Suomen karttakuvan kehitys

2014-03-30 artikkelit, linkit, , , , , , , Ei kommentteja

Helsingin Sanomat on julkaissut hauskan artikkelin Suomen ilmaantumisesta maailmankartalle (ilmaisun kirjaimellisessa merkityksessä). Itse karttakuvat saisivat kyllä olla vielä isompia!

Olen itse työstänyt samasta aiheesta tekstiä ensi vuoden alussa julkaistavaan Informaatiomuotoilu-kirjaamme, mutta näillä näkymin sitä ei tulla ainakaan tässä laajuudessa käyttämään, joten ajattelin että tämä voisi olla hyvä tilaisuus julkaista teksti täällä blogissa.

Hesarin artikkelissa mainituista karttaprojektioiden eroista minulla on valmiina myös varsin kattava teksti, mutta sitä saatte odottaa kirjan julkaisuun asti. :)

* * *

Pohjoismaita kuvaava Tabula Rogerianan osa (saksalainen faksimiili 1800-luvulta). Pohjoinen on kartassa alhaalla.

Pohjoismaita kuvaava Tabula Rogerianan osa (saksalainen faksimiili 1800-luvulta). Pohjoinen on kartassa alhaalla.

Suomi hiipi maailmankartalle vähitellen. Ylipäänsä Pohjois-Euroopan karttakuvan kehitys on ollut hyvin hidas prosessi. Karttoja tehtiin läntisessä kulttuuripiirissä lähinnä Välimeren maissa ja tehdyt kartat kuvasivat pääasiassa Euroopan eteläisempiä osia. Helsingin yliopiston pohjoismaiden historian dosentti Mikko Huhtamies on todennut, että vielä Kalmarin unionin aikaan (1397–1523) hallitsijoilla ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, miltä heidän valtakuntansa olisi kartalla näyttänyt. Suomen ja Venäjän välinen rajakin oli vuosisatojen ajan vain luettelo rajamerkeistä erämaassa.

Jos edes Skandinavia kartalle mahtui – yleensä lisälehtenä, tabula nova, eteläisempiä alueita kuvaavaan varsinaiseen karttaan – se kuvattiin yleensä saarena. Joissain kartoissa niemimaa yhdistyy mantereeseen kapean maakaistaleen välityksellä, mutta tätä ei voine vielä pitää varsinaisesti Suomen kuvauksena. Suomalaisia paikannimiä ei näissä varhaisimmissa kartoissa vielä esiinny.

Tabula Rogeriana (1154) nimeää kaksi suomalaista paikannimeä: ”Abu(r)a” (Turku*) ja ”Tabast” (Häme). Tanskalaisen Claudius Clavuksen 1427 laatima kuuluisa Pohjoismaiden kartta on kadonnut, mutta siitä on säilynyt myöhempiä painettuja versioita, joista vanhin on vuodelta 1482. Tässä vielä varsin epätarkassa kartassa esiintyy paikannimi ”Findlandi”, jonka on tulkittu tarkoittavan Varsinais-Suomea. Fra Mauron maailmankartassa mainitaan ”Fillandia”-nimisen maan lisäksi ainakin ”Vibògo” (Viipuri) ja ”Abo” (Turku).

 Jacob Zieglerin kartassa vuodelta 1532 Suomen maantieteellinen sijainti osana Pohjoismaita alkaa hahmottua jo oikein, vaikka rantaviivan muoto onkin vielä aika kaukana todellisuudesta. Suomalaisia paikannimiä mainitaan jo useita, mm. ”Chimene” (Kemi), ”Strobothnia” (Pohjanmaa), ”Peunthe” (Päijänne), ”Hango” (Hanko), ”Custa” (Kustavi) ja ”Rasburghum” (Raasepori).

Varsinainen läpimurtoteos on kuitenkin ruotsalaissyntyisen Olaus Magnuksen Roomassa 1539 julkaisema Carta marina, joka kuvaa koko Pohjoismaat, mukaan lukien Suomen, merkittävästi tarkemmin ja yksityiskohtaisemmin kuin kukaan ennen tätä. Suomalaisia paikannimiä mainitaan toistasataa, tosin maan sisäosat on kuvattu vielä puutteellisesti. Maantieteellisen tiedon lisäksi kartassa on kuvattu mm. kansojen elintapoja, sodankäyntimenetelmiä ja historiallisia tapahtumia, kuten Viipurin pamaus.

Myös Orteliuksen (1570), Waghenaerin (1588) ja Mercatorin (1595) kartastoissa Suomi kuvataan jo melko kattavasti, mutta vasta Ruotsin maanmittauslaitoksen perustajan Anders Buren tarkkoihin mittauksiin ja laajaan tietojenkeruuseen perustunut Orbis arctoi nova et accurata delineatio vuodelta 1626 antoi Suomen maantieteestä ratkaisevasti Carta Marinaa paremman kokonaiskuvan. Buren kartta pysyikin toistasataa vuotta perusteoksena, johon muut Pohjolan karttoja laatineet kartografit työnsä pohjasivat.

Suomen aluetta kuvaavat kartat laadittiin pitkään Tukholmasta tai vieläkin kauempaa käsin. Aidosti kotimaisen kartografian varhaisvaiheita edustavat 1640-luvulta alkaen kylittäin laaditut maakirjakartat. Niistä kehittivät vähitellen pitäjänkartat, jotka muodostivat 1940-luvulle asti suomalaisen kartta-aineiston rungon ja joita varten tehdylle pohjatyölle muut kartat lähes aina rakentuivat.

Merkittävä piristysruiske suomalaiselle maanmittaustoiminnalle oli Ranskan tiedeakatemian retkikunnan 1736–37 Tornionjokilaaksossa tekemä, Newtonin fysiikan teorioiden testaamiseen liittynyt laaja mittaushanke, joka toi maahan uusia menetelmiä ja välineitä.

1740-luvulla perustettiin isojaoksi kutsutun maatalousmaan uudelleenjaon toteuttamista varten maanmittauskomissio. Sen merkittävimmistä hankkeista mainittakoon Eric af Wetterstedtin johdolla laadittu ja vuorineuvos S. G. Hermelinin kustantama kattava Suomen kartasto (1799) joka oli yleisesti käytössä 1800-luvun puoliväliin saakka.

Venäjän vallan aika toi pitäjänkarttojen rinnalle uuden sotilaskäyttöön tarkoitetun karttatyypin jota kutsuttiin topografikartoiksi. Nämä kaksi karttatyyppiä yhdistettiin 1947 alkaen peruskartoiksi, jotka edelleen ovat kattavin Suomea kuvaava kartta-aineisto. Peruskarttojen lisäksi Maanmittauslaitos tuottaa mm. maastokarttoja.

Kuntien tuottamat kantakartat ovat vielä maasto- ja peruskarttojakin tarkempia karttoja, joita käytettään mm. kaavoituksen ja rakennustöiden suunnittelun pohjana.

Maanmittauslaitos julkaisi toukokuussa 2012 suurimman osan sähköisistä kartta-aineistoistaan vapaasti ladattavaksi ja käytettäväksi.

*) Turun kaupunki tosin perustettiin nykykäsityksen mukaan vasta 1249, joten voi olla että tällä on tarkoitettu jotain muuta paikkaa. Jonkinlainen markkinapaikka nykyisen Turun seudulla on toki hyvinkin voinut olla jo 1100-luvun puolivälin tienoilla kun tiedot karttaa varten on kerätty. Joka tapauksessa Al-Idrisin kartta oli alkujaan arabiankielinen ja Pohjolan eksoottiset paikannimet ovat voineet vääristyä niitä latinalaiseen kirjaimistoon muutettaessa. Karttoja on myös täydennetty uudelleenpiirtämisten yhteydessä, joten kyseessä voi olla myös myöhempi lisäys jota ei alkuperäisessä kartassa ole ollut.


Helsingin kartta vuodelta 1770 + nykyinen rantaviiva

2014-01-17 grafiikka, linkit, , Ei kommentteja

Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto on julkaissut Facebook-sivuillaan hienoja vanhoja karttoja Helsingistä. Tänään vuorossa oli vuonna 1777 julkaistu kartta. On kiehtovaa miten paljon kaupunki on muuttunut vajaassa 250 vuodessa. Vaikka paikannimistö on tuttua, harva katu kulkee enää samassa paikassa kuin tuolloin ja vielä harvempi rakennus on enää pystyssä.

