Tieto näkyväksi -seminaari Helsingissä 17.9.

Kuten alkuviikosta vähän vihjailin, olemme järjestämässä OKFestivalin kylkeen seminaaria tiedon kuvallisesta esittämisestä maanantaiksi 17.9. Ja nyt ovat asiat vihdoin siinä vaiheessa, että voimme julkistaa ensimmäiset yksityiskohdat tapahtumasta. Seminaarin nimi on Tieto näkyväksi ja tapahtumapaikkana on Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulun juhlasali Helsingissä. Luvassa on TED-konferenssien hengessä tiiviitä, kiinnostavia ja asiantuntijoita laajemmalle yleisölle suunnattuja esityksiä niistä keinoista, joilla tietoa voidaan tehdä näkyväksi. Kohderyhmänämme on design-ammattikunnan ja data-aktiivien lisäksi journalistit, tieteentekijät, opettajat, virkamiehet ja muut joille työssään olisi hyötyä tiedon visualisoinnin menetelmistä. Toki tilaisuus sopii myös ihan yleisesti aiheesta kiinnostuneille ilman sen kummempaa ammatillista kulmaakaan.

Ensimmäiset puhujatkin on jo saatu varmistettua: Jer Thorp, Moritz Stefaner ja nippu kovia kotimaisia. (Edulliset) liput ovat myynnissä nyt, early bird -hinta on voimassa 20.7. asti ja korkeakouluopiskelijat pääsevät tilaisuuteen ilmaiseksi. Loput tiedot löytyvät seminaarin omalta saitilta, joten mitäpä niistä sen enempää jauhamaan. Lisää puhujia ja muita lisätietoja tapahtumasta julkistetaan pian. Tervetuloa!

4 Replies to “Tieto näkyväksi -seminaari Helsingissä 17.9.”

  1. hei! oletteko huomanneet että Tieto näkyväksi-seminaarin visualisoinnissa on kirjoitusvirhe (siinä lukee ”muotiolusta” eikä muotoilusta)? :)

  2. Jeps, samasta asiasta huomautettiin toisaalla. Laita suomenruotsalainen asialle ja tee itse perästä… =D

  3. Hei,
    noloa, mutta en millään löydä tältä sivulta linkkiä, joka veisi katsomaan tarkempia lisätietoja ko. seminaarista. Pitäisi päästä ilmoittautumiskohtaan, katsomaan tarkempaa ohjelmaa tms. Otsikonkin hyperlinkki vie takaisin tälle samalle sivulle.

  4. Hei Satska! Pahoittelut, tuolla postauksen lopussa se linkki on, mutta ehkä meidän pitää harrastaa hieman informaatiomuotoilua ja muuttaa linkit lihavoidun sijaan alleviivatuiksi kun et suinkaan ole ensimmäinen joka ei ole huomannut kaikkia linkkejä blogipostauksissamme!

    Lisätietoja lötytyy siis täältä: http://tietonakyvaksi.fi/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *