Julkaistu

Valtiovarainministeriön työllisyysgrafiikka ei johda tarkoituksella harhaan

Valtiovarainministeriö julkaisi eilen Twitter-tilillään grafiikan avoimien työpaikkojen ja työttömyyden määrän kehityksestä 2007–2016:

Kuvajournalisti Antti Yrjönen syytti VM:n grafiikkaa tarkoituksellisen harhaanjohtavaksi Twitterissä ja Facebookissa ja laati grafiikasta oman versionsa:

Yrjösen kriitiikki lähti leviämään vauhdilla ja lopulta myös valtamedia nosti sen esiin. MTV3 kirjoitti tapauksesta varsin lennokkalla otsikolla ”Työttömyysgrafiikka oli vinksallaan – kansan kritiikki oikaisi valtiovarainministeriön käppyrät”.

Pintapuolisella vilkaisulla VM:n grafiikka saattaa tosiaan antaa lukijalle sellaisen mielikuvan, että avoimia työpaikkoja olisi suunnilleen yhtä paljon kuin työttömiä työnhakijoita. Tästä on vedetty sellaisia johtopäätöksiä, että grafiikalla yritettäisiin väittää, että jokaiselle halukkalle kyllä löytyy töitä. Tämä ei kuitenkaan ole aiottu viesti.

Mistäkö tiedän? Grafiikka on minun tekemäni.

Valtiovarainministeriö otti minuun yhteyttä joulukuun loppupuolella aiheena muutaman työllisyystilanteen kehitystä kuvaavan grafiikan sommittelu ministeriön käyttöön. Nyt julkaistu viivakuvio on osa tätä kokonaisuutta.

Kuviossa vertaillaan työttömien työnhakijoiden määrän kehitystä vuosina 2007–2016 suhteessa avoimien työpaikkojen määrään. Kiinnostavaa ja olennaista kuviossa on, että 2013–2016 sekä avointen työpaikkojen että työttömien määrä on kasvanut, kun normaalisti nämä muuttujat kulkevat vastakkaisiin suuntiin. Tämä on huolestuttavaa ja kertoo mahdollisesti siitä, että työnhakijoiden osaaminen vastaa aiempaa huonommin työantajien tarpeisiin.

Sain melko vapaat kädet ehdottaa aineistolle soveltuvaa esitystapaa. Kokeilimme useita kuviotyyppejä, myös esim. Olli Kärkkäisen Twitterissä ehdottamaa, työllisyys- ja työttömyysasteen keskinäistä suhdetta taloustieteellisissä tutkimusjulkaisuissa perinteisesti kuvaamaan käytettyä ns. Beveridge-kuviota:

(Kuvion teksti on minun kirjoittamani alustava hahmotelma, ei VM:n tuottama tai hyväksymä.)

Vaikka grafiikan aiottu kohdeyleisö oli erityisesti virkamiehet, toimittajat ja muut työllisyyskysymyksiin ainakin jonkin verran perehtyneet ihmiset, Beveridge-kuvio on tottumattomalle hankalasti hahmotettava. Niinpä päädyimme lopulta käyttämään tutumpaa viivakuviota. Kahden asteikon käyttöön päädyttiin minun ehdotuksestani, ei asiakkaan pyynnöstä.

Kuvion tarkoituksena ei ole antaa ymmärtää, että avoimia työpaikkoja olisi tarjolla riittävästi kaikille halukkaille työnhakijoille, kuten Antti Yrjönen ja moni hänen laatimaansa ”vähemmän harhaanjohtavaa” versiota kommentoinut tuntuu ajattelevan. Minua ei pyydetty laatimaan kuviota, jonka tarkoitus olisi antaa tällainen vaikutelma, enkä olisi tällaiseen pyyntöön suostunutkaan, koska aineisto ei sellaista väitettä tue. Minun on vaikea myöskään uskoa, että kukaan olisi niin typerä, että kuvittelisi noin kömpelön vedätyksen menevän läpi.

Työmarkkinoiden toimintaa tunteville on selvää, että työnhakijoita on käytännössä aina moninkertainen määrä avoimiin työpaikkoihin nähden. Valittuun visuaaliseen ratkaisuun päädyttiin siksi, että kiinnostuksen kohteena oli se, miten tämä suhdeluku on kehittynyt. Grafiikassa käytetään kahta asteikkoa, jotta avointen työpaikkojen ja työttömien määrän vertailu ylipäänsä olisi visuaalisesti mahdollista. Yrjösen ehdottamassa ”vähemmän harhaanjohtavassa” versiossa tällainen vertailu ei onnistu. Siinä avointen työpaikkojen määrä näyttää pysyneen lähes ennallaan, vaikka todellisuudessa niiden määrä on vuoden 2009 aallonpohjasta kasvanut vuoteen 2016 mennessä noin 50 % ja lyhyemmälläkin jaksolla 2013–2016 lähes 20 %. Yrjösen ehdottama esitystapa hukkaa siis erittäin olennaista tietoa.

Lisäksi yhtenäistä asteikkoa käytettäessä jää huomaamatta, että vuodesta 2013 alkaen sekä työttömien että avointen työpaikkojen määrä on kasvanut, kun yleensä avointen työpaikkojen määrän kasvaessa työttömien määrä laskee ja päin vastoin. Tämä ongelma on myös esimerkiksi Juho Mikkosen ehdottamassa, muutoin sinänsä toimivassa ratkaisussa, jossa visualisoidaan vain työpaikkojen ja työnhakijoiden suhdeluvun kehitys. Tätäkin ehdotusta muistuttavaa versiota kokeilimme ennen nyt julkaistuun vaihtoehtoon päätymistä:

(Kuvion otsikointi on minun kirjoittamani ehdotus, ei VM:n tuottama tai hyväksymä.)

Kahden asteikon käyttö tilastokuviossa on aivan normaali käytäntö kun halutaan vertailla kahden eri muuttujan suhteellista kehitystä. (Ks. esim. Koponen, Hildén & Vapaasalo 2016, s. 219; Kuusela 2000, s. 34–36.) Kun asteikkoväli on valittu oikein ja käytetyt asteikot on merkitty selvästi, tässä ei lähtökohtaisesti ole mitään harhaanjohtavaa. Toki tehtyjä ratkaisuja pitää arvioida tapauskohtaisesti, eikä se, että kuvio on teknisesti oikein laadittu vielä takaa sitä, ettei se johda lukijaa harhaan.

On selvää, että grafiikka, joka saa sadat ihmiset sosiaalisessa mediassa epäilemään valtiovarainministeriötä tarkoituksellisesta harhaanjohtamisesta on epäonnistunut viestinnällisissä tavoitteissaan. Vastuu epäonnistumisesta on viime kädessä suunnittelijalla, tässä tapauksessa siis minulla. En osaa sanoa onko ongelma itse grafiikassa, siihen liittyvissä teksteissä, julkaisukontekstissa vai kenties jossain niiden yhdistelmässä. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole ollut huijata ketään vaan mahdollistaa avointen työpaikkojen ja työttömien määrän kehityksen visuaalinen vertailu, joka ei ehdotetuissa ”paremmissa” vaihtoehdoissa onnistu. (Poikkeuksena tästä Beveridge-kuvio, joka sekin käyttää kahta eri asteikkoa.)

* * *

Itselleni yksi tarinan opetuksista on, että grafiikan ”freimauksella”, eli sillä, missä kontekstissa ja minkälaisen saatteen kanssa se on esitetty, on suuri merkitys sen tulkinnalle. Kun valtiovarainministeriölle laatimani kuvio lähti elämään omaa elämäänsä vihaisella saatetekstillä varustettuna, moni ihminen kansanedustajia myöten oli valmis uskomaan ministeriön pyrkineen tarkoituksella johtamaan kansalaisia harhaan.

Olen tietenkin jäävi arvioimaan, miten kuvioon olisi reagoitu ilman tätä ”lukuohjetta”, mutta uskon vakaasti, että läheskään yhtä moni ei olisi tullut samaan lopputulokseen jos olisi nähnyt grafiikan ilman tätä kriittistä saatetekstiä. Ja kääntäen: jos kuvion yhteydessä olisi jo alkajaisiksi ollut selkeämmin alleviivattuna se, mikä sen tekijän ja tilaajan mielestä on sen olennainen sanoma, grafiikan keskeinen viesti olisi kenties helpommin tulkittu samoin kuin itse sitä tulkitsimme.

Alan ammattilaisten keskuudessa yleinen ajatus ”älä selitä vaan anna datan puhua puolestaan” ei tämän kokemuksen perusteella ole hyvä periaate visualisointien suunnitteluun silloin, kun julkaisuympäristönä on draamaa ja vastakkainasettelua rakastava sosiaalinen media.

Julkaistu

Lisäkommentteja perussuomalaisten maahanmuuttoraportista käytyyn keskusteluun

Eilen julkaistua kirjoitustani perussuomalaisten ajatushautomon Suomen Perustan julkaisemasta, maahanmuuton vaikutuksia julkiseen talouteen käsittelevästä raportista Maahanmuutot ja Suomen julkinen talous on luettu ja jaettu kiitettävästi. Tätä kirjoittaessa sivulatauksia on kertynyt yli 12 000, millä määrällä juttu yltää blogimme historian luetuimmaksi. Maahanmuutto aiheena kiinnostaa mitä ilmeisimmin enemmän kuin vaikkapa Suomen karttakuvan kehitys. :)

Keskustelua kirjoituksesta on käyty mm. alkuperäisen artikkelin kommenttiosiossa. Raportin laatinut Samuli Salminenkin esitti joitakin kriittisiä huomautuksia tekemistäni tulkinnoista. Keskustelun sävy on ollut paikoin kipakka, mutta toistaiseksi jokseenkin asiallinen. Tänään Yle Uutiset teki myös nettijutun, jossa Salmiselta pyydettiin kommentteja esittämiini väitteisiin.

Käydyn keskustelun perusteella tulin siihen tulokseen, että on ehkä hyvä yrittää vielä tiivistää ja selkeyttää esittämiäni näkemyksiä, koska tuntuu että Salminenkaan ei aivan ole ymmärtänyt mihin kritiikkini kärki kohdistuu. Lisäksi kommenttiosiossa käydyn keskustelun myötä havaitsin erään minulta aiemmin huomaamatta jääneen seikan, joka vaikuttaa olennaisesti analyysiin.

Keskeneräisenä julkaistu selvitys on altis tulkintavirheille

Raportti on julkaistu ilmeisen keskeneräisenä. Vielä pari päivää ennen sen julkaisua perussuomalaisten Facebook-sivuilla julkaistiin video, jossa arveltiin, että torstaina joudutaan näyttämään eläinvideoita, koska selvitys ei valmistu ajallaan. Ilmeisesti paine saada jotain ulos johti siihen, että laajempi kokonaisuus pilkottiin kahteen osaan (raportin kakkososaa lupailtiin torstain tilaisuudessa julkaistavaksi tällä viikolla).

Ensimmäinenkään osa ei vaikuta aivan loppuun asti hiotulta. Esimerkiksi: ”Kaikki tutkimukseni merkittävimmät ja pääasialliset tulokset on on saatu 20–62-vuotiaista. 7–70-vuotiaiden vertailu oli sellainen kokeilu ja valmistelua elinkaarimallia varten”, sanoo Salminen Ylen haastattelussa. Hän on kuitenkin päättänyt otsikoida tätä kokeilua käsittelevän luvun ”Tulokset”, joten ei välttämättä ole pelkästään lukijan vika jos tämä erehtyy luulemaan, että nimenomaan tuo 7–70-vuotiaiden vertailu olisi tutkimuksen ydinainesta.

Jos tutkija itse olisi malttanut pitäytyä työikäisten vertailussa eikä ottaa 63–70-vuotiaita mukaan muutenkin kokonaisuudessa irralliselta tuntuvaan tutkimuksen lukuun 7, olisin ehkä minäkin lähestynyt aihetta toiselta kantilta. Nyt julkaistussa tekstissä on kaksi metodologisesti ja ikärajaukseltaan toisistaan poikkeavaa osiota, joiden keskinäinen suhde jää lukijalle epäselväksi ja altistaa väärintulkinnoille. (Tästä lisää tuonnempana.)

Alkuperäisessä kirjoituksessani oli kaksi pääpointtia:

  1. Koko aikusväestöä tarkasteltaessa Suomessa syntyneiden vaikutus julkiseen talouteen on huonompi kuin maahanmuuttajien
  2. Laskentatapa, joka tuottaa koko aikusväestön nettovaikutukseksi julkiseen talouteen –31,6 miljardia euroa kun todellisuudessa julkisen talouden alijäämä oli tarkasteluvuonna vain 2 miljardia on virheellinen

Käyn ne seuraavassa läpi Salmisen esittämän kritiikin valossa.

Koko aikuisväestöä tarkasteltaessa saadaan eri tuloksia kuin vain työikäisiä tarkasteltaessa

Salminen kritisoi tekemääni analyysiä Ylen haastattelussa näin: ”Koposen tekemässä vertailussa on myös se virhe, että hän on ottanut mukaan työikäisiä ja ei-työikäisiä.” Ei se ole mikään virhe, vaan toinen pääpointeistani.

Salmisen laskelma osoittaa – jos se on oikein tehty (ks. alempaa) – että työikäisen väestön keskuudessa maahanmuuttajien vaikutus julkiseen talouteen on huonompi kuin kantaväestön. Tätä en ole kiistänyt. Tämän tuloksen kiistämisen täytyisi perustua alkuperäisen datan uudelleenanalysoimiseen, ja kuten Salminen itse haastattelussa totetaa, hänellä on ollut käytössään ”rekisteriaineisto, jota ei ole ulkopuolisilla henkilöillä”. En ole ammatiltani tutkija, ja vaikka olisinkin, tällaisen analyysin tekemiseen menisi paljon enemmän aikaa kuin pääsiäsen pyhien luppohetket. Tulemme varmasti näkemään tulevaisuudessa erilaisia analyysejä työikäisten maahanmuuttajien aiheuttamista kustannuksista jotka joko vahvistavat tai kumoavat nyt julkaistun raportin tiedot, mutta minä jouduin olosuhteiden pakosta rajaamaan tarkasteluni sellaisiin kysymyksiin, joista on valmista dataa saatavilla.

Minun pointtini ei ollut, että työikäisten maahanmuuttajien tase olisi välttämättä jotain muuta kuin mitä Salminen sanoo, vaan nimenomaan että koko aikuisväestön tase on kantaväestöllä huonompi Salmisen omilla luvuilla laskettuna, koska kantaväestön ikärakenne on epäedullisempi kuin maahanmuuttajilla. Tämä selviää hyvin yksinkertaisella laskutoimituksella: otetaan Salmisen tutkimuksesta sivulta 82 löytyvästä taulukosta ulkomaalaisten ja suomalaisten nettovaikutukset henkeä kohden ja kerrotaan Tilastokeskuksen tietokannasta löytyvillä henkilömäärillä kotimaisten ja vieraiden kielten puhujien joukossa. Tämä luku voidaan vielä jakaa ihmisten kokonaismäärillä, jolloin saadaan keskimääräinen vaikutus henkeä kohden.

”Tämän henkilön kritiikin mukaan vertailuun voitaisiin ottaa vaikka mielivaltainen joukko 0–50-vuotiaat”, kritisoi Salminen Ylen haastattelussa. Eikä voitaisi. ”Kaikki aikuiset” ei ole mielivaltainen joukko. 