Yksi suuri kaupunkikuvaan vaikuttanut tekijä on maantäytöt, joilla Helsingin rantaviivaa on muokattu viimeisen parinsadan vuoden aikana hurjasti. Hahmottaakseni itsekin paremmin, miten vanhan kartan paikat vastaavat nykyisiä tein kartasta version, johon on lisätty nykyinen rantaviiva (kuva aukeaa klikkaamalla isommaksi).

helsinki1770_nykyinen_rantaviiva

Koska 1700-luvun maanmittaustekniikat eivät olleet nykyisten veroisia, vanhan kartan vääristymät ovat melko isoja eikä nykyistä rantaviivaa saanut kohdilleen täsmällisesti. Olen sovittanut sen silmämääräisesti ja muutenkin suurpiirteisesti, joten kuva on lähinnä suuntaa-antava, mutta varmaan sellaisenaankin auttaa hahmottamaan muutosta.

 


Aikataulumuutos Tieto näkyväksi -seminaarin ohjelmaan

2013-09-11 tapahtumat, Ei kommentteja

Tieto näkyväksi -seminaari lähestyy kovaa kyytiä ja liputkin ovat menneet mukavaa tahtia kaupaksi. Opiskelijaliput ovat tätä kirjoittaessa melkein loppu, normaalihintaisia lippuja on sen sijaan vielä jonkin verran jäljellä.

Samalle päivälle osuneen kauppakorkeakoulun valmistujaistilaisuuden vuoksi joudumme muuttamaan seminaaripäivän ohjelmaa. Päivitetty ohjelma löytyy seminaarin omilta nettisivuilta.

Tervetuloa!

 


Infografiikan tarkoitus ei ole koristeleminen, Yle

2013-08-28 linkit, , , , Ei kommentteja

Syyskuussa Tieto näkyväksi -seminaariin puhujaksi tuleva Miamin yliopiston infografiikan professori ja erinomaisen The Functional Art -kirjan kirjoittaja Alberto Cairo on sanonut osuvasti:

”Grafiikan tarkoitus ei ole tehdä luvuista ’kiinnostavia’ vaan muuttaa kuvattava aihe visuaaliseen muotoon, josta ihmisaivot pystyvät löytämään merkityksiä.”

Vaikuttaa, ettei Ylen grafiikkatoimituksessa ole aivan sisäistetty tätä ajatusta. Tuorein esimerkki aiheesta on tämä julkisen velan kehitystä Suomessa ja Ruotsissa 2012–30 käsittelevä A-studion grafiikka:

Julkinen+velka+graafi

Jutun aihe on kiinnostava ja grafiikka on teknisesti ihan kelvollisesti toteutettu, mutta se ei auta lainkaan asian ymmärtämisessä. Jos nyt unohdetaan se miltä Suomi ja Ruotsi erilleen Euroopan kartasta poimittuna joidenkin silmissä näyttävät, myös puhtaasti sisällöllisesti ajatellen grafiikka on epäonnistunut.

Ensinnäkin vertailu maiden välillä on tehty tarpeettoman hankalaksi, koska Ruotsin eteläkärki on huomattavasti etelämpänä kuin Suomen eteläisin kohta eli kuvion ”perusviiva” vaihtelee. Nyt Suomen velka vuonna 2012 näyttää ensi vilkaisulla yli kaksinkertaiselta Ruotsiin nähden vaikka oikeasti se on vain puolitoistakertainen. Ja koska maat ovat maantieteeltään erilaisia, sama prosenttiluku on Ruotsissa kauempana maan eteläkärjestä kuin Suomessa.

Kartassa taitaa myös olla suoranainen virhe. Suomen 2012 velkaprosenttia 57,7 % kuvaa alue jonka pohjoisraja on vedetty vain hieman yli maan puolivälin. (Koska Suomi ei ole itä–länsisuunnassa tasavahva pötkö vaan maan eteläinen osa on pohjoista suurempi, viivan eteläpuolelle jää jopa kaksi kolmasosaa Suomen pinta-alasta, mutta se on toinen juttu.)

