David McCandlessin TED-esitys

TED lienee useimmille lukijoille entuudestaan tuttu. Kyseessähän on alkujaan Kaliforniassa, nyttemmin eri puolilla maailmaa järjestettyjen konferenssien sarja jossa eri alojen huippuasiantuntijat pitävät äärimmäisen hyvin valmisteltuja 18 minuutin esityksiä mitä erilaisimmista aiheista. Informaatiomuotoilun pioneerin Richard Saul Wurmanin 1984 käynnistämä TED on viime vuosina saanut huimasti lisänäkyvyyttä aloitettuaan esitysten videotaltiointien levittämisen verkossa. Olen itsekin usein käyttänyt niitä opetuksen tukena informaatiomuotoilun kursseilla, esimerkiksi Hans Roslingin TED-luento vuodelta 2006 on vakuuttava todistus informaatiomuotoilun kyvystä muuttaa vahvojakin ennakkokäsityksiä. (Myös Roslingin muut esitykset ovat katsomisen arvoisia.)

Viime kesänä Oxfordissa järjestetyn TED Global -konferenssin yhtenä puhujana oli Information is Beautiful -blogin ylläpitäjä David McCandless, jonka kirja Tieto on kaunista on käännetty myös suomeksi. En ole kaikilta osin hänen mielestäni hieman liikaa estetiikkaa sisällön sijaan korostavan tyylinsä ystävä, mutta McCandlessin esitys on erinomainen johdanto siihen, miksi informaatiomuotoilua tehdään, miksi se on juuri nyt tärkeämpää kuin koskaan ja kuinka se on vähitellen muuttumassa asiantuntemusta vaativasta erityisalasta osaksi kaikkien jokapäiväistä työtä.

McCandless käyttää esityksen visuaalisena materiaalina blogissaan jo aiemmin esiteltyjä töitä. Olen koonnut tähän linkit niihin tarkempaa syventymistä varten:

Erityisesti Snake Oil? olisi melkeinpä oman kirjoituksensa aihe. McCandless ja Andy Perkins ovat tehneet valtavan työn koostaessaan noin tuhannen vertaisarvioidun tutkimuksen tulokset yhdeksi vuorovaikutteiseksi esitykseksi, jonka avulla voi tarkastella tieteellistä näyttöä erilaisten ravintolisien väitetyistä terveyshyödyistä. On mielenkiintoista huomata, että esimerkiksi paljon mainostetuista goji-marjojen suotuisista terveysvaikutuksista ei juuri ole näyttöä.

* * *

Useimmissa TED-videoissa on myös suomenkieliset tekstit, joten luentojen seuraaminen onnistuu vähän heikommallakin englannintaidolla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *