Kirjaa varten tehtiin myös kartta kaikista säilyneistä Engelin Helsinkiin suunnittelemista rakennuksista. Kartta piirrettiin Antti Aaltosen tekemän kartan pohjalta joka löytyi Rakennustaiteen museolta, ja Engel-asiantuntija Jarkko Sinisalo konsultoi yksityiskohdissa.
Kiinnostava asia tässä kartassa on, että siitä puutuu kaksi tunnettua rakennusta, joita laajasti pidetään Engelin piirtäminä: Kaivohuone ja Ravintola Kaisaniemi. Muun muassa Kaupunginmuseo sanoo Ravintola Kaisaniemen Engelin piirtämäksi.
Engelin rakennukset nykypäivän Helsingissä. Kartta-aukeama kirjasta, vasen puoli.
Sinisalon laatima kartan kuvateksti: C. L. Engel suunnitteli Helsingin rakennuksia uudelleenrakennustoimikunnan arkkitehtina (1816–1824), yleisten rakennusten intendenttinä eli Intendentinkonttorin päällikkönä (1824–1840), yliopiston arkkitehtina sekä yksityishenkilöiden toimeksiannosta. Intendentinkonttorin suunnitelmista on yleensä vaikea ratkaista, milloin suunnitelma on Engelin omaa työtä, milloin vain laadittu hänen johdollaan.
Kartalla on eritelty Engelin itsensä piirtämät rakennukset (tiilenvärinen) sekä Intendenttikonttorin piirtämät rakennukset (oranssi).Kartta-aukeama kirjasta, oikea puoli.
Minulla ei ole tallessa täydellistä dokumentointia keskusteluista, mutta muistan, että Ravintola Kaisaniemen poisjättö oli itsestäänselvyys. Engel oli puistoon suunnitellut jonkun aiemman rakennuksen, mutta nykyinen ja myös kunnostushankkeen vuoksi ajankohtainen talo ei ole hänen käsialaansa.
Kaivohuone oli taas kiistanalaisempi tapaus. Mitä ilmeisemmin alkuperäiset piirustukset olivat jo kauan sitten hävinneet ja sitä on katsottu Engelin piirtämäksi lähinnä tyylihistoriallisin perustein*. Sinisalon mielipide oli, että sitä ei tämän pohjalta voi merkata Engelin piirtämäksi. Näin sekin jäi kartalta pois.
Mutta näin ollen, uskoakseni tämä on tarkin tähän mennessä julkaistu kartta Engelin rakennuksista Helsingissä.
Kartalla mainitut rakennukset listattuna
Nikolainkirkko, nyk. Helsingin tuomiokirkko — Nikolaikyrkan, nuv. Helsingfors domkyrka
Senaatintalo, nyk. valtioneuvoston linna – Senaten, nuv. Statsrådsborgen
Kenraalikuvernöörin talo (Bockin talo) – Generalguvernörens hus (Bockska huset)
Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston näyttelyyn toteuttamamme visualisointi havainnollistaa matka-aikoja eri kulkuvälineillä kaupungin keskustassa.
Informaatiomuotoilu merkitsee tiedon esitystavan suunnittelemista mahdollisimman selkeäksi. Työvaiheisiin kuuluvat esitettävän tiedon valitseminen, järjestäminen ja esittäminen valitun kohderyhmän tarpeet ja ominaisuudet sekä käyttökontekstin huomioiden. Yleensä käsitteellä viitataan nimenomaan tiedon visuaalisenesitysasun muotoiluun, tiedon visualisointiin.
On arvioitu, että näköaisti kykenee välittämään informaatiota ympäristöstämme aivoihin peräti sata kertaa nopeammin kuin kuuloaisti. Vaikka tarkoista luvuista voidaan kiistellä, on ilmeistä että näkö on vahvin aistimme ja että uuden tiedon omaksuminen tapahtuu nopeimmin visuaalisesti. Kuvat myös muistetaan tutkimusten mukaan paremmin kuin pelkkä teksti.