Visuaalinen metafora on myös pielessä. Julkisen velan ja BKT:n suhde ilmaistaan toki yleensä prosentteina, mutta julkinen velka ei ole osa BKT:tä ja niinpä suhdeluku voi hyvinkin olla yli sata prosenttia, kuten on asian laita esimerkiksi Kreikassa ja Japanissa. Grafiikka on laadittu tavalla joka antaa ymmärtää vallan muuta.

Saman asian olisi huomattavasti selkeämmin kertonut yksinkertainen pylväskuvio, jollaisen pyöräyttää taulukkolaskentaohjelmassa parissa minuutissa:

Screen Shot 2013-08-28 at 21.09.40

Infografiikan tarkoitus ei ole koristeleminen. Jos grafiikasta yritetään tehdä ”hauskaa” ja ”oivaltavaa” niin ankarasti että itse pääasia, viestintä, kärsii, silloin mennään pahasti metsään.


Malofiej – infografiikan Pulitzerit

2013-07-03 artikkelit, , , Yksi kommentti

Artikkeli on julkaistu lyhennettynä Grafia-lehden numerossa 2/2013.

Infografiikan alan ykköstapahtuma on loistava tilaisuus kuulla huippuluokan puhujia ja verkostoitua, mutta itse palkintogaala kaipaisi lisää glamouria. 

Espanjan Pamplonassa jaettiin maaliskuun puolivälissä Malofiej-infografiikkakilpailun palkinnot. Koska kilpailun tuomaristo koostuu monipuolisesti alan huipputekijöistä, on  palkintojenjaon yhteydessä keksitty ryhtyä järjestämään myös seminaaria, jonka puhujina toimivat juryn jäsenet. Lopputuloksena on poikkeuksellisen kovatasoinen seminaariohjelma ja infografiikan tekijöiden kansainväliset kokoontumisajot vailla vertaa.

Ensi kertaa vuonna 1993 järjestetty tapahtuma – oman määritelmänsä mukaan ”infografiikan Pulitzer-palkinnot” – on vuosien varrella kasvanut ja monipuolistunut, mutta edelleen varsin kompaktin kokoinen. Seminaarin osallistujaluettelo mahtuu siististi muutamalle A4-arkille. Painotus on edelleen journalistisessa infografiikassa eikä Pamplonassa juuri nähdä esimerkiksi tieteellisiä visualisointeja. (Niille on omat tapahtumansa kuten USA:ssa vuosittain järjestettävä IEEE VIS.)

Malofiej-seminaari järjestettiin Navarran yliopiston viestinnän laitoksen tiloissa Pamplonassa.

Malofiej-seminaari järjestettiin Navarran yliopiston viestinnän laitoksen tiloissa Pamplonassa.

Seminaaripuheenvuorot tarjosivat mahdollisuuden päästä näkemään luonnosvaiheesta alkaen kuinka maailmanluokan visualisoinnit syntyvät. Eräänä yhdistävänä teemana olikin juuri huolelliseen luonnostelun merkitys niin isoissa kuin pienissäkin medioissa. Argentiinalaisen La Voz del Interior -lehden piskuinen kolmen(!) hengen grafiikkadeski tuottaa jatkuvalla syötöllä maailmanluokan tietokuvituksia, joiden pohjana on huolellista luonnostelutyötä. Juan Colombato kertoi tutkijoita ja muita asiantuntijoita haastatellessaan pyytävänsä heitä luonnostelemaan itse miten aihe heistä kannattaisi esittää.

National Geographicilla yksittäistä grafiikkaa saatetaan työstää luonnoksina puolikin vuotta. Projekteja venyttää ennen kaikkea faktojen tarkistuksen perusteellisuus. ”Moni ajattelee että National Geographicin kuvitukset ovat vain ’taiteilijan näkemyksiä’. Eivät ne ole. Pienimmätkin yksityiskohdat on tarkistettu”, kertoi Amanda Hobbs ja näytti kuvitusversioita jotka oli asiantuntijoiden kommenttien perusteella piirretty uusiksi moneen kertaan pientenkin yksityiskohtien oikeellisuuden varmistamiseksi.