Nähdäkseni käyttämääni laskentatapaa kohtaan voidaan esittää kaksi perusteltua vasta-argumenttia:

  1. Tutkimuksen eläkeläisille lasketut luvut on laskettu 20–62-vuotiaille eläkeläisille, joten niitä ei voi käyttää yli 62-vuotiaiden eläkeläisten nettovaikutuksen arvioimiseen. Tämä on tietenkin periaatteessa ihan totta, mutta vanhempien eläkeläisryhmien nettovaikutus lienee pikemminkin 20–62-vuotiaita eläkeläisiä voimakkaammin negatiivinen pitempään kerrytetyn ja siten suuremman työeläkkeen, sekä suremman sairaanhoito- ja hoivapalvelujen tarpeen vuoksi. (20–62-vuotiaiden eläkeläisten ryhmässä on siis yli 62-vuotiaiden ryhmää enemmän ennenaikaiselle eläkkeelle jääneitä, joille ei ole kertynyt yhtä paljon työeläkettä kuin täyden työuran tehneille, ja vähemmän vanhustenhoidon palveluita tarvitsevia.) Jos käyttämäni laskentatapa siis vääristää tuloksia, se vääristää niitä luultavasti maahanmuuttajien kannalta epäedullisempaan suuntaan.
  2. Lasten jättäminen pois laskuista vääristää lukuja, koska lapset aiheuttavat julkisen talouden näkökulmasta vain kuluja ja maahanmuuttajilla on enemmän lapsia kuin kantaväestöllä. Tämäkin on sinänsä totta, mutta vaikutus on pieni. Laskisin mielelläni luvut koko väestölle, lapset mukaan luettuna, mutta se ei ole mahdollista käytössäni olevalla datalla. Lasten vaikutus ei ole kovin merkittävä, sillä itse asiassa ero ulkomaalaisten ja suomalaisten lapsimäärässä ei ole kovin suuri. Kotimaisten kielten puhujista 16,4 % on 0–14-vuotiaita, vieraiden kielten puhujista 18,0 %; eroa siis vain 1,6 %-yksikköä. (Vertailun vuoksi voidaan todeta, että eläkeläisiä on kotimaisten kielten puhujista 25,0 % ja vieraskielisistä 4,3 %; ero 20,7 %-yks.) Valistuneena arvauksena uskallan myös heittää, että yhden eläkeläisen nettovaikutus selvästi suurempi kuin yhden lapsen.

Salmisen laskutapa tuottaa absurdeja tuloksia

Kun Salmisen työikäiselle väestölle laskemat luvut laajennetaan koskemaan koko aikuisväestöä, saadaan koko väestön nettovaikutukseksi julkiseen talouteen –31,6 miljardia euroa.

Salminen kritisoi käyttämääni laskentatapaa blogin kommenttiosiossa näin:

Koponen esittää tutkimuksen sivun 82 keskiarvot oikein tekstissään. Jotta keskiarvoista saadaan oikeat summaluvut, ne pitää kuitenkin kertoa oikeilla henkilölukumäärille. Sivun 82 taulukon oikeat henkilölukumäärät on esitetty tutkimuksen liitetaulukossa 1 sivulla 97. Kertomalla sivun 82 taulukon keskiarvot liitetaulukon 1 henkilölukumäärillä päästään oikeisiin summalukuihin. Sen sijaan kertomalla sivun 82 taulukon keskiarvot joillain mielivaltaisilla henkilölukumäärillä, päästään sen sijaan ”absurdeihin lukuihin”, kuten Koponen tekee tekstissään.

Sivulla 82 ovat siis henkeä kohden lasketut nettovaikutukset ja sivulla 97 työikäisten (20–62-vuotiaiden) määrät. Tehdään Salmisen mieliksi laskelma, jossa sivun 82 luvut kerrotaan todellakin sivun 97 luvuilla.

Ensin ulkomailla syntyneet:

Opiskelijat Työlliset Työttömät Eläkeläiset Muut
henkeä 17 672 120 830 21 249 4 293 41 747
euroa/hlö –13 465 € +2 742 € –17 594 € –26 692 € –8 734 €
yhteensä –238,0 milj. € +331,3 milj. € –373,9 milj. € –114,6 milj. € –364,6 milj. €

Ulkomailla syntyneiden nettovaikutuksen loppusummaksi tulee –759,7 miljoonaa euroa, eli tuo paljon puhuttu 700 miljoonaa, joka näkyy kohteliaasti hieman pyöristetyn pienemmäksi perussuomalaisten puheissa.

Sitten suomalaiset. Jostain syystä suomalaisten kokonaismääriä eri ryhmissä ei sivun 97 taulukosta ilmene, vaan ainoastaan tutkimusotokseen sattuneiden määrät. Mutta eipä hätää, Tilastokeskuksen tietokannasta Väestö pääasiallisen toiminnan, sukupuolen, iän (1-v) ja vuoden mukaan 1987–2013 voidaan poimia kaikkien Suomessa asuvien määrät kohorteittain. Otetaan siis sieltä 20–62-vuotiaiden määrät vuonna 2011 ja vähennetään edellisestä taulukosta ilmenevät ulkomaalaisten määrät, niin saadaan suomalaisten luvut:

Opiskelijat Työlliset Työttömät Eläkeläiset Muut
henkeä 142 333 2 128 977 224 453 217 068 124 378
euroa/hlö –17 017 € +5 337 € –12 568 € –24 254 € –11 242 €
yhteensä –2 422,1 milj. € +1 1362,4 milj. € –2 820,9 milj. € –5 264,8 milj. € –1 398,3 milj. €

Suomalaisten yhteenlasketuksi nettovaikutukseksi saadaan –543,7 miljoonaa euroa.

Tämä on aivan yhtä absurdi lopputulos kuin alkuperäisen laskelmani –31,6 miljardia euroa, koska se tarkoitaa että työikäisen väestön nettovaikutus on kokonaisuutena negatiivinen (yht. –1,3 miljardia). Koska julkisen talouden sektoritilinpidon loppusumma oli vuonna 2011 –2 miljardia, ja pelkästään perus- ja esiopetuksen menot, muista lapsien aiheuttamista kustannuksista puhumattakaan olivat 2,5 miljardia, tämä tarkoittaisi, että yli 62-vuotiaiden eläkeläisten pitäisi maksaa keskimäärin enemmän veroja kuin mitä he saavat eläkkeitä ja julkisia palveluja, jotta summat menisivät tasan. Näin ei todellakaan ole, kuten jokainen hyvin ymmärtää.

On siis ilmeistä, että Salmisen käyttämä laskentatapa on pielessä, koska se hukkaa merkittävän osan tuloista johonkin.

Laskelma ei huomioi työnantajan eläkemaksuja

Blogin kommenttiosiossa käydystä keskustelusta hoksasin lopulta yhden merkittävän tuloerän, joka on laskelmasta jätetty pois: työnantajan eläkemaksut. Koska tutkimuksen 7-luvussa (joka on siis nimetty ”Tulokset”) sanotaan ”olen ottanut julkisen talouden nettovaikutuksia laskiessani mukaan tulopuolelle myös työnantajien maksamat eläkevakuutusmaksut”, oletin tietysti yksinkertaisena ihmisenä, että nämä eläkemaksut olisi huomioitu myös edeltävissä luvuissa, joissa arvioidaan nettovaikutuksia yksilötasolla. Näin ei tarkemmalla lukemisella kuitenkaan ole. Sivulla 25 tosiaan sanotaan:

Tutkimuksen ensimmäisessä osassa (toteutuneet julkisen talouden tulot ja menot) ei ole ilman erillistä mainintaa mukana työnantajien maksamia pakollisia eläkevakuutusmaksuja, sillä ne ovat tutkimuksen määritelmien kannalta hankalia, sillä niitä ei peritä henkilöiltä (palkansaajilta) itseltään. Lisäksi tutkimuksen ensimmäisessä osassa keskityn lähinnä työikäisten, 20–62-vuotiaiden väestöjen tutkimiseen, jolloin mukana on suurin osa työeläkejärjestelmän henkilöiltä saamista tuloista, muttei toisaalta menopuolta maksettujen eläkkeiden muodossa.

Pahoittelen, etten ensimmäisellä lukemisella havainnut tätä rajausta vaan erheellisesti kuvittelin, että työnantajan eläke- ja sosiaaliturvamaksut olisi otettu mukaan julkisen sektorin tuloina. Työeläkeyhtiöt luetaan Suomessa budjettitalouden näkökulmasta julkiseen sektoriin ja nämä maksut ovat jo määritelmällisestikin osa verokiilaa, joten Salmisen tekemä ratkaisu on poikkeuksellinen, ja riittää jo yksinään selittämään tuon ulkomaalaisten 759,7 miljoonan euron negatiivisen nettovaikutuksen.

Paljonko työeläke- ja sosiaaliturvamaksujen jättäminen pois vääristää tuloksia?

VATT:n raportista Maahanmuutajien integroituminen Suomeen ilmenee (kuvio 6b), että maahanmuuttajien keskimääräiset palkka- ja yrittäjätulot aikuista (15–70 v.) kohden olivat suuruusluokkaa 13 500 €/v. Tämä tarkoittaa yhteensä noin 3 miljardin summaa, josta voidaan arvioida maksetun Salmisen laskelmista puuttuvia eläke- ja sosiaaliturvamaksuja suunnilleen… 750 miljoonaa euroa!

Korostettakoon vielä, että vaikka työnantajan sosiaaliturvamaksut huomioitaisiin laskelmassa, alkuperäisestä n. 30 miljardin heitosta väestön laskennallisen nettovaikutuksen ja toteutuneen julkisen sektorin alijäämän välillä ne selittäisivät vain n. 17 miljardia. Vielä puuttuu 13 miljardia. Raportissa käytetty laskentatapa tuottaisi siis edelleen aivan liian synkkiä lukuja, vaikka sitä korjattaisiin huomioimaan kaikki verokiilan osat julkisen sektorin tuloina, kuten tietenkin pitäisi.

Kun kerran yhteisesti kulutetut hyödykkeetkin on pystytty jyvittämään eri väestöryhmille, niin eiköhän myös sellaiset tulotkin voida ottaa mukaan laskelmaan, joita ei pystytä suoraan kohdistamaan. Luontevaa olisi vaikka vähentää nämä tulot yhteisesti kulutetuista menoista ennen menojen jyvitystä.

tl;dr

Suomalaissyntyisten vaikutus julkiseen talouteen on henkeä kohden huonompi kuin maahanmuuttajien johtuen erilaisesta väestörakenteesta.

Jos rajataan tarkastelu vain työikäiseen väestöön, saattaa hyvin olla juuri niin kuin Salminen sanoo, eli että työikäisten maahanmuuttajien nettovaikutus on työikäistä kantaväestöä huonompi ja joidenkin maahanmuuttajryhmien erittäinkin huono. Tämä on itsessään kiinnostava tulos, jolla on myös poliittisia implikaatioita.

Salmisen laskelmasta puuttuu kuitenkin merkittävä tulopuolen menoeriä, mm. työnantajan eläkevakuutusmaksut, jonka vuoksi esimerkiksi Matti Putkosen useaan kertaan toistama väite maahanmuuttajien aiheuttamista 700 miljoonan vuosittaisista kuluista ei pidä paikkaansa.

Julkaistu

Perussuomalaisten maahanmuuttoraportin loppusummat perustuvat silmänkääntötemppuun

Perussuomalaisten ajatushautomon laatiman selvityksen loppupäätelmä nojaa tarkoitushakuiseen väestörajaukseen, jolla vanhimmat ikäryhmät siivotaan pois tilastoista. Kun tarkasteluun otetaan aikusväestö kokonaisuudessaan, kantaväestön nettovaikutus julkiseen talouteen on raportin omilla luvuilla laskettuna maahanmuuttajia huonompi.

Perussuomalaisten ajatushautomo Suomen Perusta julkaisi ennen pääsiäistä maahanmuuton vaikutuksia julkiseen talouteen käsittelevän raportin Maahanmuutot ja Suomen julkinen talous. Tutkimus pyrkii selvittämään maahanmuuttajien aiheuttamat ”julkisen talouden nettovaikutukset”, eli paljonko jää loppusummaksi kun eri maahanmuuttajaryhmien tuottamasta taloudellisesta hyödystä vähennetään aiheutetut kustannukset.

Aivan alkajaisiksi täytyy kiittää raportin laatinutta Samuli Salmista hänen tekemästään mittavasta työstä. Selvitys lienee tähän mennessä yksityiskohtaisin Suomessa tehty yritys arvioida maahanmuuton kokonaiskustannuksia. Metodologisesti se on varsin läpinäkyvä ja helposti sellaisenkin henkilön arvioitavissa, joka ei ole kvantitatiivisen yhteiskuntatutkimuksen asiantuntija (esim. allekirjoittanut).

Harmi kyllä, tutkimuksen loppupäätelmänä mm. raportin julkistustilaisuudessa esitetty arvio – maahanmuutto kokonaisuutena aiheuttaa Suomelle 700 miljoonan vuosittaiset kustannukset, kun taas kantaväestön nettovaikutus henkeä kohden on lähellä nollaa – on saatu aikaiseksi tilastollisella silmänkääntötempulla.

Ikärajaus kaunistelee suomalaissyntyisten lukuja

Tutkimuksen alkuosassa käsitellään 20–62-vuotiaiden, ulkomailla syntyneiden aiheuttamaa nettovaikutusta henkeä kohden viidessä eri ryhmässä: työlliset, työttömät, opiskelijat, eläkeläiset ja muut. Luvussa 7 tarkastellaan eri maahanmuuttajaryhmien kokonaisvaikutusta ikäryhmässä 7–70-vuotiaat. Jälkimmäisessä tarkastelussa ovat mukana myös toisen polven maahanmuuttajat, eli ne joilla on ainakin yksi ulkomailla syntynyt vanhempi.

Tutkimuksessa käytetyistä ikärajauksista varsinkin 7–70 vuotta on epätavallinen, ja ongelmallinen kahdesta syystä:

Tilastokeskuksen avoimista aineistoista ei ole mahdollisuutta tehdä poimintaa etnisen taustan mukaan eri pääasiallisen toiminnan ryhmiin (opiskelijat, työlliset jne.) kuuluvien määristä näillä ikärajauksilla, eivätkä ne ole muissakaan suomalaisissa tutkimusjulkaisuissa kovin yleisiä. Yleisemmin käytetyn ikärajauksen (vaikkapa 15–64-vuotiaat) soveltaminen tekisi tutkimuksen tuloksista paremmin vertailukelpoisia muihin tilastoihin ja tutkimustietoon.

Varsinainen silmänkääntötemppu piilee kuitenkin siinä, että ikähaitarin katkaiseminen asteikon yläpäästä kaunistelee suomalaistaustaisten nettovaikutusta ulkomaalaistaustaisiin verrattuna dramaattisesti.

Suomessa asuu yli 1,1 miljoonaa yli 62-vuotiasta suomea, ruotsia tai saamea äidinkielenään puhuvaa, kun taas vieraskielisistä vain n. 10 000 kuuluu tähän ikäryhmään. Yli 70-vuotiaiden osalta vastaavat luvut ovat 620 000 ja 4 000. Käytännöllisesti katsoen kaikki yli 70-vuotiaat ovat eläkeläisiä ja raportin lukujen mukaan juuri eläkeläisten nettovaikutus julkiseen talouteen on kaikkein voimakkaimmin negatiivinen.

Eräs painavimmista työperäisen maahanmuuton puolesta esitetyistä argumenteista on, että Suomen väestö vanhenee jatkuvasti ja eläkeläisten määrä suhteessa työikäisiin kasvaa huolestuttavasti. Jättämällä laskuista 620 000 eläkeläistä tämä näkökulma saadaan kätevästi ohitettua, mutta kovin älyllisesti rehellisenä tällaista lähestymistapaa ei voi pitää.