Tiedon kuvallisella esittämisellä onkin erittäin pitkät perinteet. Kuvien avulla on välitetty kertomuksia ja tietoa maailmasta jo kauan ennen kirjoitusjärjestelmien keksimistä. Varhaisimmat luolamaalaukset ovat nykykäsityksen mukaan ainakin 25 000 vuotta vanhempia kuin kirjoitustaito.
Kartat tienraivaajina
Ennen kuin voidaan puhua varsinaisesti informaatiomuotoilusta, on tehtävä käsitteellinen harppaus näköhavaintoa jäljittelevistä esittävistä kuvista abstraktimpaan ilmaisuun. Erityisesti paikkatieto ja sen visualisoiminen, kartat, ovat näytelleet abstraktin kuvailmaisun kehityksessä tienraivaajan roolia.
Jonkinlaisia karttoja on tehty liki kaikissa maapallon kulttuuripiireissä, usein jo ennen kirjoitustaidon omaksumista. Esimerkiksi Pohjois-Amerikan inuiiteilla oli jo kauan ennen eurooppalaisten tuloa erittäin tarkasti rantaviivan muotoa kuvaavia kaiverrettuja puupaloja, joita käytettiin karttoina.
Helsingin yliopiston kulttuurimaantieteen dosentin Allan Tiitan mukaan karttojen ja maisemamaalauksen välillä ei alkujaan ollut ratkaisevaa eroa: molemmat pyrkivät löytämään maiseman olennaisimmat piirteet ja luomaan niistä havainnollisen kokonaisesityksen. Vähitellen kartoille alkoi kuitenkin kehittyä oma abstrakti kuvailmaisunsa, joka erkani esittävien kuvien visuaalisesta kielestä.
Abstrakti visualisointi oivallettiin 1700-luvun lopulla
Kesti varsin pitkään ennen abstrakti kuvailmaisu levisi kartografian piiriä laajemmalle. Tähtitieteellisiä ilmiöitä jouduttiin käytännön syistä kuvaamaan jossain määrin abstrakteilla piirroksilla. Muutamia irrallisia varhaisia esimerkkejä tunnetaan muiltakin aloilta, mutta laajemmin abstraktien visualisointien mahdollisuudet alettiin huomata vasta 1700-luvun lopulla.
Eräänä käännekohtana voi pitää skotlantilaisen kansantaloustieteilijän William Playfairin Commercial and Political Atlas -kirjaa (1786), jossa kirjoittaja esitteli nykyisin pylväs- ja viivakuvioina tunnetut tilastografiikan peruskuviotyypit. (Playfair keksi hieman myöhemmin myös piirakkakuvion.) Tilastografiikan pohjalle ovat sittemmin rakentuneet lähes kaikki myöhemmät abstraktin tiedon visualisointikeinot kuten tieteelliset visualisoinnit sekä konseptuaalisia suhteita kuvaava käsitegrafiikka.
Grafiikka tutkimustyökaluna
Kartat toimivat tilastografiikan keksimisen jälkeenkin tienraivaajana visualisointien kehityksessä. Erityisesti temaattisen kartografian piirissä on otettu ensimmäisenä käyttöön sellaisia keinoja, joita sittemmin on hyödynnetty laajasti muissakin informaatiomuotoilun lajityypeissä. Esimerkiksi tästä käyvät vaikkapa elementtien värikoodaus ja kuvamerkkien eli piktogrammien käyttö.
Yksityiskohta Seamanin kartasta, joka julkaistiin The Medical Repository -lehdessä. Se on harmillisesti jäänyt paikkatiedon historiassa John Snow’n kuuluisan Lontoon vuoden 1854 koleraepidemian kartan varjoon. Snow’n kartta on valtavasti velkaa Seamanin tekemälle pohjatyölle.
Myös varhaisimmat tunnetut esimerkit eksploratiivisesta grafiikan käytöstä ovat karttoja: amerikkalaisen lääkärin Valentine Seamanin 1798 tekemät kaksi karttaa, jotka kuvasivat New Yorkissa riehuneen keltakuume-epidemian aiheuttamia kuolemantapauksia ja alueen jätteenkaatopaikkoja, joita Seaman epäili taudin aiheuttajiksi. Hän toi näin ensi kertaa grafiikan viestinnällisen funktion rinnalle myös uuden tiedon etsimisen eli eksploraation.
