessaan esiin myös tärkeän kysymyksen esitystavan abstraktisuuden asteesta suhteessa sisältöön: ”On epätodennäköistä, että tämän kartan sisältämää tietoa pidettäisiin abstraktina koska pohjakartta hienoine valaistusefekteineen ja pilvineen ei näytä kovin abstraktilta. –– Visuaalisen abstraktiotason tulee vastata tiedon abstraktiotasoa. Nähdessään hyvin yksinkertaistetun visualisoinnin lukijat olettavat, että myös data kertoo hyvin yksinkertaistetun tarinan. Nähdessään hyvin realistisen ja yksityiskohtaisen pohjakartan he todennäköisesti uskovat myös siinä kuvatun tiedon olevan samalla tarkkuustasolla.”
Lukijan tulisi siis yhdellä silmäyksellä nähdä grafiikasta kuinka hienojakoista tietoa se sisältää. Tämä ajatus on luonteva kartografian piirissä, jossa on totuttu tekemään samoista kohteista käyttötarkoituksen mukaan erilaisella tarkkuustasolla olevia karttoja. Olisi älytöntä kuvata vaikkapa vaalituloksen jakautumista äänestysalueittain käyttämällä pohjakarttana kantakarttaa, tarkinta saatavissa olevaa kartta-aineistoa maanpäällisestä rakennetusta ympäristöstä, johon on merkitty niin maastonmuodot kuin yksittäiset puut ja sähkötolpatkin. Tietokoneavusteisten visualisointien tekijöille tämä sisällön ja esitystavan abstraktiotasojen yhteys ei ole aina aivan yhtä selkärankaan iskostunut. Ei valitettavasti ole kovin tavatonta nähdä visualisointeja, jotka ensi vilkaisulla näyttävät sisältävän valtavasti tietoa mutta joista tarkemmassa katsannossa osoittautuukin että niissä yksinkertainen data on piiloitettu monimutkaisen esitystavan alle.
* * *
Infografiikan ja visualisoinnin kauneudella ja näyttävyydellä on arvonsa ja viestinnällinen funktionsa, mutta niiden pitäisi olla alisteisia tiedonvälityksellisille tarpeille. Esteettiset ratkaisut eivät saisi vaarantaa kuvion ymmärrettävyyttä eikä yksinkertaista dataa pitäisi kuorruttaa monimutkaisella esitystavalla vau-kertoimen lisäämiseksi. Kun artikkeli, kirja tai nettisivu kaipaa jotain näyttävää ja kaunista, kannattaa yleensä ennemmin tilata kuvitus kuin infografiikka. Samaan aikaan pitää kuitenkin muistaa, että kuten käytettävyystutkimuksissa on havaittu, esteettisesti miellyttävä koetaan myös helpommin ymmärrettävänä. Niinpä myös infograafikon kannattaa töissään pyrkiä kauneuteen, niin kauan kuin se ei vaaranna muita ymmärrettävyyden kannalta tärkeitä tekijöitä.
Tieto näkyväksi -seminaari Helsingissä 17.9.
Kuten alkuviikosta vähän vihjailin, olemme järjestämässä OKFestivalin kylkeen seminaaria tiedon kuvallisesta esittämisestä maanantaiksi 17.9. Ja nyt ovat asiat vihdoin siinä vaiheessa, että voimme julkistaa ensimmäiset yksityiskohdat tapahtumasta. Seminaarin nimi on Tieto näkyväksi ja tapahtumapaikkana on Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulun juhlasali Helsingissä. Luvassa on TED-konferenssien hengessä tiiviitä, kiinnostavia ja asiantuntijoita laajemmalle yleisölle suunnattuja esityksiä niistä keinoista, joilla tietoa voidaan tehdä näkyväksi. Kohderyhmänämme on design-ammattikunnan ja data-aktiivien lisäksi journalistit, tieteentekijät, opettajat, virkamiehet ja muut joille työssään olisi hyötyä tiedon visualisoinnin menetelmistä. Toki tilaisuus sopii myös ihan yleisesti aiheesta kiinnostuneille ilman sen kummempaa ammatillista kulmaakaan.
Ensimmäiset puhujatkin on jo saatu varmistettua: Jer Thorp, Moritz Stefaner ja nippu kovia kotimaisia. (Edulliset) liput ovat myynnissä nyt, early bird -hinta on voimassa 20.7. asti ja korkeakouluopiskelijat pääsevät tilaisuuteen ilmaiseksi. Loput tiedot löytyvät seminaarin omalta saitilta, joten mitäpä niistä sen enempää jauhamaan. Lisää puhujia ja muita lisätietoja tapahtumasta julkistetaan pian. Tervetuloa!
OKFestivalin ohjelmisto alkaa rakentua, tähtipuhujana Hans Rosling
Helsingissä syyskuussa järjestettävän maailman suurimman avoimen datan tapahtuman OKFestivalin ohjelmisto alkaa hahmottua. Tänään julkistettiin tapahtuman ohjelman perusrakenne ja ensimmäiset kansainväliset puhujavieraat. Datajournalismista ja tiedon visualisoinnista kiinnostuneille on luvassa herkkua koko rahan edestä: Lauantaina 15.9., sunnuntaina 16.9. ja maanantaina 17.9. on aihetta sivuavat satelliittitapahtumat, tiistaina 18.9. varsinainen virallisen ohjelmiston datajournalismi- ja visualisointipäivä ja torstaina 21.9. vielä Hans Roslingin keynote-puheenvuoro! Jos Hans Rosling ei vielä ole tuttu nimi, kannattaa heti tutustua hänen TED-konferensseissa pitämiin esitelmiinsä, joista varsinkin vanhin, vuoden 2006 TEDissä pidetty ja jo yli neljä miljoonaa kertaa katsottu esitys on vakuuttava esimerkki siitä miten tiedon visualisointi voi muuttaa sitä, miten näemme maailman.
Kuten aiemmin tuli mainittua, olen itse mukana suunnittelemassa OKFestivalin datajournalismi- ja datavisualisointiohjelmistoa ja maanantain 17.9. satelliittitapahtuma, laajalle yleisölle suunnattu tiedon kuvallisen esittämisen eri tapoja tunnetuksi tekevä Tieto näkyväksi -seminaari on kokonaan Informaatiomuotoilu.fi:n tuottama. Viime mainitusta lisää aivan lähipäivinä, kannattaa olla kuulolla. ;) Myös muusta ohjelmasta alkanee tippua lisätietoa tasaiseen tahtiin aivan näinä päivinä ja paljon kiinnostavaa löytyy myös festivaalin 12 muun sisältöteeman alta.
Myös liput tapahtumaan ovat myynnissä nyt. Early bird -hinta (40 € / päivä tai 100 € / koko viikko) on voimassa 31.7. asti, tosin eivät normaalihintaisetkaan liput kalliita ole varsinkaan huomioiden tapahtuman erittäin korkeatasoisen ohjelmiston. Itse suosittelen ehdottomasti koko viikon pakettia jos vain aikataulu mitenkään antaa myöten.