Tietosivu kaupunginosista

Helsingin kaupungin tietokeskuksella on varsin paljon dataa Helsingistä kaupunginosien tasolla. Yksittäisistä taulukoista tai edes Tilastollisesta vuosikirjasta ei kuitenkaan ole aina helppoa hahmottaa kokonaiskuvaa yksittäisistä kaupunginosista. Siksi päätimme viime viikonlopun Open Data Kitchenissä yhdessä Janne Aukian ja We Love Open Datan kanssa tehdä pienen työkalun, jonka avulla voi luoda tietosivuja kaupunginosadatasta.

Työkalu ei ole valmis, mutta se on toimiva prototyyppi jolla pystyy visualisoimaan erilaista dataa kaupunginosista, kunhan se on ensin käsitelty sopivasti muotoilluiksi csv-tiedostoiksi. Mielenkiintoinen jatkokehitysmahdollisuus työkalulle olisi esimerkiksi verkkopohjainen versio, jonka avulla kävijä voisi tulostaa tai jakaa valitsemansa dataa omasta kaupunginosastaan.

Projekti on rakennettu Nodeboxilla ja on ladattavissa kokonaisuudessaan Githubista: https://github.com/jaukia/odk-localdata.
Pdf-tulosteet kaikista kaupunginosista löytyvät täältä.

Kartta perustuu kaupungin avoimeen seutukarttaan, joka on Qgisin ja kml-to-svg-konvertterin avulla muutettu svg-muotoon.

English summary: We made a tool for creating local data sheets from Helsinki city district level data in collaboration with  Janne Aukia ja We Love Open Data. It is made in Nodebox  and is available on Github: https://github.com/jaukia/odk-localdata

Käytettävät katukyltit

Epäilen, etten ole ainut joka vieraassa kaupungissa on onnistunut kadottamaan täysin käsityksensä ilmansuunnista ja kävellyt satoja metrejä väärää katua väärään suuntaan. Erityisen helposti näin käy kun on saapunut paikalle metrolla, joka on aivan erityisen omiaan suuntavaiston sekoittamiseen. Tilannetta pahentavat usein lisäksi huono kartta ja puutteelliset opasteet – ei ole tavatonta että joutuu kävelemään pitkään ennen kuin löytyy edes järjellinen katukyltti.

Vielä hankalampaa on löytää joku tietty katunumero. Numerointikäytäntö tunnetusti vaihtelee maiden ja kaupunkienkin välillä. Oikean numeron löytäminen ja niiden järjestyksen hahmottaminen ei aina ole helppoa. (Helsingissä uusien katujen numerointi noudattaa seuraavanlaista logiikkaa: ”numerot kasvavat etelästä pohjoiseen ja idästä länteen tai liikenteen päätulosuunnasta lukien siten, että parittomat numerot ovat oikealla ja parilliset vasemmalla puolen katua.” Käytäntö on vaihdellut eri aikoina, eikä kaikkien vanhempien katujen numerointi vastaa tätä.) Tämä synnyttää informaatiomuotoiluhaasteen: onko mahdollista suunnitella sellainen katukyltitys, että suuntansa kadottanut löytää itsensä helposti kartalta niiden avulla? Tai vielä mieluummin: kaupunki, joka on itsessään niin ”luettava”, ettei karttaa välttämättä edes aina tarvita entuudestaan tuntemattomassa paikassa suunnistaessakaan.

Asiaa on helppo pitää yhdentekevänä, koska gps-paikantimella ja karttaohjelmistolla varustetut älypuhelimet ovat nykyisin verrattain yleisiä. Toistaiseksi datasiirron kustannukset kuitenkin rajoittavat niiden käyttöä ulkomailla – jossa pahimmat harhailut yleensä tapahtuvat. Henkilökohtaisesti olen myös sitä mieltä, että helposti hahmotettava kaupunki on parempi ratkaisu kuin edellyttää ihmisten suunnistavan gps-laitteiden varassa.