Eksploratiivinen grafiikka onkin sittemmin muodostunut keskeiseksi tieteellisen tutkimuksen välineeksi. Sen mahdollisuuksia havainnollistaa hyvin tilastotieteilijä Francis Anscomben 1973 kehittämä ns. Anscomben kvartetti, neljä datasettiä joiden eroja on vaikea löytää matemaattisin menetelmin mutta joista visualisoituina on helposti nähtävissä niiden keskeiset ominaisuudet. Erityisesti poikkeavat havainnot (engl. outlier), jotka usein ovat seurausta mittausvirheestä, on visuaalisessa muodossa helppo huomata.
Anscomben kvartetti koostuu neljästä datasetistä, joiden useat matemaattiset ominaisuudet kuten varianssi ja lineaarinen regressio ovat identtisiä, mutta joiden erot tulevat helposti näkyviin visualisoituna.
Koska nykyisin tällaisia visualisointeja on mahdollista tuottaa täysin automaattisesti, tutkijat muodostavat kokonaiskuvan aineistostaan usein ensiksi nimenomaan visuaalisesti ja ryhtyvät vasta sen jälkeen soveltamaan tilastollisia menetelmiä sen perkaamiseen.
Tietotulvan hallintaa
Elämme paraikaa tiedon visualisoinnin nousukautta. Kenties ilmeisin syy virinneeseen kiinnostukseen ovat teknisen kehityksen mukanaan tuomat helpommat välineet esitysten laatimiseen. Kun vielä 1980-luvun alussa yksinkertaisen sääkartan tuottaminen sanomalehteen saattoi vaatia kolmen ihmisen täysipäiväisen työpanoksen, nykyisin tarjolla on runsaasti erilaisia automaattisia työkaluja visualisointiin niin netti- kuin painokäyttöönkin.
Teknisen kehityksen myötä myös julkaisukanavat ovat monipuolistuneet. Kun aiemmin niin tieteellisellä puolella kuin lehdistössäkin julkaisualustana oli yleensä mustavalkoinen, huonolaatuinen painotuote, nykyisin verkko mahdollistaa värillisten ja vuorovaikutteisten esitysten julkaisemisen hyvin edullisesti.
Kartograph-kirjasto mahdollistaa selainpohjaisten karttasovellusten toteuttamisen huomattavasti vapaammin kuin Google Mapsin tapaiset karttapalvelut. Esimerkiksi käytettävän karttaprojektion voi valita liki 30 eri vaihtoehdosta.
Hyvänä esimerkkinä tekniikan uusista mahdollisuuksista ovat internetin karttapalvelut Google Maps tai Open Street Map, joihin on helppo liittää uusia visualisointitasoja ja tyylimuotoiluja valmiin infrastruktuurin ja kartta-aineiston päälle. Mikäli haluaa vapaammat kädet esim. karttaprojektion valitsemiseen, voi haluamansa aineistot ladata pienellä vaivalla Open Street Mapista tai Maanmittauslaitokselta omalle palvelimelleen ja ottaa niiden esittämiseen käyttöön vaikkapa avoimen lähdekoodin Kartograph-kirjaston.
Informaatiomuotoilu tuntuu ajankohtaisemmalta kuin koskaan aiemmin ehkä kuitenkin ennen kaikkea siksi, että tarvitsemme työkaluja meitä ympäröivän tietotulvan hallintaan. Ihmiskunta tuottaa tätä nykyä kahdessa vuodessa enemmän dataa kuin yhteensä koko edeltävän historian aikana. Sitä tuottavat niin tekniset laitteet kuin vaikkapa sosiaalisen median käyttäjätkin. Samaan aikaan avoimen datan aate tuo aiemmin piilossa pidettyä aineistoa kaikkien saataville.