Uusi laskelma perustuu raportin omiin lukuihin

Raportin sivulta 82 löytyy taulukko, jossa on laskettu kymmeneen suurimpaan maahanmuuttajaryhmään (syntymävaltion perusteella) kuuluvien julkisen talouden nettovaikutukset henkeä kohden:

Opiskelijat Työlliset Työttömät Eläkeläiset Muut
Somalia –21 208 € –2 998 € –17 740 € –32 609 € –15 945 €
Irak –15 462 € –4 174 € –20 842 € –21 786 € –14 944 €
Ruotsi –14 905 € 3 954 € –20 032 € –31 933 € –14 228 €
Ent. Jugoslavia –13 630 € 765 € –17 874 € –22 560 € –11 698 €
Turkki –11 953 € 1 048 € –15 974 € –18 005 € –9 225 €
Thaimaa –10 913 € –2 326 € –16 332 € –30 125 € –8 712 €
Ent. Neuvostoliitto –12 089 € 2 191 € –17 615 € –23 700 € –8 443 €
Viro –12 630 € 2 309 € –18 041 € –28 223 € –6 612 €
Kiina –10 473 € 3 374 € –13 710 € –26 723 € –5 089 €
Saksa –11 817 € 8 516 € –15 095 € –20 904 € –4 708 €
Kaikki ulkomaat –13 465 € 2 742 € –17 594 € –26 692 € –8 734 €
Suomi –17 017 € 5 337 € –12 568 € –24 254 € –11 242 €

Yhdistin tämän taulukon henkilöä kohden lasketut luvut Tilastokeskuksen avoimiin tietoihin eri ryhmiin kuuluvien määristä siten, että kaikki 15 vuotta täyttäneet otetaan mukaan. Laajensin tarkastelun samalla kaikkiin ulkomaalaisryhmiin ja selvitin, miten suomalaiset kunnat sijoittuisivat suhteessa niihin. Kunnista kerrotaan myös kuntatyyppi tilastollisen kuntaluokituksen mukaan ja perussuomalaisten kannatus viime kunnallisvaaleissa (2012). Näin syntynyt interaktiivinen visualisointi löytyy alta. (Visualisointi ei välttämättä näy oikein kaikilla vanhemmilla selaimilla.)

Haluan vielä erikseen korostaa, että kaikki visualisoinnin tiedot perustuvat perussuomalaisten omassa maahanmuuttoselvityksessä esitettyihin lukuihin (taulukko yllä) ja Tilastokeskuksen avoimiin aineistoihin.


Grafiikassa on sinisellä värillä korostettu ne kunnat, joissa perussuomalaisten kannatus oli kunnallisvaaleissa vähintään 20 %. (Kynnysarvoa voi muuttaa vasemman alakulman säätimellä.) Kansallisuus- ja kieliryhmistä korostettuina näkyvät ne, joille on Suomen Perustan selvityksessä laskettu omat luvut. Muiden ryhmien nettovaikutus on laskettu ”kaikki ulkomaat” -rivin lukujen perusteella.

Kun tarkasteluun otetaan koko 15 vuotta täyttänyt väestö, havaitaan että vieraskielisten vaikutus julkiseen talouteen on perussuomalaisten käyttämällä laskentatavalla negatiivinen (−5 804 €  henkeä kohden), mutta kotimaisten kielten puhujien vaikutus on vielä tätäkin negatiivisempi (−7 039 €). Koko eläkeläisväestön ottaminen mukaan tarkasteluun mielivaltaisen 70 vuoden ylärajan soveltamisen sijaan kääntää siis selvityksen alkuperäisen tuloksen päälaelleen: maahanmuuttajien vaikutus julkiseen talouteen on positiivisempi kuin suomalaissyntyisten.

Täsmennys 6.4. klo 16:55: 70 vuoden ikäraja ei ole täysin mielivaltainen, vaan ilmeisesti juontuu käytetystä aineistosta (Tilastokeskuksen yhdistetty työntekijä-työnantaja-aineisto, FLEED), joka sisältää vain 15–70-vuotiaat. Kun aineiston perusteella on kuitenkin pystytty laskemaan nettovaikutus henkeä kohden myös eläkeläisille ja etenkin kun yli 70-vuotiaita maahanmuuttajia Suomessa on vain n. 4 000, olisi jonkinlainen estimaatti voitu ja pitänyt tehdä myös yli 70-vuotiaiden ryhmälle.

Manner-Suomen kunnista vain noin kymmenesosa on nettovaikutukseltaan asukasta kohden vieraskielisten keskiarvoa parempi. Niistä kunnista, joissa perussuomalaisten kannatus oli kunnallisvaaleissa vähintään 20 % ei yksikään yllä vieraskielisten ryhmien keskitasolle ja vain yhden (Kaustinen) nettovaikutus on suomenkielisten keskitasoa positiivisempi.

Onko oikein arvottaa kuntia näin suoraviivaisesti pelkän asukasta kohden lasketun taloudellisen hyödyn mukaan? Pitäisikö eläkeläiset ja perussuomalaisten kannattajat ajaa pois maasta talouslukuja rumentamasta? Ei pitäisi. Ihmisarvoa tai vaikkapa kansallismaiseman arvoa ei mitata rahassa, eikä rahallinen mittari aina huomioi kunnolla kaikkea välineellistäkään hyötyä. Hyvin yksinkertaisena esimerkkinä jälkimmäisestä mainittakoon eläkeläisten apu lastenlasten hoidossa – tällä on hyvin konkreettinen merkitys kansantalouden kannalta, mutta sen täsmällinen hinnoittelu on työlästä, eikä sitä siksi yleensä laskelmissa huomioida.

Myöskään pakolaisia ei Suomeen oteta siksi, että he hyödyttäisivät julkista taloutta, vaan koska on oikein auttaa hädänalaisia. Perhesiteiden kautta maahamme tulevat taas ovat ennen kaikkea jonkun läheisiä ja vasta toissijaisesti työvoimaa ja veronmaksajia. Toki on järkevää pyrkiä hyödyntämään maassa jo asuvien taloudellinen potentiaali, mutta sitä tuskin voimme muuttaa, että juuri maahan saapuneet pakolaiset ovat julkisen talouden näkökulmasta vastakin menoerä. Ja mitä sitten? Niin ovat sairaat ja vanhuksetkin. Ei se tarkoita, että nämä ihmisryhmät pitäisi jättää oman onnensa nojaan.

Selvityksessä käytetty laskentatapa tuottaa absurdeja tuloksia

Työperäisen maahanmuuton kohdalla kysymys taloudellisista vaikutuksista on relevantti, eikä se toki merkityksetön ole muidenkaan maahanmuuttajaryhmien osalta. Harmillisesti on kuitenkin todettava, että perussuomalaisten selvitys ei anna maahanmuuton kustannuksista tai hyödyistä kunnollista kuvaa, koska käytetty laskentatapa on selvästi virheellinen.

Lähes kaikki etniset ryhmät jäävät raportin lukujen mukaan nettovaikutukseltaan selvästi pakkasen puolelle kun myös yli 70-vuotiaat otetaan mukaan laskelmaan. Ainut ryhmä, joka pääsee rimaa hipoen plussalle on Saksan kansalaiset (+12 €). Selvityksen lukujen perusteella voidaan laskea, että 15 vuotta täyttäneiden kotimaisten kielten puhujien yhteenlaskettu nettovaikutus julkiseen talouteen on –30,4 miljardia ja vieraskielisten –1,2 miljardia.

Tämä tarkoittaa sitä, että kaikkien Suomessa asuvien 15 vuotta täyttäneiden yhteenlaskettu nettovaikutus julkiseen talouteen on –31,6 miljardia. Tulos on täysin absurdi ja kertoo, että laskentatapa on pahasti pielessä. Julkisen sektorin alijäämä vuonna 2011 oli todellisuudessa vain 2 miljardia euroa. Käytetty laskentatapa hukkaa siis johonkin melkein 30 miljardia laskelman plussapuolelle kuuluvia eriä (tai liioittelee menoja).