Kävin äskettäin Shanghaissa, joka on Kiinan suurin ja nopeimmin kehittyvä metropoli. Kaupungissa on parhaiten toimiva katukyltitys, jota olen missään nähnyt. Lähes jokaisessa risteyksessä on selkeä ja näkyvä kyltti, jossa lukee kadun nimi kiinaksi ja latinalaisin kirjaimin, pinyin-järjestelmän mukaisesti translitteroituna:

Tämän lisäksi joka kylttiin on myös merkittu kadun ilmansuunnat. Tämä varsin oivaltava ratkaisu, ottaen huomioon että pahimmat suunnistusvirheet tuntuvat johtuvan nimenomaan ilmansuunnissa sekaantumisesta. Jokaisessa nimikyltissä lukee myös kyseisen korttelinpätkän katunumerot, mikäli sellaisia on. (Myös itse taloihin numerot on merkitty yhtenäisesti ja johdonmukaisesti). Koska Shanghaissa on useita erittäin pitkiä katuja, numerotieto on varsin hyödyllinen. Helpottavaa on myös että pitemmät kadut on jaettu kolmeen osaan (mallia läntinen, keskimmäinen ja itäinen, esim. ”复兴东路 / Fuxing Rd. (E)”). Päättyvä katu on merkitty punaisella ympyrällä.

Katukylttien perinpohjainen ja onnistunut toteutus (”chinglishiä” kylteissä ei näy lainkaan) oli osa kaupungin ponnisteluja sen valmistautuessa Expo 2010-maailmannäyttelyyn. Maailmannäyttely on siis nähtävästi tuottanut pysyvääkin hyötyä kaupungin kehitykselle. Yhdistettynä mittavaan, tehokkaaseen metrojärjestelmään (jonka opaskartta verrattain toimivasti hyödyntää tuttua Lontoon metron karttakaaviota esikuvanaan) kyltitys tekee suunnistamisen valtavassa kaupungissa huomattavan yksinkertaiseksi. Koko kaupungista on näin tehty luettava.

Hymynaamoista ja pelkistämisestä

Jo vastasyntynyt lapsi osaa tunnistaa kasvoja. Ihmiskasvojen lisäksi pieni lapsi erottaa eläinten kasvonpiirteitä paremmin kuin aikuiset ja tunnistaa jopa hyvin abstraktin ”hymynaaman” kasvoja esittäväksi kuvaksi. Tämä kaikki on toki sinänsä kiehtovaa ja kertoo siitä, miten voimakas ihmisen luontainen kyky tunnistaa kuvioita on, mutta samaan aikaan se myös herättää kysymyksiä. Tarkoittaako se, että lapsi näkee kasvot kuviossa joka koostuu kaaresta ja kahdesta pisteestä, että nämä olisivat jollain tavalla “ihanteelliset” kasvot?

Kysymys liittyy ilmaisu- ja tyylivalintojen merkitykseen tiedon visualisoimisessa. Pelkistetyn, geometrisen ilmaisun perinne informaatiomuotoilun hallitsevana visuaalisena tyylinä on pitkä. Tällaista tyyliä on perinteisesti pidetty objektiivisena ja selkeänä, mikä näkyy edelleen varsinkin varoitus- ja liikennemerkeissä. Tästä hyvä esimerkki on Yhdysvaltain graafisten suunnittelijoiden järjestön Aigan 1970-luvulla kehittämä kansainvälinen opastesymbolijärjestelmä. Usein ajatellaan, että tämä minimalistinen tyyli edustaa suoraa jatkumoa Isotype-perinteelle. Tarkemmassa vertailussa havaitsee kuitenkin, että Gerd Arntzin piirtämät Isotype-hahmot, vaikkakin pelkistettyjä, ovat kuitenkin selvästi ilmeikkäämpiä ja yksityiskohtaisempia. Minimalistisen tyylin juuret ovat pikemminkin sodanjälkeisen kansainvälisen modernismin pyrkimyksessä geometriseen yksinkertaisuuteen.

Onko siis syynä siihen, että lapsille tehdään yksinkertaisia hymynaamoja se, että heidän kykynsä reagoida niihin on kiehtonut havaintopsykologeja ja suunnittelijoita ja myös sattunut hyvin istumaan vallitseviin esteettisiin trendeihin, pikemminkin kuin se, että lapset itse pitäisivät sellaisia erityisen houkuttelevina?

Jatka lukemista ”Hymynaamoista ja pelkistämisestä”