Malofiej20-kisan voittajat

20. toimintavuottaan juhlivan Malofiej’n voittajat julistettiin muutama päivä sitten. Malofiej on kenties paremmin härkäjuoksustaan tunnetussa Pamplonassa vuosittain järjestettävä uutisgrafiikkakilpailu, joka luonnehtii itseään epävirallisesti ”tietografiikan Pulitzer-palkinnoksi”. Hieman kriittisempi tarkkailija voisi tehdä vertauksen pikemminkin mainosalan Cannes Lionsiin – samalla lailla kuin Cannes’ssa palkitut mainokset eivät yleensä ole niitä, jotka tuovat eniten myyntiä asiakkaille, eivät Malofiej’ssä kultamitaleja napanneet työtkään aina palvele tiedonvälitystarkoitusta parhaalla mahdollisella tavalla. Männävuosina infografiikkapioneeri Peter Sullivanin mukaan nimetyn pääpalkinnon on joskus napannut jopa suorastaan poikkeuksellisen epäselvä käppyrä. Kehitys on mielestäni kuitenkin kulkenut hyvään suuntaan ja tiedonvälitys on viime vuosien palkinnoissa näytellyt jo selkeästi suurempaa roolia kuin vau-kerroin. Tämänvuotisen pääpalkinnon voitti The New York Timesin visuaalisesti yksinkertainen, jopa riisuttu, mutta tietosisällöltään rikas esitys Guantánamon vankien määrän kehityksestä. Printtijutun nettiin tehty rinnakkaisversio pokkasi myös kultamitalin.

Ylipäänsä kilpailu oli – jälleen kerran – The New York Timesin juhlaa. Jaetusta kahdeksasta kultamitalista kuusi meni joko NYT:n printti- tai nettiversiolle. Kisaa järjestävän Society of News Designersin sivulta löytyy tarkempi esittely vain kultamitalisteista, ja niin kauan kunnes aiempina vuosina hyvän koonnin kaikista palkituista tehnyt Chiqui Esteban tai joku muu saa tehtyä koosteen palkituista, on hopea- ja pronssimitalistien osalta tyytyminen siihen mitä Malofiej’n omalta kököltä saitilta löytää. Toistaiseksi siellä on vain luettelo palkituista. (Painettu katalogi on toki myös tulossa.) Listalla juhlivat tutut nimet: NYT, National Geographic sekä muutamat lattarilehdet, kuten costaricalainen La Nación.

Mikä selittää The New York Timesin menestystä? Tuomaristossa istuneen Robert Kosaran mainio blogipostaus valottaa aihetta hieman. Hänen mukaansa keskeisiä syitä on kolme. Ensinnäkin NYT:n grafiikkatoimituksella on laaja toimituksellinen vapaus. Heihin ei suhtauduta resurssina vaan itsenäisinä journalisteina. (Tähän kiinnitti huomiota jo Ole Munk vuonna 1992 tekemässään tutkimuksessa uutisgrafiikan laatimisen työprosesseista. Jo tuolloin NYT erosi muista tutkituista lehdissä siinä, millainen rooli uutisgrafiikan tekijöillä oli suhteessa muuhun toimitukseen.) Toisekseen NYT ei aliarvioi lukijoitaan vaan luottaa siihen, että he ovat kiinnostuneita ja kykeneviä vastaanottamaan suuria määriä tietoa. Tämä ”tuftelainen” asenne (sitä kirjoissaan voimallisesti esiin tuoneen Edward R. Tuften mukaan) sopii varmasti hyvin eliittilehden maineessa olevan NYT:n lukijakunnalle. Kolmantena tekijänä Kosara näkee grafiikkatoimituksen teknisen osaamisen. Hyvän uutisgrafiikan tekeminen on nykypäivänä yhä vähemmän käsityötä piirto-ohjelman kanssa ja yhä enemmän datan koneellista prosessointia ja muotoiluohjelmointia (engl. computational design). Tämä osaaminen monista muista toimituksista puuttuu kokonaan, mutta NYT on panostanut myös tekniikkaosaajiin.

The New York Timesin ja massiivisesti tietokuvituksiinsa panostavan National Geographicin menestys kilpailussa ei ole yllättävää, mutta laajemmin ajateltuna voi kysyä, miksi vuosittain niin suuri osa voittajista tulee englanninkielisestä maailmasta, Espanjasta sekä Latinalaisesta Amerikasta. Ilmeinen syy on ainakin isomman kielialueen isompi potentiaalinen yleisö ja siitä seuraavat isommat budjetit. Osansa lienee myös näiden kulttuuripiirien pitkillä infografiikan perinteillä – USA:n lehdistö on ollut uutisgrafiikassa suunnannäyttäjä jo vuosisadan verran ja toisaalta koko kisahan on nimetty argentiinalaisen infografiikan uranuurtajan Alejandro Malofiej’n mukaan. Esimerkiksi se, että arabiankieliset lehdet ovat alkaneet kerätä voittoja kisassa vasta aivan viime vuosina, voi johtua hyvinkin ihan siitä, ettei grafiikkaa ole noissa lehdissä perinteisesti julkaistu yhtä paljon kuin vaikka amerikkalaisissa. Mutta miksi myöskään saksalaiset ja ranskalaiset lehdet, joilla on todella pitkät perinteet ja isot levikit eivät pärjää kisassa yhtä hyvin kuin lattarit? Voisiko kyse olla tiedostamattomasta kotiin päin vetämisestä? Vaikka kisan järjestäjät ovat pitkälti amerikkalaisia ja espanjalaisia, juryn kokoonpano on edustanut joka vuosi kohtuullisen hyvin myös muita eurooppalaisten kielten puhujia, joten ehkäpä ei. Vaikea sanoa, mistä on kyse. Ehkäpä vain siitä, että kilpailu yksinkertaisesti tunnetaan paremmin toisissa maissa ja palkittujen jakauma heijastelee osallistujien jakaumaa. Malofiej’n blogin mukaan kisaan osallistui tänä vuonna peräti 21 brasilialaista yritystä, mutta vain yksi ranskalainen. (Kilpailutöiden määrä on tätä suurempi, sillä useimmat yritykset osallistuvat monella eri työllä.)

Pohjoismaista ruotsalaiset ovat pärjänneet Malofiej’ssä parhaiten. Vuonna 2010 Svenska Dagbladet nappasi peräti pääpalkinnon Euroviisujen äänestyskäyttäytymistä kuvaavalla interaktiivisella grafiikallaan. Tänäkin vuonna Ruotsiin meni kolme pronssia ja Norjaan yksi. Suomalaiset mediat eivät ole pystejä Pamplonasta ainakaan viime vuosina päässeet kotiin tuomaan. Tänä vuonna kisaan osallistui kaksi suomalaista yritystä verrattuna Ruotsin neljään, joten tietysti voittomahdollisuuksiakin on ollut vähemmän.  NYT:n 30-henkinen infografiikkaosasto tai National Geographicin satoihin tuhansiin nousevat budjetit yksittäiselle grafiikkafeaturelle ovat asioita, joiden kanssa suomalaisilla resursseilla ei kilpailla. Mitalisijoille on monina vuosina kuitenkin ylletty myös toteutukseltaan kevyillä, mutta sisällöllisesti oivaltavilla töillä. Eikävätkä Hesarin monet grafiikkafeaturet tai vaikkapa Tekniikka&Talouden Supergraafit sinänsä jää panostuksessa jälkeen hyvästä kansainvälisestä tasosta. Antakaa siis hyvät päätoimittajat graafisille journalisteillenne Robert Kosaran peräänkuuluttamaa itsenäisyyttä, niin eiköhän joku vuosi suomalaisillakin tärppää. ;)

Tämänvuotisessa Malofiej-juryssä istunut Moritz Stefaner on muuten tulossa luennoimaan Aalto-yliopiston Media Factoryyn 9.5. Luento on tietääkseni avoin kaikille kiinnostuneille.

Journalistista infografiikkaa Asuntokuumeessa ja Ylioppilaslehdessä

Kukas kissan hännän jne. Ajattelin, että olisi jälleen hyvä hetki mainostaa hieman omia tekemisiään.

Tämänkertaisen omakehun aiheena on journalistinen infografiikka. Tiedon visualisoinnin perinteisimpiä käyttöyhteyksiähän on nimenomaan uutisten ja muiden ajankohtaisten aiheiden havainnollistaminen journalistisessa kontekstissa. Viime vuosina on kovasti päätään nostanut datajournalismi, jossa kyse on siitä että juttu syntyy suurta datamassaa analysoimalla. Tässä visualisointi näyttelee usein merkittävää roolia.

Olen itsekin pistänyt lusikkani tähän visuaalisen journalismin soppaan paitsi mm. kouluttamalla uutisgrafiikan tekijöitä Aalto PRO -täydennyskoulutuskeskuksessa yhdessä Jonatanin kanssa, myös toimittamalla infografiikkapalstaa Ylioppilaslehteen.