Omaa elämäänsä Feltron report -”vuosikertomuksen” muotoon dokumentoiva Nicholas Felton esitteli tiedonkeruun ja sen esityskuntoon työstämisen vaiheita. Feltonin esityksessä kiinnostavaa oli uudenlainen työskentelytapa jossa lyijykynän sijaan luonnostelun välineenä on ohjelmakoodi. Muuttamalla parametreja ja kokeilemalla eri tapoja käsitellä dataa syntyy luonnosmaisia versioita joista sitten lopuksi jokin valitaan viimeisteltäväksi julkaisukuntoon.

Myös liikkuvan grafiikan tuotanto vaatii lukuisia luonnostelukierroksia storyboard-vaiheesta ensimmäisiin animointikokeiluihin. The New York Timesin Graham Roberts näytti hauskoja making of -videoita lehden nettisivuille mm. liikkeenkaappaustekniikalla toteutetuista 3d-animaatioista. Videografiikan erityisenä haasteena on, että tarjolla olevat työkalut on yleensä suunniteltu fiktioelokuvan ja pelien tarpeisiin ja niiden uutisviestimen tarpeisiin soveltaminen vaatii välillä luovaa hakkerointia.

Kilpailun parhaana verkkotyönä palkittiin The New York Timesin aitajuoksija Lolo Jonesin juoksutekniikkaa esittelevä video. (ruutukaappaus)

Kilpailun parhaana verkkotyönä palkittiin The New York Timesin aitajuoksija Lolo Jonesin juoksutekniikkaa esittelevä video. (ruutukaappaus)

Viimeisen seminaaripäivän lopuksi tapahtunut palkintojen julkistaminen oli lähestulkoon antikliimaksi intensiivisen ja huippukiinnostavan seminaariohjelman jälkeen. Jury luetteli kultamitalistit lyhyin perusteluin ja loput palkitut saimme lukea jaetusta tulosteesta. Ensi kertaa kilpailun historiassa Suomeenkin saatiin mitali kun Suomen Kuvalehden Hannu Kyyriäisen Kutistunut Palestiina voitti pronssia.

Palkintojen saajien julkistaminen ei tuntunut herättävän yleisössä juuri minkäänlaisia reaktioita. Keskustelin tästä myöhemmin pöytäseurueeni kanssa gaalaillallisella, jossa kultamitalien ja erikoispalkintojen voittajat saivat kunniakirjansa. Viime vuonna paikalla olleiden mukaan palkintojenjako oli silloin kuumentanut tunteet lähes tappeluksi asti. Ehkäpä juuri konfliktien välttämiseksi kultamitaleita olikin sitten jaettu tänä vuonna ennätysmäärä eikä yleisökään lähtenyt julkisesti kommentoimaan juryn valintoja.

Palkittujen töiden joukossa korostuvat urheiluaiheiset grafiikat, jotka keräsivät peräti kolmasosan kaikista kultamitaleista. Eikä ihme: esimerkiksi kisassa hyvin pärjännyt The New York Timesin olympialajeja esittelevä How to win -sarja saa vähemmänkin urheilusta kiinnostuneen innostumaan.

Malofiej-21-award-ceremony-©-Juuso-Koponen

Googlen Fernanda Viégasilla ja freelancerina toimivalla Frédérik Ruysillä oli hauskaa kilpailun palkintojenjakoa odotellessa. Vasemmalla kilpailun järjestäjän, SND-E:n puheenjohtaja Javier Errea.

Tapahtuman antia pohtiessa nousee mieleen väistämättä vertailu suomalaisiin vastaaviin kilpailuihin. Omaa infografiikkakilpailuahan meillä ei tietysti ole eikä esimerkiksi Vuoden Huipuissa ole omaa sarjaa tiedon visualisoinnille. Vuoden parhaat sivut -kilpailussa infografiikkaa arvioidaan lehtien ulkonäkökilpailun puitteissa, Apps4Finlandin visualisointisarjan arviointikriteerit taas tuntuvat painottavan teknisiä ja datalähtöisiä kysymyksiä eivätkä niinkään kuvallista viestintää. Ehkä jonkun näistä kilpailuista olisi aika toteuttaa kunnollinen infografiikkasarja.

Saatiin kotimaisiin kisoihin tulevaisuudessa omaa sarjaa infografiikalle tahi ei, idea tuomariston osaamista hyödyntävästä seminaarista on mainio ja pitäisi mielestäni ehdottomasti kopioida meillekin. Malofiej voisi vuorostaan ottaa oppia esimerkiksi Vuoden Huipuista siinä miten itse palkintojenjakoon saadaan draamaa ja glamouria.