Tästä n. 7 miljardia koostunee laskelmasta tietoisesti pois jätettyjen verojen kuten yhteisö-, kiinteistö-, perintö- ja varainsiirtoverojen osuudesta, mutta ne huomioidenkin laskelmaan jää ammottava aukko. Koko väestön yhteenlasketun nettovaikutuksen pitäisi suunnilleen vastata julkisen talouden sektoritilinpidon loppusummaa (–2 miljardia). Kun otetaan huomioon, että 0–14-vuotiaat tuottavat julkiselle sektorille pääosin menoja, yhteenlasketun nettovaikutuksen pitäisi yli 15-vuotiaiden osalta olla luultavasti jopa jonkin verran plussan puolella. Jos tuloja tai menoja ei pystytä kohdistamaan väestöryhmittäin, ne pitäisi jakaa koko väestön kesken jossain soveliaassa suhteessa, kuten tutkimuksessa on tehty esimerkiksi välillisten verojen ja kollektiivisesti kulutettujen palveluiden (esim. maanpuolustuksen) kohdalla, eikä jättää kokonaan pois, kuten nyt on tehty.

Lisäys 7.4. klo 12:02: Vaikuttaa siltä, että selvityksessä ei ole huomioitu työnantajan eläke- ja sosiaaliturvamaksuja ainakaan 20–62-vuotiaiden henkilöä kohden lasketuissa summissa. Tämä selittäisi noin 17 miljardia tuosta 31,6 miljardin aukosta. Rajaus on todella erikoinen, koska jos maksetut eläkkeet on kuitenkin laskettu mukaan menopuolelle niin totta kai eläkemaksut kuuluvat tulopuolelle. Se, että ne maksaa nimellisesti työnantaja, ei poista sitä että eläkemaksut ovat normaalimääritelmän mukaan osa verokiilaa.

20–62-vuotiaiden maahanmuuttajien ryhmässä työllisiä on selvityksen lukujen mukaan n. 120 000. Raportista ei ilmene, millainen maahanmuuttajien keskimääräinen palkkataso on, mutta tässä nopea laskelma siitä, paljonko työnantajan eläke- ja sosiaaliturvamaksuja tämän suuruiselta ryhmältä kertyisi eri keskimääräisillä kuukausipalkoilla:

• 1 500 €/kk: n. 550 milj. €/v.
• 2 000 €/kk: n. 750 milj. €/v.
• 2 500 €/kk: n. 900 milj. €/v.
• 3 000 €/kk: n. 1,1 mrd €/v.

Väite maahanmuuton 700 miljoonan vuosikuluista julkiselle sektorille näyttää siis perustuvan siihen, että laskelmassa on jätetty osa julkisen sektorin tuloista (eläke- ja sosiaaliturvamaksut) huomioimatta.

Vaikuttaa lähestulkoon siltä, että selvitystä varten on ensin kehitetty laskentatapa, jolla saadaan maahanmuuton kokonaisvaikutus painettua varmasti miinukselle, ja kun on huomattu, että se painaa suomalaissyntyisten loppusumman vielä maahanmuuttajiakin pahemmin pakkaselle, on korjausliikkeenä leikattu vanhimmat ikäluokat tarkastelusta pois. Tuskinpa tutkimuksen laatija sentään aivan näin häikäilemättömän tarkoitushakuisesti on toiminut, mutta kyllä lukujen käsittely pönkittää perussuomalaisten maahanmuuttopoliittista agendaa voimakkaammin kuin mihin niiden objektiivinen tarkastelu mielestäni antaisi aihetta.

Metodologia ja lähteet

Lopuksi vielä muutama sana itse tekemistäni valinnoista ja käytetyistä aineistoista.

Aineistoni ovat perussuomalaisten kannatuslukuja lukuun ottamatta samalta vuodelta (2011) kuin alkuperäisen selvityksen luvut. Kunnallisvaalien 2012 tulos valikoitui aineistoksi vuoden 2011 eduskuntavaalien sijaan, koska kunnallisvaaleissa vaalitulos on helposti saatavissa kunnittain kun taas eduskuntavaaleissa kuntakohtaiset tulokset pitäisi työläästi koostaa äänestysaluekohtaisia tietoja yhdistellen.

Suomen Perustan selvityksessä maahanmuuttotausta on määritelty henkilön tai hänen vanhempiensa syntymämaan mukaan. Tätä tietoa ei Tilastokeskuksen avoimista aineistoista löydy, joten olen käyttänyt visualisoinnissa sen sijaan tietoa pääasiallisesta toiminnasta kansallisuuden ja kielen mukaan. Kansallisuus vastannee siedettävällä tarkkuudella ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajan syntymämaata ainakin tuoreemmissa maahanmuuttajaryhmissä ja kieli vuorostaan kertoo likimääräisesti ensimmäisen ja toisen sukupolven maahanmuuttajien kokonaismäärän (sikäli kun kieli voidaan yhdistää yksittäiseen taustamaahan).

Niiden etnisten ryhmien osalta, joille raportissa on laskettu omat luvut (taulukko s. 82), olen käyttänyt näitä lukuja. Muiden osalta laskelman pohjana ovat olleet ”kaikki ulkomaat” -ryhmän luvut. Kielten osalta olen hyödyntänyt tietoa Suomessa asuvien eri kielten puhujien alkuperämaista; esimerkiksi suurin osa Suomen albaniankielisistä on kotoisin entisestä Jugoslaviasta vaikka kieltä puhutaan myös Albaniassa, joten tämän kieliryhmän laskelmassa on käytetty entisen Jugoslavian lukuja. Sen sijaan esimerkiksi arabian puhujat ovat kotoisin useista eri taustamaista, joten tämän ryhmän osalta laskelma perustuu ”kaikki ulkomaat” -ryhmän lukuihin. Tästä säännöstä hieman poiketen ruotsinkielisille on käytetty Suomessa syntyneiden lukuja ja saksankielisille Saksassa syntyneiden. Ruotsin kansalaisille sen sijaan on käytetty Ruotsissa syntyneiden lukuja.

Lähteenä on käytetty Maahanmuutot ja Suomen julkinen talous -raportin lisäksi seuraavia Tilastokeskuksen avoimesta StatFin-tilastotietokannasta löytyviä aineistoja:

Koostetiedosto csv-muodossa löytyy täältä.

Kirjoitin myös jatkoartikkelin aiheesta.

Julkaistu

Student Works From our Course, Part II

In the previous post about the course, I shared a few works by our great students at Aalto University. They were all from the first assignment, Improve Wikipedia!

The second assignment was Visualizing Democracy. Every student would pick a facet of the democratic process or a related phenomenon in his or her home country and produce a visualization. The idea was to go for a deep analysis so that the end result wouldn’t be a simple graphic of a party’s membership roster, for instance. We gave the option to make a poster, animation or an interactive visualization. I won’t show all of the works here due to technical limitations, but here are a few examples of what the students came up with.
(click images to enlarge)

 

India is a huge country and the scale of misappropriated funds is equally massive. Prashant Coakley made this chart showing the ten biggest scandals by monetary value.

 

 

The Parliamentary Ombudsman is a very Nordic public office that deals with citizens’ grievances with officials. This visualization by Unto Helo shows how many of these claims led to action being taken.

 

 

Finland has an exceptionally long history of women in politics. In this poster by Irmeli Iivonen, female Members of Parliament are color-coded based on party affiliation.

 

 

Emilia Ahonen designed this ambitious timeline of the rulers of Finland, reaching back to the earliest (somewhat) reliable figures. It ended up being too wide for a regular poster, but the scope was so impressive that we didn’t mind.

 

 

The population pyramid is a well-established way to demonstrate the age structure of a population. Jutta Joutjärvi uses it in her poster to show how the Parliament and its member parties and parliamentary groups differ from the age structure of Finland itself. I had thought of the Social Democrats as a party of old men, but apparently this is not true (at least for MPs).

 

 

The problematic relationship between the two Koreas is illustrated in this set of timelines by Jinhee Kim. The period labeled with yellow was marked by the Sunshine Policy, an effort by the Republic of Korea to seek cooperation with the Juche regime.

 

 

(click on the image to start visualization)
Antti Vuorela created this interactive display that maps the ebb and flow of Finnish politics from 1945 to 2011. In addition to changes in the number of Parliament seats, it shows how parties move between the government and the opposition. None of the major ones are truly perpetual cabinet parties. Antti is refining this further, so I’ll update this entry when the next version is done.

