Nykyisin lähes joka auton varusteisiin kuuluu gps-navigaattori, mutta jo ennen satelliitteja ja mobiililaitteita on ymmärretty, että parhaan reitin löytäminen tien päällä on luonteeltaan erityyppinen tehtävä kuin yleiskartan tutkiskelu ajan kanssa ja pöydän ääressä. Brittiläinen John Ogilby julkaisi kokoelman reittikarttoja (engl. strip map) jo 1675 ja viimeistään siitä lähtien suunnittelijat ovat yrittäneet kehitellä yhä parempia tapoja opastaa maanteillä liikkuvia oikeaan paikkaan. Hans van der Maarelin blogissa käsitellään Auto-Mapicia, yhtä pisimmälle viedyistä ”analogisista” ratkaisuista tähän pulmaan.
Törmäsin itse Auto-Mapiciin ensimmäisen kerran Peter Wildburin ja Michael Burken kirjassa Information Graphics: Innovative Solutions in Contemporary Design. Vehkeestä on vaikea löytää tietoa, enkä ole päässyt itse sellaista hypistelemään, mutta ilmeisesti kyseessä on itävaltalaisen yrityksen likimain vuosina 1950–70 valmistama tuote, käytännössä muovinen kotelo, jonka sisällä on taiteltuna isohko, useampaan viipaleeseen leikelty tiekartta. Siitä saa eri osia näkyviin metallisia vipuja siirtelemällä ja kotelon taustapuolella on pienoiskuva koko kartasta, josta löytyvien numerokoodien avulla haluttu osa kartasta saadaan esiin.
iCollect247.com-sivustolla on muutamia lisäkuvia, tämä kartta kuvaa Yhdysvaltain itärannikkoa. Van der Maarenin blogin kartta on Benelux-maista ja Wildburin ja Burken kirjassa Iso-Britanniasta. Onkohan Pohjoismaista olemassa Auto-Mapic-karttaa?