Teksti ja kuvat: Juuso Koponen

* * *

Malofiej-kilpailun palkitut

Pääpalkinto/verkko
The New York Times (USA)
Lolo Jones, cleared for takeoff
Verkkoon tehtyjen töiden parhaana palkittiin olympialajeja esittelevien verkkojuttujen How to win -sarjaan kuuluva aitajuoksua käsittelevä video.

Pääpalkinto/printti
National Geographic Magazine (USA)
An army for afterlife
Painettujen julkaisujen pääpalkinnon voitti 500-luvulta peräisin olevasta kiinalaisesta terrakotta-armeijasta kertova feature-kokonaisuus.

Paras kartta/verkko
ProPublica (USA)
Stateface-fontti
Eniten keskustelua gaalaillallisella herätti parhaan verkkokartan palkinnon myöntäminen fontille(!). Vapaasti ladattava Stateface sisältää kirjainten sijaan kaikkien Yhdysvaltain osavaltioiden ja itsehallintoalueiden ääriviivat.

Paras kartta/printti
The New York Times (USA)
Counties blue and red move to the right (verkkoversio)
Printtikarttojen pääpalkinnon voittaja analysoi piirikunnittain Yhdysvaltain presidentinvaalien tulosta uudenlaisella tavalla.

Kultamitalien voittajat:

The New York Times (USA) •••••••
National Geographic Magazine (USA) ••••
El Correo (Espanja) ••
In Graphics (Saksa) ••
South China Morning Post (Kiina) •
ElMundo.es (Espanja) •
El Telégrafo (Ecuador) •
Golden Section Graphics (Saksa) •
Prensa Libre (Guatemala) •
O Estado de S. Paulo (Brasilia): •

Yhteensä 21 kpl.
Hopeamitaleja jaettiin 52 kpl ja pronssimitaleja 74 kpl. Yhteensä kilpailuun osallistui 1 191 työtä 154 eri julkaisulta 28 eri maasta.

 Täydellinen luettelo palkituista töistä

* * *

Kilpailun tuomaristo

Puheenjohtaja: Jaime Serra, La Vanguardia (Espanja) @ja_serra
Wilson Andrews, The Washington Post (USA) @wilsonandrews
Jen Christiansen, Scientific American (USA) @ChristiansenJen
Juan Colombato, La Voz del Interior (Argentiina) @jcolombato
Nicholas Felton, Facebook (USA) @feltron
Amanda Hobbs, freelancer/National Geographic (USA) @AmandaHobbs427
Artem Koleganov, Infografika (Venäjä) @infographer_ru
Fabricio Miranda, Superinteressante (Brasilia) @FabricioMiranda
Stefanie Posavec, freelancer (USA/Iso-Britannia) @stefpos
Graham Roberts, The New York Times (USA) @Grahaphics
Frédérik Ruys, Vizualism (Alankomaat) @fruys
Jan Willem Tulp, freelancer (Alankomaat) @JanWillemTulp
Fernanda Viégas, Google (Brasilia/USA) @viegasf


Tieto näkyväksi jälleen 20.9., puhujana mm. Alberto Cairo

2013-06-19 tapahtumat, , , , , Ei kommentteja

Viime vuonna huippusuosion saavuttanut Tieto näkyväksi -seminaari saa jatkoa ensi syksynä, perjantaina 20.9. Ensimmäisiksi puhujiksi on kiinnitetty Miamin yliopiston infografiikan professori ja erinomaisen The Functional Art -kirjan kirjoittaja Alberto Cairo, Svenska Dagbladetin graafinen journalisti Thomas Molén, Suomen Kuvalehden palkittu Hannu Kyyriäinen ja lintujen tunnistuskuviin perehtynyt Suomen ympäristökeskuksen asiantuntija Markku Mikkola-Roos. Liput tapahtumaan ovat myynnissä nyt ja early bird -hinnat (–25 %) voimassa heinäkuun loppuun. Opiskelijoille tapahtuma on ilmainen, mutta vaatii ilmoittautumisen lipunmyyntijärjestelmän kautta.

Lisätietoja tapahtuman nettisivuilta ja Facebook-sivulta. Tervetuloa!


Informaatiomuotoilun sanasto, englanti–suomi

2013-05-23 artikkelit, , , , 5 kommenttia

Olemme koostaneet tulevaa Informaatiomuotoilu-kirjaa varten sanastoa keskeisistä informaatiomuotoilun käsitteistä. Ongelmana on ollut, että suomenkielinen sanasto on ollut puutteellista, kirjavaa ja hajallaan useissa eri paikoissa. Olemmekin kirjaamme varten keränneet kirjallisuudesta ja sanakirjoista käännöksiä englanninkieliselle käsitteistölle ja tehneet lisäksi omaa, kohtuullisen mittavaakin sanaston käännöstyötä. Tämä työ on edelleen kesken, mutta olemme päättäneet yleisön pyynnöstä (sekä hyödyntääksemme pientä joukkoistamista) julkaista tämänhetkisen version sivustollamme: Informaatiomuotoilun sanasto, englanti–suomi.

Korostan vielä sanaston keskeneräisyyttä. Esimerkiksi linkit käsitteiden määritelmiin pyritään myöhemmin lisäämään mahdollisimman monen sanan kohdalle. Joka tapauksessa otamme jo nyt mielellämme vastaan palautetta sekä täydennys- ja korjausehdotuksia. Niitä voi lähettää meille suoraan sähköpostitse (etunimi@informaatiomuotoilu.fi), lisätä kommentteina tämän viestin perään tai sitten kommentoida suoraan sanastodokumenttia Google Drivessä. Kaikenlainen palaute on tervetullutta! Sanasto kattaa tällä hetkellä tilastografiikan käsitteistön kohtuullisen hyvin, mutta kartografian ja esimerkiksi käyttöliittymäsuunnittelun osalta puutteita on vielä paljon ja niiden osalta apu on tervetullutta. Lisäksi palautetta nykyisestä sisällöstä otamme vastaan mieluusti. Ovatko nyt esitetyt käännökset mielekkäitä? Onko jokin ristiriidassa vakiintuneen terminologian kanssa? Onko yksi iso aakkosellinen luettelo järkevä toteutustapa vai pitäisikö lista jakaa esimerkiksi erillisiin tilastografiikan, kartografian jne. sanastoihin? Puuttuuko lähteistämme joitain merkittäviä teoksia?

 


Vierailijabloggaus HRI.fi:ssä

2013-05-13 artikkelit, , , , Yksi kommentti

Kirjoitin vierailijabloggauksen Helsinki Region Infosharen sivustolle otsikolla ”Visualisointi on työkalu, ei itsetarkoitus”. Syynissä mm. keskustelua herättänyt Hesarin lobbarigrafiikka ja visualisoinnin työprosessit.


Hesarin pysäköintigrafiikka ja maailman alkeellisin virhe

2013-03-22 linkit, , , 2 kommenttia

Helsingin Sanomat kirjoittaa tärkeästä aiheesta, Helsingin pysäköintipolitiikasta. Artikkelin saatteena on ”interaktiivinen grafiikka” joka yrittää auttaa hahmottamaan tilannetta. Menemättä nyt siihen että minusta grafiikka ei ole kovin interaktiivinen (ainut interaktiomahdollisuus on Seuraava-napin klikkaaminen) ja että se on muutenkin hieman sekava, Hesari sortuu maailman alkeellisimpaan virheeseen eli pinta-alojen esittämiseen väärin.

Yllä on ruutukaappaus esityksen kohdasta, jossa yritetään havainnollistaa parkkipaikkojen viemää osuutta katutilasta (14 %). Pienen P-merkin pinta-ala on kuitenkin 1,4 %, ei suinkaan 14 % isomman ruudun pinta-alasta. Jos kokosuhde olisi oikein, grafiikka näyttäisi pikemminkin tältä:

Sama mittakaavavirhe toistuu esityksessä toisessakin kohtaa. Varsin kiusallista.


Malofiej – just wow!

2013-03-16 artikkelit, , , Ei kommentteja

Just returned home from Malofiej. What a week it has been! I’ll write a more detailed report (in Finnish) next week, but here are some quick thoughts on the event.