Julkaistu

Student Works From our Course, Part I

Some of our readers know that we run an information design course at Aalto University each year. It’s organized by the graphic design department, but enrollment is open to all Aalto students. We typically have a slight majority of graphic designers and a growing number of technology students participating. I think a mixed group such as this is what Aalto’s founding group had in mind. All we need now are a few business students to participate in the next course and we’ll boast one of the most diverse groups in the whole university.

We see lots of interesting student works on the course each year, but apart from outside guests to the review sessions, very few people ever get to see them. Here are some examples that I split into two separate posts according to the assignment.

Improve Wikipedia!

Jonatan, Juuso and I have been involved in the Finnish open knowledge community, a budding movement to engage citizens and officials in a drive to open government databases and increase the amount of information that’s freely accessible to the public. The Open Data Kitchen is part of it, but we also take part in other ways.

I was recently made president of Wikimedia Suomi, a small local chapter of the organization that promotes Wikipedia, the free encyclopedia. One of its goals is to get experts and advanced students to participate in editing Wiki articles. Getting text contributions is usually no problem, but the quality of information graphics is far behind that of the articles themselves. We thought we’d help by giving the students in our course an assignment to design new visualizations or to redesign existing ones. To narrow the scope a little, all the articles they’d work on would be related to economics.

Showing how the Gross Domestic Product and national population figures line up in European countries. Countries that are relatively poor have population stacks that flow over the GDP bar. Work by Karoliina Liimatainen, Aalto University School of Science and Technology.

 

 

A diagram by Anssi Kokkonen illustrating the way money is released into the economy.

 

Sasa Kerkos designed a simplified diagram of the Atlantic slave trade.

 

The Big Mac Index is a popular and intuitive tool for many things. For one, it gives you an idea if a currency is over- or undervalued. This visualization shows how many burgers you get if you spend a hundred bucks. Work by Antti Vuorela, Aalto University School of Science and Technology. (click to enlarge)

 

A simplified map of the legendary Silk Road. Work by Jutta Joutjärvi.

 

An experimental way to visualize the Gini coefficient (a measure of income disparity) and GDP per capita. Work by Vahid Mortezaei.

Julkaistu

Argentiinan inflaatiotilastot

The Economist kirjoittaa uusimmassa numerossaan Argentiinan hallituksen harjoittamasta inflaatiotilastojen vääristelystä sekä pääkirjoituksessaan että syvemmälle aiheeseen paneutuvassa feature-arikkelissa. Tämä on hyvä muistutus siitä, että tilastot eivät aina kerro koko totuutta edes silloin kun ne tulevat melko demokraattisen maan viranomaisilta. Inflaatio ei ole mikään täydellisen neutraalisti mitattavissa oleva asia, vaan sen määrittämiseen liittyy aina valintoja, joilla on suuri vaikutus lopputulokseen. Sama pätee muihinkin taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin tilastoihin. Luonnontieteissä asiat voi yleensä määritellä melko objektiivisesti, mutta kun tarkastellaan ihmisten toimintaa, ei voida välttyä valinnoilta ja tulkinnoilta.

Terve kriittisyys kuuluu siis kaikkeen tilastojen kanssa työskentelemiseen, myös tilastotiedon visualisointiin. Ja kriittisyys vaatii asiantuntemusta. Jos ei itse ole aiheen asiantuntija, on otettava selvää siitä, mitä varsinaiset asiantuntijat ovat mieltä tämän tai tuon tutkimuksen tai tilaston luotettavuudesta. (Terve kriittisyys ei toki tarkoita sitä, että pelkkään omaan ja/tai kaverien näppituntumaan perustuen kyseenalaistetaan tutkittu tieto vailla kunnon perusteita ja luetaan tilastoja kuin lukihäiriöinen piru Raamattua.) Valitettava tosiasia on, että visualisointitaidot ja tieteellinen asiantunemus eivät yleensä kulje käsi kädessä, eikä tietenkään ole mahdollista ottaa erikseen selvää joka ikisestä asiasta, joka töitä tehdessä tulee vastaan. Siksi meidän visualistien olisi hyvä aina keskustella asiantuntijoiden kanssa, kun työskentelemme sellaisten tietojen parissa, joita emme aivan suvereenisti hallitse. Onneksi asiantuntijat yleensä tykkäävät puhua omasta aiheestaan aina kun tilaisuus vain tulee. ;)

Julkaistu

Käsittämättömän kuvaaminen

Teksti on julkaistu lyhennettynä Grafia-lehdessä.

Informaatiomuotoilun voima on asioiden näyttäminen niiden todellisissa mittasuhteissa. Se on verrattain helppoa silloin, kun esitettävät asiat ovat jollain tavalla katsojan arkikokemukseen verrattavia, mutta usein näin ei ole. Valaisivimmat näkemäni esitykset ovat onnistuneet voittamaan käsityskyvyn rajoitukset ja antaneet realistisemman näkökulman asioihin kuin pelkät asiantuntijoiden selitykset.

Kuten tästä dvice.comin kuvasta näkyy, kuuluisan Virgin Galacticin avaruuskoneen lentokorkeus peittoaa saman sarjan kilpailijat, mutta on mainettaan mitättömämpi ainakin verrattuna valtiollisten ohjelmien saavutuksiin.

Yleisimmät vaikeaa mittakaavaa käyttävät esitykset liittyvät avaruuden sijaan tavalla tai toisella talouteen. Vuoden 2008 velkakriisin laajetessa syntyi joukko huonoja uutisia. Niiden myötä ilmestyi uutisiin lukumääriä, jotka ovat satoja kertaluokkia suurempia kuin mitä arkielämässä yleensä kohtaa. Kuukausien sisällä päätettiin satojen miljardien dollarien suuruisten rahamäärien kohtalosta. Pelastuspakettien vastustajat Yhdysvalloissa käyttivät pitkiä puheenvuoroja, jotka vilisivät lukusanoja, joita yleensä käytetään vain tähtitieteessä. Niillä ei kuitenkaan ollut samaa selittävää voimaa kuin hyvillä visualisoinneilla, jotka laittoivat luvut oikeaan asiayhteyteen. Lukijan on helpompi hahmottaa vuoden aikana talouteen kaadetun rahan määrä, kun koko paketti on eritelty ja laitettu vierekkäin maan suurimpien menoerien kanssa kahden vuosisadan ajalta. Tällainen visualisointi on tehokasta ja puhuttelevaa sisältöä ja vaatii suunnittelijalta samaa vastuuta kuin toimittajalta.

Vaikka esitys saisi olla visuaalisesti hiotumpi, se auttaa hahmottamaan elvytyspaketin suuruutta. Kuva ei aivan ehtinyt Bailout Nation -kirjan kovakantiseen painokseen, mutta se osoittaa tekijöidensä kyvyn esittää asiat ymmärrettävässä asiayhteydessä.

Toinen ihmiselle vaikeasti hahmottuva asia on todennäköisyys (tähän lottoamisenkin suosio perustuu). Olemme luonnostamme taitamattomia arvioimaan harvinaisten tapahtumien todennäköisyyksiä. Seuraavanlaisia kuvia voisi jakaa kaikille luulotautisille ja kroonisesti pelokkaille.