Hakukoneet ja muut tekniset ratkaisut auttavat datatulvan hallitsemiseen, mutta ainakin vielä toistaiseksi sen valjastamiseen hyötykäyttöön tarvitaan ihmistä ja hänen vajavaisia aistejaan. Aisteja, joista näkö on kaikkein vahvin.
Juuso Koponen ja Jonatan Hildén
Kirjoittajatovat informaatiomuotoiluun erikoistuneita graafisia suunnittelijoita, jotka ylläpitävät Informaatiomuotoilu.fi-blogia ja opettavat mm. Aalto-yliopistossa. Artikkeli sisältää katkelmia heidän tulevasta Informaatiomuotoilu-kirjastaan.
Lähteet:
Zimmermann, Manfred 1989. The nervous system in the context of information theory. Teoksessa Schmidt, Robert F. & Thews, Gerhard (toim.), Human physiology. Berlin ym., Springer-Verlag, 166–173.
Atkinson, Robert K., Levin, Joel R., Kiewra, Kenneth A., Meyers, Tom, Kim, Sung-Il, Atkinson, Laura Ann, Renandya, Willy A. & Hwang, Yooyeun 1999. Matrix and mnemonic text-processing adjuncts: comparing and combining their components. Journal of Educational Psychology 91:2, 342–357
Holmes, Nigel 1991. Pictorial maps. New York, Watson-Guptill Publications.
Tiitta, Allan 1999. Suomen karttakuvan kehitys. Tieteessä tapahtuu 17:4, 16–23.
Koch, Tom 2012. Knowing its place: mapping as medical investigation. The Lancet 379:9819, 887–888. Sanomalehtigrafiikan työmenetelmien kehityksestä ks. esim. Järvi, Outi 2006. ”Informatiivinen graafi premillä” – Johdatusta sanomalehtigrafiikan kielioppiin. Vaasan yliopisto, kielitiede. Väitöskirja.
Lohr, Steve 2012. The Age of Big Data. The New York Times 11.2.2012
In the previous post about the course, I shared a few works by our great students at Aalto University. They were all from the first assignment, Improve Wikipedia!
The second assignment was Visualizing Democracy. Every student would pick a facet of the democratic process or a related phenomenon in his or her home country and produce a visualization. The idea was to go for a deep analysis so that the end result wouldn’t be a simple graphic of a party’s membership roster, for instance. We gave the option to make a poster, animation or an interactive visualization. I won’t show all of the works here due to technical limitations, but here are a few examples of what the students came up with.
(click images to enlarge)
India is a huge country and the scale of misappropriated funds is equally massive. Prashant Coakley made this chart showing the ten biggest scandals by monetary value.
The Parliamentary Ombudsman is a very Nordic public office that deals with citizens’ grievances with officials. This visualization by Unto Helo shows how many of these claims led to action being taken.
Finland has an exceptionally long history of women in politics. In this poster by Irmeli Iivonen, female Members of Parliament are color-coded based on party affiliation.
Emilia Ahonen designed this ambitious timeline of the rulers of Finland, reaching back to the earliest (somewhat) reliable figures. It ended up being too wide for a regular poster, but the scope was so impressive that we didn’t mind.
The population pyramid is a well-established way to demonstrate the age structure of a population. Jutta Joutjärvi uses it in her poster to show how the Parliament and its member parties and parliamentary groups differ from the age structure of Finland itself. I had thought of the Social Democrats as a party of old men, but apparently this is not true (at least for MPs).
The problematic relationship between the two Koreas is illustrated in this set of timelines by Jinhee Kim. The period labeled with yellow was marked by the Sunshine Policy, an effort by the Republic of Korea to seek cooperation with the Juche regime.
(click on the image to start visualization)
Antti Vuorela created this interactive display that maps the ebb and flow of Finnish politics from 1945 to 2011. In addition to changes in the number of Parliament seats, it shows how parties move between the government and the opposition. None of the major ones are truly perpetual cabinet parties. Antti is refining this further, so I’ll update this entry when the next version is done.