First of all: if you mostly work with information graphics, visualization, data journalism etc., you should go to Malofiej, even if you have no works you’d want to enter to the competition. The competition is only a part of it, albeit probably the most famous part. I personally didn’t enter any projects and quite a few other people I talked with were there likewise only, or at least mainly, because of the conference part. Of course the competition is important and the winners are well worth checking out, but for me the presentations by the judges and the networking opportunities were far more important.

(There’s actually a third part besides the conference and the competition: the Show, Don’t Tell! workshop. It is a masterclass type of three-day workshop for infographics professionals to perfect their skills under the guidance of the world’s top experts. I’d really want to take part in the workshop in the future, but this year I simply couldn’t find the time to do so and thus can’t say much about it. Seems it was a success, which is hardly surprising given the caliber of the teachers.)

All in all it was both a very intensive and a very rewarding experience. At first I was somewhat starstruck to be hanging around with all these people whose work I really admire and whose Twitter feeds and blogs I read for inspiration, but practically everybody I talked with seemed to be very down-to-earth and willing to politely listen to the at times incoherent ramblings of yours truly. I made many new friends and was really fascinated to hear informal behind the scenes stories of the daily grind at world class news organizations’ graphics desks. The sheer amount of all the informal goings-on around the main programme combined with some logistic problems (I ended up spending 21 h travelling from Helsinki to Pamplona due to a cancelled connecting flight) meant that I only catched maybe 15 h of sleep between early Tuesday morning when I left home and Saturday evening when I’m writing this post. Add to that the considerable amount of boozing involved, and my hot tip for next year is to rest well before coming to Malofiej and reserve some time after it for recuperation.

As for the conference programme itself, I must really congratulate the organizers for getting together such an interestingly diverse set of judges/speakers. All the presentations were interesting and the best ones were fantastic. Some themes spanning several presentations included the importance of sketching, programming vs. hand-crafting and different narrative formats (linear vs. nonlinear, the role of annotation etc.). More of these in a later post. The works shown were really interesting and showed a wide variety of themes and techniques, which was also great.

To list a few negative things I have to mention keeping schedules and translation. Some of the speakers kept within their alotted time very well, but some were more liberal in their use of time which is a bit unfair towards the other speakers. Basically all the talks were so interesting that they could have filled a longer time slot, but time is a limited resource so if one speaker goes overtime, someone else often needs to cut their presentation shorter. Not nice!

All the talks were either in English or in Spanish (except for one which was half in Spanish and half in Portuguese) and interpreted into the other language. The basic setup with wireless headphones worked reasonably well, but the translators had a hard time at least when translating to English. The impression I got was that something was lost in translation with all the non-English-language presentations. I think a part of the problem may be that the translators (I think there were two) were Spanish native speakers. It probably would work better if Spanish was translated  to English by a native speaker and vice versa. At least that’s how they usually do it in organizations like the EU.

I’ll write later more about the actual awards, but to quickly summarize I think all the gold medal winners certainly earned their prize. I’m slightly disappointed that NYTimes’ 512 Paths to White House didn’t win the Best in Show, but at least it got gold and the NYTimes’ sports piece about hurdles is very well worth the prize, too. Awarding the “best online map” to ProPublica’s StateFace font was an interesting move and certain to create a bit of controversy. The first ever medal (bronze) for a Finnish media was awarded to Hannu Kyyriäinen’s map of shrinking Palestine in Suomen Kuvalehti. Finland even beated our eternal arch-rival the Swedish who this time got no medals. (Personally I think SvD’s graphics should have deserved some, but let’s not go there…)

I highly recommend checking out tweets with the hashtag #malofiej, especially Alberto Cairo’s fantastic coverage.

To sum up, I really enjoyed myself, learned a lot and made new friends and professional contacts. Easily worth the money and time spent. I’m definitely going next year (the dates for 2014 were already announced: 23rd to 28th March) and highly recommend everyone to do similarly!

PS. A minor, but to me an imporant point: Being a “pesco-vegetarian” I did occasionally find it a bit challenging to feed my self in Pamplona. Although many a restaurant offered had a great selection of fish and seafood, many seem to put ham in an amazing variety of dishes, including seemingly vegetarian ones. I hear the local ham is really good, but if you’re a vegetarian – or muslim – I’d be careful. And it would be nice if there was a meatless option for the awards dinner next year. ;)