(klikkaa päästäksesi suurempaan versioon)

Hyvän viestinnän ohjeen mukaan ihmisen havaintokyky on kaventuva ja tarkentuva: havaitsemme suuripiirteisesti laajoja kokonaisuuksia ja niiden pienempiä osasia yksityiskohtineen, mutta emme kumpaakin yhtä aikaa. Kirjoittajalle tämä tarkoittaa, että uudet asiat esitellään aloittamalla yleisistä piirteistä ja päätymällä lopulta yksityiskohtiin. Informaatiomuotoilussa sama johdattelu tehdään käyttämällä kuvan sisäistä visuaalista kielioppia. Siinä yleinen taso on se, jonka lukija huomaa ensinäkemältä. Se määrittää mittakaavan ja esitettävän tiedon eri tyypit. Yksityiskohtaisin taso näyttää tarkimman tiedon, jonka parhaassa tapauksessa voi suhteuttaa saumattomasti kuvan muihin osiin. Pelkkä datatiheys ei tee kuvasta arvokasta, sillä ilman yhdistäviä vinkkejä se on vain tiedon saareke. Edellä näytetyissä esimerkeissä johdattelu yleisen ja yksityisen välillä tapahtui yksinkertaisesti visualisoimalla luvut eri asiayhteyksiin. Saman voi tehdä monipolvisesti, kuten itse kokeilin tässä puretussa aikajanassa, joka havainnollistaa geologisen ajan jakotapaa:

 

(kuva suurenee klikkaamalla)

Harmittavan yleinen tapa graafikoilla on tekstin välttäminen informaatiomuotoilussa. Ehkä kyse on liiasta itsevarmuudesta (tai turhamaisuudesta). Tekijä luottaa kuvakerrontansa vahvuuteen niin paljon, että tekstin käyttäminen tuntuu luovuttamiselta. Ehkä kyseessä on myös jonkinlainen tiedostamaton reviirijako kuvittavan ja kirjoittavan väen välillä. Joka tapauksessa on harvoin mitään oikeaa syytä olla käyttämättä tekstiä osana esitystä. Uudet asiat on joka tapauksessa avattava sanallisesti, ja parhaiten se onnistuu kun selitys on osa kuvitusta. Typografian hierarkiaa luovat keinot ovat kuvallisia kerrontatapoja muiden rinnalla.

Kun visuaalinen kielioppi on johdonmukainen ja helppo hahmottaa, sitä voi jatkaa eri mittakaavojen lisäksi eri kuviin. Kun samaan raamiin laadittuja kuvallisia tietokokonaisuuksia järjestetään kuvasarjaksi, niitä vertaamalla voi nähdä pieniäkin muutoksia lukumäärien ja muiden arvojen välillä. Edward Tufte käyttää näistä nimitystä small multiples, toistokuvio. Tämän keinon vahvuus vaikeasti hahmotettavien asioiden kuvaamisessa on sen kyky kertoa muutoksen laatu ja määrä hyvin tarkasti. Tällaiset esitykset näyttävät sommittelunsa puolesta hieman sarjakuvilta, ja niissä toimii lukemisen johdattelun kannalta pitkälti sama logiikka. Tufte on sitoutunut pelkistettyyn ja hienovaraiseen esittämiseen ja perustelee mieltymyksensä hyvin, mutta sarjakuvakerronnan keinoilla olisi paljon annettavaa informaatiomuotoilulle. Etenkin aikasarjaan järjestetyissä kuvissa sarjakuvateoreetikko Scott McCloudin ohjeet ruutusommittelusta tekisivät esityksistä parempia. Ne ovat yhtä avartavaa luettavaa kuin mikä tahansa informaatiomuotoilun teorian klassikoista, mutta ikävä kyllä yhtä huonosti saatavilla suomeksi. Hänen nettisivunsa ovat kuitenkin hyvää luettavaa kaikille graafikoille. McCloud jakaa ruutuvaihdosten tyypit kuuteen luokkaan riippuen ajallisen ja tilallisen muutoksen määrästä ruutujen välillä. Hetkestä hetkeen tapahtuva muutos on näistä välittömin, kun taas suurin muutos vaihtaa kohtauksen tapahtumapaikan ja -ajan täysin. Mikään teoria ei tietenkään korvaa kokeneen suunnittelijan visuaalista rytmitajua, mutta ruutukerrontaan liittyy yllättäviä ja helppotajuisia lainalaisuuksia, joita avataan lyhyesti kirjassa Sarjakuva – näkymätön taide.

Tilastografiikassa mitta-asteikon yhdenmukaisuus on selkeyden kulmakivi. Siitä tulee kuitenkin rasite, kun esitetään yhdessä kuvassa täysin eri kertaluokkien lukuja. Tällaisiin tarkoituksiin ei ole sellaisia valmiita ratkaisuja, joita muut kuin asiantuntijat osaisivat lukea. Tämä ei estä hyvää tarkoittavia valistajia yrittämästä. Välillä suurelle yleisölle tarkoitettuihin julkaisuihin eksyy jopa tilastokuvia, joissa käytetään logaritmista asteikkoa. Ne kertovat tekijöiden oppineisuudesta, mutta harvoin avaavat sisältöä lukijalle. Eri mittakaavojen asioita vertailtaessa onkin välillä luovuttava yhtenäisestä mitta-asteikosta. Rinnastus on silti mahdollista, jos muut kuvalliset mittarit ovat yhtenäiset. Väri on tässä yleinen apu, samoin kuin typografinen hierarkia. Isotype-kuvista tutut yksikkösymbolit ovat myös tapa kuvata lukumääriä vertailukelpoisesti. Kun jokainen symboli on suunniteltu hyvin skaalautuvaksi, rinnastettavilla kuvilla voi olla suurikin määrällinen ero. Mittakaavaongelman ratkaisemiseksi osiin purettu kuva vie usein enemmän tilaa ja esittää edelleen saman datamäärän, mutta tiheyden menetystä korvaa sen saama kerronnallinen arvo. Vaikka infokuvan ei pidäkään olla kuvitusta, tällaiset koostetut esitykset ovat usein esteettisestikin kiinnostustavia.

Vaikeasti hahmotettavien asioiden tulkitsemisessa kuviksi pelkät äärimmäiset mittakaavat eivät ole ainoa ongelma. Suunnittelijan oma ymmärrys aiheesta on kapein pullonkaula. Parhaissa esityksissä tekijä on hankkinut vähintään perustiedot aiheesta ennen kuvan luonnostelua, mikä näkyy oivaltavina ja genren rajoja rikkovina ratkaisuina. On parempi, että aineistoon perehtyy graafinen suunnittelija kuin että kuvan tekisi visuaalisuuteen perehtymätön aiheen asiantuntija. Moni tärkeä uutinen on joka tapauksessa vaikea käsittää, ja hyvä kuva avaa sen sisällön tavalla, johon pelkkä teksti ei kykene.

Julkaistu

OECD:n Better Life -indeksi

The Ulkopolitist-blogi kirjoittaa uusista talous- ja hyvinvointi-indikaattoreista joista toivotaan korviketta jälkiteollisen yhteiskunnan kehityksen mittaamiseen turhan suppealle BKT:lle. Aihe on yleisesti ottaenkin kiinnostava, mutta informaatiomuotoilun näkökulmasta pitää erikseen nostaa esiin artikkeliin linkattu OECD:n Better Life -indeksi. Indeksin 11 komponentin painotuksia pääsee OECD:n ylläpitämällä sivustolla vapaasti muuttamaan ja valitsemaan tästä näkökulmasta itselleen parhaan OECD-maan.

Käyttöliittymä korostaa näyttävyyttä aavistuksen verran liikaa sisällön kustannuksella. ”Kukkasen terälehtien” sijaan maakohtaisia arvoja voisi ilmaista jollain selkeämmällä tavalla ja maiden näyttäminen oletuksena aakkosjärjestyksessä (jonka saa vaihdettua sijoitusjärjestykseen) on huono idea, mutta itse konsepti on kohdallaan. Kun vuorovaikutteisten esitysten tekeminen on helppoa, miksi tyytyä ”yhden koon” ratkaisuun? Tämäntyyppisiä tunnuslukuja ei tuoteta niiden itsensä vuoksi, vaan päätöksenteon tueksi. Eri ihmisillä on erilaiset arvostukset ja näkemykset ja siten erilaiset tiedolliset tarpeet. Tähän mahdollisuus itse painottaa indeksin eri osa-alueita sopii mainiosti.

Henkilökohtaisilla painotuksillani indeksi tarjoaa minulle parhaaksi asuinpaikaksi Australiaa (joka on myös painottamattoman indeksin ykkönen). Valitettavasti kanssaihmisten pukeutumiselle ja ruokavaliolle ei ollut omaa säädintä.