Ensi perjantaina julkaistavassa numerossa nähdään yllä oleva kuvioni YK:n ihmisoikeusenuvoston päätöslauselmista, joiden valossa tosiaan näyttää siltä, että Israelia ei kohdella aivan tasapuolisesti muihin maihin verrattuna. Aikaisemmat juttuni ovat käsitelleet mm. vuotuista työaikaa eri Euroopan maissa, onnellisuuden ja julkisen sektorin roolin suhdetta sekä polkupyöräkypärän käytön merkitystä pyöräilijöiden turvallisuudelle.

Uutena aluevaltauksena aloitin tänä maanantaina myös Asuntokuume-sivuston infografiikkakolumnistina. Tästä pestistä olen hyvin innoissani! Tarkoituksena olisi joka viikko esitellä tekstin ja grafiikan voimin erilaista asumiseen ja asuntomarkkinoihin liittyvää tilastotietoa meiltä ja muualta. Ensimmäinen artikkelini käsittelee omistus- ja vuokra-asumisen yleisyyttä eri EU-maissa. Jos teillä on hyviä ideoita siitä, millaisia aiheita tulevissa postauksissa voitaisiin käsitellä tai palautetta tästä ensimmäisestä jutusta, niin laittakaa ihmeessä tulemaan. Kaikki palaute on kullanarvoista ja otetaan taatusti huomioon!

 

Suomen Kuvalehden junaliikennevisualisointi

Suomen Kuvalehti lienee tällä hetkellä Helsingin Sanomien ohella parhaiten verkkouutisoinnissaan visualisointeja hyödyntävä suomalainen media. Vaikkei esimerkiksi The New York Timesin 30-päisen infografiikkaosaston saavutuksiin ymmärrettävistä syistä ihan ylletäkään, SK näyttää että varsin pienilläkin resursseilla voi tehdä aidosti tiedonvälitystä hyödyttäviä visualisointeja, kuhan nuo resurssit kohdennetaan nimenomaan sisältöön eikä näyttävyyteen. Lehden sivuilla esitellyt visualisoinnit, kuten tämä kuntien kehityssuuntia kuvaava kartta ovat useimmiten yksinkertaisia Google Maps -mashupeja, joihin on liitetty joku pieni juju. Vaikka lopputulos ei ehkä synnytä vau-elämyksiä, tiedonvälityksen kannalta SK:n ratkaisut ovat usein toimivampia kuin vaikkapa Yle-uutisten visuaalisuutta korostavat uutisgrafikat, jotka välillä tekevät yksinkertaisesta asiasta monimutkaisia turhalla koristelulla.

SK julkaisi tänään hienon visuaalisia keinoja ja tekstiä taidokkaasti yhdistelevän nettiartikkelin, joka avaa sitä, miksi junat Suomessa myöhästelevät niin pahasti. Informaatiomuotoilunörttiä lämmittää erityisesti, että animoidun Google Maps -mashupin lisäksi mukaan on saatu Ètienne-Jules Mareyn aikanaan kehittämä graafinen juna-aikataulu. :) Samalla selvisi itselleni, että Liikennevirasto julkaisee netissä kaikkien Suomen rataosien säännöllisen liikenteen graafisia aikatauluja! Näitä siis käytetään liikenteenohjauksessa ja muussa ammattilaiskäytössä, Marey tosin toivoi niiden syrjäyttävän kokonaan perinteiset numeropohjaiset aikataulut, mitä ei sitten ”jostain syystä” tapahtunut…

Datajournalismin päivä 29.9. Tampereella

Datajournalismin verkosto järjestää ensimmäisen Datajournalismin päivän Tampereella tämän viikon torstaina eli 29.9.2011. Päivän teemana on ”Kaupunkidata ja paikallisjournalismi – kuntavaalit 2012”. Olen mukana tapahtumassa tuuraamassa IBM:n Peter Bakia joka aikataulusyistä ei pääse paikalle. Pidän siis esityksen tiedon visualisoinnista, minkä lisäksi osallistun ”juttuakvaarioon” jossa yritämme saada päivän aikana tehtyä uutisia ja visualisointeja Tampereen ja Jyväskylän kaupunkien päätöksentekoaineistoista, eli kunnan eri toimielinten pöytäkirjoista yms.

Maksuttomaan tapahtumaan taitaa mahtua vielä muutama mattimyöhäinen osallistuja paikan päälläkin jos ilmoittautuu pikimmiten, mutta tapahtuma lähetetään myös suorana verkkolähtyksenä Bambuser-palvelun kautta.

Lisäys 11.10.2011: Esitys löytyy nyt myös videoituna verkosta.